================================================================
Lyhyesti: "Marius ja Jeannette" edustaa ranskalaisen aurinkoista
tiskirättirealismia. Paljon hymyjä, poliittista suoraselkäisyyttä
ja kaurismäkeläisen rosoisia hahmoja koottu naapuristoromanssiin.
Leffa on päättäväisen, naiivin hyväntahtoinen kaikille kuvatuille
duunareille ja työttömille - jopa ylimakeaa silmille ja aivoille.
================================================================


Se että näin pieni tarina jaksaa ilahduttaa niin pitkään
ilman kunnollista tarinaa ja kerronnan rytmiä, osoittaa
sen miten iso puute on eurooppalaisista "tavallisen" elämän
kuvauksista. Ja niinkin ylimakea kuin "Marius ja Jeannette"
(1997) on köyhälistönaapuruston kuvauksena, se tuntuu sittenkin
elämänmakuisemmalta, raikkaammalta ja arvokkaammalta kuin
yksikään Kaurismäkien elokuvista; niin sattuvasti tällainen
läpensä aurinkoinen syrjäkujadraama koskettaa suomalaistakin
1990-luvun arkea: politiikan ja uskontojen kummajaiset
eivät mitenkään enää täsmää siihen elämäntapaan jota
meidän on pakko sinnitellä tällä markkinavoimien
hallitsemalla mantereella.

"Marius ja Jeannette" ottaa itsestäänselvyytenä aiheet,
jotka muuten lisättäisiin poliittiseen elokuvaan
problematisoitaviksi teemoiksi: rotukysymys, sukupolvien
välinen suhde, historian painolasti. Sekä etnisten että
sukupolvirajojen ylittäminen on tässä elokuvassa niin
ehdottoman selvää, että koko filmin henkilögalleria
hymyilee sille; muun maailman laatimat filosofiat
ihmisiä erottavista kulttuurisista tekijöistä eivät
mitenkään kuulu siihen arkipäivään, jossa on pakko
sietää kuoleman ja köyhyyden tasapäistävyys.

Pääosissa virnuilevat Gerard Meylan ja Ariane Ascaride
näyttävät todellakin siltä kuin heidät olisi napattu
väkijoukosta; ilmeet ja luonteet ovat tasaisia tai
kulmikkaita juuri siellä missä ne normaalielämässkin
kohtaisi. Elokuva vain tiivistää arkielämää sen
verran, että näemme näiden kahden ihmisen kohtaamisessa
sen mikä tulee muuttamaan heidän aiempia käsityksiään
itsestä; siinä elämänkertojen kietoutumisessa olennaista
on, että rakkaus on vain solidaarisuuden näkyvin ja
nautinnollisin ilmenemistapa. Robert Guediguian -niminen
ohjaaja on jättänyt leffaansa myös paljon dialogitonta
tilaa, milloin betonipölyn karvasta, milloin elokuvien
keinotekoisuutta kommentoivaa ("Tule pois kuvan edestä,
Jeannette").

Työläisromantiikkana "Marius ja Jeannette" kieltäytyy
kaikesta dramatiikasta, ja niinpä leffan suurin, mutta
myös nopeiten tyhjenevä anti on valtaisa helpotuksen
tunne: niin, elämä on juuri näin simppelin kaunista
silloinkin kun se on lastattu isojen pettymysten
muistoilla.

--
M.G. Soikkeli
Helsingissä 25.7.1999, videolta katsottuna

Soikkelin elokuva-arkisto