Arvostelu julkaistu Kulttuurivihkot 3/2002 -numerossa

ELOKUVA ELÄÄ GENREINÄ



Rick Altman: Elokuva ja genre
Suom. Kimmo ja Silja Laine
SETS ja Vastapaino 2002


Videovuokraamon hyllyjä katsellessa voisi ajatella, että 
elokuvien tuottamisessa olennaista on tuntea lajikategoriat: 
actionia, romanssia, komediaa, trillereitä. Arkiajattelu 
osoittautuu virheelliseksi tutustuessa Rick Altmanin 
näkökulmaan tuoreessa Elokuva ja genre -teoksessa. 
Videohyllyjen idioottivarma tuotelajittelu on toissijaista siihen 
nähden, miten elokuvateollisuus on odotusten ja mielikuvien 
teollisuutta.

Professori Rick Altmanin kohteena ovat nimenomaan 
Hollywood ja valtavirtafilmit. Elokuvan estetiikkaa Altman 
käsittelee harvoin, sillä suosittujen ja tunnistettujen lajien 
periytymisessä ratkaisevampaa ovat sisällön ainekset kuin 
esteettiset ratkaisut: henkilötyypit, symboliset paikat tai 
tapahtumat, juonielementit. Altmanin vahvimmat väitteet 
perustuvat sille, että genreillä on katsojakunnalle rituaalinen 
tuottajille soveltuva funktio. Massaelokuvien hybridisyys on 
jäänyt kriitikoilta huomaamatta, esittää Altman, etenkin kun 
genrehistorian kirjoittaminen tapahtuu runsaasti jälkijunassa, 
pitkässä aikaperspektiivissä.

Altmanin tarjoamaa nyrkkisääntöä genremuunnoksille olisi 
kuitenkin helppoa kriitikonkin kokeilla. Kuvaileva, 
adjektiivinen genreys muuttuu vähitellen kaikkien 
tunnistamaksi substantiiviseksi genreydeksi; lajityypit 
naturalisoituvat. Kun substantiiviseen genreen taas liittyy uusia 
adjektiiveja kuten lajityypin differentoivia 
tapahtumaympäristöjä, siirrytään uuteen sykliin lajin 
muuntumisessa. Esimerkiksi varhaista musikaalia Altman 
kuvailee tekemässä "ryöstöretkiä" kaikkiin muihin lajeihin.

Elokuva ja genre tarjoaa paitsi kattavan lajikartoituksen myös 
monenlaiselle lukijalle sopivan, elokuvien evoluutiota ja 
tähtitehdasta konkretisoivan esittelyn viihde-elokuvista. 
Musikaalin ja elokuvaäänen historiaan erikoistunut Altman ei 
tyydy selittämään lajeja viihdeteollisuuden mekanismeilla. 
Lajien kautta ja avulla käydään kuluttajaryhmien sisällä 
kommunikaatiota, jonka Altman rinnastaa toisaalta 
luonnontaksonomiseen hahmottamiseen, toisaalta 
tuotemerkkejä noudattavaan yhteisölliseen tyyliin. 
Lajikeskeisellä kommunikaatiolla on arvostettu, myyttien 
kaltainen asema nykyihmiselle. "Genrellä on nyt se ihmisen ja 
ikuisuuden välittäjän rooli, joka aikaisemmin oli rukouksella", 
kärjistää Altman.

Klassikkogenrejen substantiivisuus ja adjektiivisyklien eloisuus 
sopivat muidenkin taiteiden ja medioiden tarkasteluun; Altman 
aloittaa kirjansa pätevällä johdatuksella kirjallisuushistorian 
genreteoriaan, sieltähän filmigenren teorialla on juurensa. 
Kirjan julkaisutilaisuudessa tutkija Martti Lahti totesi, että Rick 
Altman on enemmän universalisoiva strukturalisti kuin mitä 
tämä itse suostuu myöntämän. 

Lajitutkimuksen uudistamiseksi Altman suosittelee hakemaan 
mallia geologiasta ja kartografiasta ennemmin kuin biologiasta. 
Genret voivat risteytyä milloin tahansa mihin tahansa lajiin, 
niiden historia on muodostunut kerroksittain pikemminkin kuin 
kuviteltuja rajaviivoja noudattaen. Kriitikkojen yritykset 
auktorisoida yleisesti tunnettuja elokuvalajeja tulevat aina 
myöhemmin kuin lajin muotoutuminen kuluttajien keskuudessa. 
Esimerkkinä tutkijan yrityksestä luoda auktoriteettiasema lajille 
Altman ottaa "naiselokuvan". Vailla muita perusteita kuin 
oletettu naiserityisen katsojakunnan preferenssi tiettyihin 
elokuviin luotiin ensin lajikategoria ja sen jälkeen syntyi 
nopeasti lajihistoria.

Elokuva ja genre -teos tekee uudella tavoin tutuksi Hollywood-
filmien historiaa ja korjailee klassikkojen paikkaa, esimerkiksi 
westernin ja film noirin osalta. Independent-tuotanto ja 
eurooppalainen taide-elokuva jäävät Altmanin näkökulman 
ulkopuolelle, mutta muuten teos on kiinnostavinta 
leffakirjallisuutta mitä suomeksi on saatavilla. Sen rinnalle voisi 
kyllä suositella toista tuoretta, yleistajuisuudessaan innostavaa 
elokuvakirjaa, Richard Dyerin artikkelikokoelmaa Älä katso. 
Takeena näille kirjoille on eloisa ja terminologialtaan selkeä 
suomennoskieli.

Markku Soikkeli


Soikkelin tekstien valikkoon