==============================================================
Lyhyesti: "Starship troopers" on fasismissaan railakas sota-
kuvaus, jossa ideologian parodia ja verinen kohellus on viety 
scifistiseen ääripäähänsä: harvinainen yhdistelmä tyylitajua ja 
alien-splatteria. Robert A. Heinleinin militantit unelmat ovat 
saaneet Verhoevenissa veroisensa ohjaajan. Robocopkamaa.
==============================================================


  "Ender oppi siis strategiaa ötököiltä, ei ihmisiltä. 
   Hän tunsi häpeää ja pelkoa oppiessaan niiltä, 
   koska ne olivat todella pelottavia vihollisia, 
   murhanhimoisia ja inhottavia."

   O.S.Card: "Ender" (1985)


Muistan lukeneeni viime vuonna O.S. Cardin verkkosivulta, että 
tämä olisi jo allekirjoittanut käsikirjoituksen "Ender"-kirjan 
filmatisoinniksi, ja leffaa varten ryhtynyt kirjoittamaan myös 
_edeltäviä_ tapahtumia "Enderille". Jos "Ender" joskus ilmestyy 
teattereihin, niin sitä ei voi olla katsomatta R. A. Heinleinin 
kirjasta tehtyä "Starship troopers" -filmatisointia (1997) vasten: 
miten intensiivisiksi esitetään nuorten avaruussotilaiden koulutus 
ja keskinäinen solidaarisuus, millä sitä perustellaan, ja kuinka 
scifistisesti onnistutaan kuvaamaan ympäristöt ja avaruussodat. 
"Ender" kun on tarina, jossa taistelu tuntematonta alienrotua 
vastaan otetaan tosissaan, samoin kuin ihmisrodun sankarin 
mahdollinen messiaanisuus. Yllä siteerattu tekstinpala on 
viimeisiä kohtia, jossa "Enderin" ja "Starship troopersin" 
maailmankuvat vielä sivuavat toisiaan.
   Verhoevenin "Starship troopersissa" kuvatun maailman 
kiinnekohdat käyvät ilmi tyylilajista: tämä on armeijalle ja sodalle 
omistautunut maailma, ja sen kunniakäsitykset ovat banaalin 
yksiselitteiset, persoonat sotastoorin tyyppihahmojen mukaan 
pian tunnistettavissa.
   "Starship troopers" on hallusinogeeninen elokuva - 
kauniisti sanottuna. Se on ihmiskuvaltaan niin kipeä kuin leffan 
tekijätiimi olisi tosissaan uskonut Heinleinin militanttiin pulp-
proosaan. Ja samalla se on ihan käsittämättömän taitava 
luodessaan niin autenttisesti koettavan teinien sodan - mitäs 
muuta kuin ötököitä vastaan, koska he ovat itse niin kauniita 
(mukana mm. suihkukohtaus jossa toverillisuudeksi pelkistetty 
erotiikka on silkkaa timanttia sotaelokuvien historiassa) ja 
täydellisiä.
   "Starship troopers" on tyyliltään täydellinen vastakohta 
scifi- elokuvalle "Vaihe IV" (1974),  vaikka niiden aihe on sama. 
Siinä missä "Vaihe IV" oli minimalistinen, tutkiskeleva ja 
kunnioittava kuvaus ihmisälyn ja "ötökkä-älyn" kohtaamisesta, 
niin "Starship troopers" marssii katsojien ylitse helvetillisellä 
efektivoimalla, jonka edessä voi vain nikotella. Se on elokuva, 
jota jokainen tähtialuksista uneksija rakastaa alusta loppuun, 
koska se on niin täydesti vain sitä itseään: mitään selittelemätön, 
mitään ajattelematon, yksityiskohtaisen raaka ja nielu auki 
höröttävä totaalisen sodan parodia, johon verrattuna jokin 
poliittinen dystopia "Red Dawn" (1984) on suorastaan 
syvämietteinen elokuva ja "Platoon" (1986) kuin kivikauden nujakka.
   On vaikea sanoa, mitä leffalta kuitenkin jää vielä lopuksi 
kaipaamaan - ehkä itseironisempaa otetta, juuri 
loppukohtauksessa, tai juonellisesti huikeampia käänteitä. Mutta 
toisaalta Verhoeven pitää tässäkin kutinsa: sotaelokuvat ovat 
aina olleet tällaisia, vain volyymissäään vahvistuvia kohtauksia 
loputtoman sodan rintamalta.
   Niin vastenmielisen ylimalkainen ja räävitön kuin tämä leffa 
onkin kuvatessaan kipua ja militanttia maailmankuvaa, on se
scifileffojen joukossa melkoinen virstanpylväs - ja osoitus
siitä, että vuosi 1997 oli komea vaihe science fictionin
historiassa: "Fifth element", "Contact" ja "Starship troopers"
ovat omissa alalajeissaan leffoja, joihin nähden uudet scifi-
filmien tekijät etsivät paikkaansa; valitettavasti useammin
efektien kuin hyvien juonien tai kiinnostavien karakteerien
avulla.
   "Starship troopersin" ainutlaatuisuus syntyy siitä, että 
kaikki elokuvan nuoret sankarit ja sankarittaret ovat suoraan 
collegeteinifilkan kaartista eturintamaan siirrettyjä, aivottomia ja 
aurinkoisia sotureita. He käyttäytyvät täsmälleen niin 
epäitsekkäästi ja urhoollisesti kuin leffan välipaloihin kuuluvat 
propagandamainokset, monta sataa wonnaberobocopia.
   Tai onhan tässä leffassa kyllä aivonsa, mutta ne... ovat 
vähän tuolla seinällä, pikkasen siellä lattialla... ja sitten vielä 
pitkin hiuksia... Ja leffan loppua kohden aivollisuus jopa 
lisääntyy... Ehkä filkan tematiikka jotenkin tiivistyykin siihen, 
että aivot ovat tämän leffan fasisteille yhtä epämääräinen elin 
kuin muutkin, ja heidän ötökkäkammonsa perustuu sille, että 
maailma on niin valmis ja steriili, että galaksin komeassa 
systeemissä on _pakko_ nähdä bugeja.
   Vai mitä voisi fasisti tarkoittaa tässä tapauksessa - onko 
fasismi filmatisoidun kirjailijan demokratiakäsityksen peruja vai 
Verhoevenin tarpeessa vaatettaa leffansa ss-trooperit natseiksi? 
Jari Lindholm osoitti Hesari-arvostelussaan (30.1.) hyvin 
yhteydet Verhoevenin omiin lapsuuskokemuksiin miehitetyssä 
Hollannissa, mutta päätyi yksipiippuiseen määritelmään 
fasismista väkivallan elämänvoimaisuuden ihannoimisena.
Itse käytän 'fasismia' siinä merkityksessä kuin olen 
oppinut sen Klaus Theweleitin kirjoista: "puolisyntyneen" 
miestyypin määreenä, esitystapana ja sellaisena käytöksenä, jossa 
keskenkasvuinen tunnestautuu fasistisen miesmallin mukaisesti. 
Juha Siltala on esitellyt Theweleitin teoriasta olennaisen 
artikkelissaan "Tunteita vastaan panssaroituneet soturit" (kirjassa 
"Miestä rakennetaan"). Mielestäni monet kuvaukset fasistisesta, 
halujaan ja kontaktintarvetta vastaan kamppailevasta 
miestyypistä sopivat harvinaisen hyvin "Starship troopers"-
elokuvaan:

 "Muodostelmassa taisteleminen hävittää kontaktipelon.
 Vihollinen jopa vahvistaa olemassaolontunnun - 
 hengissä selvinnythän ei ole vajonnut muodottomaksi.  
 -- Massan annihilimoinen lopettaa epätodellisten tunteiden 
 kiusan. -- 'Kansakunta' on valittu joukko, puolueet taas 
 massaa.  'Kansakunnalla' ei ole mitään tekemistä 
 kansallisuuden, valtiomuodon tai rajojen kanssa, vaan se 
 on herruuteen kutsuttujen miesyhteisö."

Jep, tähtialustruuppereissa on myös naisia, mutta sehän 
jos mikä on taitava temppu antaa ryhmän sisäiselle 
koostumishalulle heteroseksuaalinen purkautumistie, sillä tämän leffan
naiset ovat pelkkiä rinnoilla varustettuja miehiä. Suunnattomat 
ötökät voitaisiinkin tulkita jättiläismäisiksi sukuelimiksi, joiden 
rietasta ulokkeisuutta ja reflektiivistä hurjuutta vastaan miehet 
taistelevat - raajojaan menettäen.

--
M.G. Soikkeli