KOSKENKORVA-KIRJALLISUUSPALKINNON KOTISIVU


Kossu-raati harvinaisessa yhteiskuvassa:
Jari F. Lampén, Ilkka U. Pesämaa, Olli S. Löytty ja Markku G. Soikkeli.


Koskenkorva-palkinto 1999
Kossupalkinnon FAQ


Koskenkorva-palkinnon alkuperäinen raati (yllä kuvassa) päätti jakaa palkintoa ainoastaan 1990-luvun ajan. Myös muiden kirjallisuuspalkintojen toivotaan seuraavan esimerkkiä ja lopettavan naurettavan rahapelinsä mielekkääseen aikarajaan. Toisaalta Koskenkorva-palkinnon voivat herättää henkiin sen vastuujärjestöt. Kirjailijat tarvitsevat pullonsa!

Koskenkorva-palkinto on Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurijaoston ja kirjallisuudenopiskelijain ainejärjestö Teeman vuosittain jakama kirjallisuuspalkinto. Yliopisto ja taideaineiden laitos eivät ole vastuussa palkinnon saamasta julkisuudesta, eivätkä palkintoraadin mielipiteet edusta näitä tahoja.

Kossupalkinnon sivua ylläpitää Soikkeli


Vuoden 1999 Kirjallisuuden Koskenkorvapalkinto Jaakko Heinimäelle!

Vuosituhannen viimeinen Kirjallisuuden Koskenkorvapalkinto myönnettiin Jaakko Heinimäelle teoksesta Seitsemän syntiä (Like). Palkinto jaettiin kymmenettä ja samalla viimeistä kertaa, koska raati katsoo palkinnon olevan kymmenvuotiseen historiansa loogisena huipentumana siinä määrin pönäkässä tilassa, ettei siitä ole enää jakamaan pohjia kenellekään. Suomalaista tislaamotietotaitoa ja Tapio Wirkkalan muotoilua ansiokkaasti yhdistävä väritön, neutraali ja pehmeä palkinto (38 %, sokeria 3 g/l, 84 mk) sekä pramea kunniakirja ojennettiin väsyneelle, mutta onnelliselle voittajalle Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksen atriumissa joulukuun 10. päivänä kello 13.00, Aleksis Kiven kipsipään harittavan katseen valvonnassa innokkaiden kirjallisuudenystävien aplodeeratessa kämmenet kipeinä.

Voittaneesta teoksesta raati toteaa mm. seuraavaa:

  Kirjallaan Heinimäki siirtää moraalifilosofisen keskustelun 
  temppeleistä ja yliopistoista ostosparatiisien tasolle. 
  Heinimäki kuvailee seitsemää syntiä asenteina, jotka 
  paljastavat enemmän yhteiskunnan  lähitulevaisuudesta kuin
  kaukaisesta menneisyydestä. (...)
  Hyveiden merkitykset ovat periaatteessa yhtä ikuisia kuin 
  älyllisen elämän tarkoitus, mutta paheiden ja syntien 
  merkitys on sidottu vilkkaasti liikahteleviin diskursseihin,
  ja moninaisten diskurssien hallitsijana Heinimäki onkin 
  mestarillinen. Hän tuntee yhtä hyvin teologian ja
  markkinaliturgian, esseistiikalle ominaisen viekkaan 
  minäkerronnan ja hartauskirjojen aforistisen viileyden, 
  sekä osoittaa ymmärrysta jopa numeromystiikalle, joka on 
  ollut aina lähellä lottoavan kansan sydämiä, samoin kuin 
  Kossuraadin jäseniä. (...)
  Ainoastaan tällaisten henkisten anatomiaoppaiden avulla 
  me kehoistamme vieraantuneet nykyihmiset muistamme, millä 
  kaikilla tavoilla sitä syntiä voikaan harrastaa.
Seitsemän syntiä on helsinkiläisen Jaakko Heinimäen viides esseekokoelma. Aiemmin hän on julkaissut teokset Pieni mies jalustalla (Like, 1994), Pyhiä naisia ja muita pyhimysesseitä (Like, 1995), Outo hartauskirja (Like, 1997) sekä Harrasta viiniä - makuja ja tarinoita, pulloja ja pyhimyksiä (Kirjapaja, 1999). Lisäksi hän on osallistunut muutaman oppi- ja hartauskirjan tekemiseen.

Kossupalkinnon jakaa Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurijaoston ja kirjallisuudenopiskelijain ainejärjestön Teeman nimittämä asiantunteva ja asialleen intohimoisesti omistautunut raati. Viime vuonna palkinto myönnettiin Arto Salmiselle teoksesta Varasto.


KOSKENKORVA-PALKINNON VOITTAJAT 1990-1999:

1990 Tapio Koivukari: "Odinin korppi"

1991 Heikki Hietamies: "Koiran yö"

1992 Tiina Pystynen: "Onnenkoukku"

1993 Matti Wuori: "Titanicin kansituolit"

1994 Markus Nummi: "Kadonnut Pariisi"

1995 Niina Repo: "Varjo"

1996 Bisquit: "Petaa ja varmista"

1997 Petri Tamminen: "Miehen ikävä"

1998 Arto Salminen: "Varasto"

1999 Jaakko Heinimäki: Seitsemän syntiä


KOSSU-FAQ:

Kuinka aloitte aikoinaan jakaa Koskenkorva-palkintoa?

Se oli Pesämaan Ilkan idea, tai virhe. Hän luuli Finlandia-palkinnon tarkoittavan sitä, että voittaja saa pullon F-vodkaa. Sitten Kossupalkinto piti jakaman parhaalle suomalaiselle kirjallisuuspalkinnolle, mutta lopulta me ryhdistyimme (tai ainakin osa meistä) ja siitä tuli varjo-Finlandia. Tai sellaisena siitä alkoi puhua vasta media. Me vain halusimme tehdä erilaisen kirjallisuuspalkinnon, ilahduttaa toimittajia ja herjata kirjallisuusinstituutiota. Vaikkei se tietenkään näin johdonmukaisesti edennyt.

Pidättekö sitä vaihtoehtona Finlandia-palkinnolle?

Meidän näkökulmastamme Kossupalkinto on ainoa oikea kirjallisuuspalkinto ja ne muut pystit ja kädenojennukset ovat vain kirjallisuusinstituution sisäistä kähmintää. Esimerkiksi 1994 valitsimme Eeva Joenpellon ehdokkaaksi pelkästään sen vuoksi että tiesimme (sisäpiirivihjestä) että hän tulee saamaan Finlandia-palkinnon (eli käytännössä hänen kustantajansa). Ilmoitimme tämän perustelun myös ehdokasasetteluissa. Ja kävi kuten sanoimme. Joten vaihtoehto me tosiaankin olemme!

Miksi palkintona on juuri kossupullo? Symboloiko se jotakin?

Kossupullo on yhtä kuin Autenttinen Suomalaisuus. Ja se on kaunis.

Ketä on mukana tuomaristossa? Miten he ovat tekemisissä kirjallisuuden kanssa?

Tuomaristossa on ollut edustajia sekä kirjallisuudenopiskelijain ainejärjestöstä, Teemasta, että ylioppilaskunnasta eli Tamysta. Raadin jäsenistö on vaihtunut joka vuosi, myös ehdokkaiden valitsijat ovat olleet yleensä hieman eri ihmisiä kuin palkinnosta päättävät. Vain ydinporukka on ollut sama eli puheenjohtajina Olli Löytty ja Ilkka U. Pesämaa, sihteerinä M.G. Soikkeli, ja apuna Jari F. Lampén. Olli on kustannustoimittaja, Ilkka toimii kirjallisuusalan graafikkona, M.G. tekstianalyytikkona ja Jari monitoimimiehenä

Miten tällainen kokoonpano syntyi?

Hmm.. emme oikeastaan muista. Olli ja Ilkka tekivät kaikkia kulttuurihommia yhdessä, eritoten 2 vuotta TAMYn kulttuurisihteereinä, ja sitten he taisivat pyytää Soikkelin sihteeriksi, ja siinä se. Raati saattaa uusiutua radikaalisti, koska asumme kaikki nykyään kaikki eri kaupungeissa. Jatkamme ilmeisesti niin kauan kuin meillä on ylipäänsä jokin kontakti Tampereen yliopistoon. Olemme keskustelleet alustavasti myös siitä, että palkinto jaettaisiin viimeisen kerran 1999 eli lopettaisimme palkinnon historian 10. Kossupullon ojennukseen.

Onko teillä joitakin yleisiä kriteerejä, kun valitsette palkinnon saajan? Millaisia? Miksi esimerkiksi Niina Repo sai pullon (1995)?

Yleisiä kriteerejä ei ole muuta kuin että voittaja ansaitsee jollain julkaisullaan kossupullon, eli teos on kossupullon arvoinen. Eri vuosina on kossupullon veroiseen suomalaisuuteen viitattu eri tavoin raadin lausunnoissa voittajasta. Niinan kirja oli ehdokkaista se joka oli eniten kossupullon veroinen; itse asiassa raati puhui siitäkin että "Varjo" oli romaani joka oli kaikkien aikojen kossukkain kirja. Mikä ei kuitenkaan tarkoita että se kirjallisuudellisesti olisi noista voittajista paras. Se vain oli profiiliimme solahtavin.

Miten voittajan valinta tapahtuu? Miten pääsette yhteisymmärrykseen?

Tämäkin on edennyt eri vuosina eri tavoin. Yleensä se tuntuisi menevän pudotuspelinä eli yksitellen keskustelemme lukemistamme ehdokkaista ja sanomme mistä tykkäsimme juuri Kossupullo-metaforaa käyttäen: onko tämä kossun arvoinen teos? Käsittääkseni olemme kuitenkin paljon yksimielisempiä kuin esim. Finlandia-palkinnon raati, mikä johtunee palkinnon terävästä profiilista (okei: pehmeästä, mutta tunnistettavasta, personoivasta).

Kenen velvollisuus on käydä ostamassa pullo? Onko joku jakotilaisuus jäänyt erityisesti mieleesi?

Yleensä sen on ostanut se jolla on rahaa. Kuittia vastaan on saatu korvauksia milloin mistäkin. Viime syksynä pohdimme myös taskukossuerikoispalkintoa eli antaa taskukossupullo parhaalle pokkarille.

Jakotilaisuuksissa ei ole oikein yhtään ylitse muiden, Olli ja Ilkka ovat shownikkareita ja keksineet jotain uutta kuhunkin tapahtumaan. Lisäksi kaikki palkitut ovat olleet niin ihania ihmisiä, että niistäkään ei voi nostaa ketään yli muiden. Tapio Koivukarin tietysti tapasimme vasta paljon jälkikäteen, koska hän oli palkintoa annettaessa Islannissa ja meillä oli vain puhelinyhteys häneen.
Koivukari sai kyllä pullonsa, kiitos toimittajapari Nyrhinen&Virtasen, jotka tekivät retkestään raportin Hesarin kuukausiliitteeseen.

Ovatko saajat arvostaneet palkintoa?

Kyllä! Etenkin Tiina Pystynen on puhunut lämpimästi siitä millaisen tunnustuksen ja huomion hän koki saavansa sen jälkeen kun kritiikki ei ollut erityisemmin (vielä silloin) noteerannut hänen kirjaansa.

Onko tietoa, miten kukin on hyödyntänyt palkintonsa?

Lie kumonneet kotonaan. Niina Repo paranteli sillä flunssansa. On liikkunut omituisia huhuja siitä miten raati on pyrkinyt muka osingolle voittajan pullosta, mutta kyllä meillä on palkinnonjaossa ihan omat putelit mukana - ja tietysti maailmankuulua boolia, jonka resepti on tarkoin varjeltu salaisuus.

Mitä mieltä olette palkinnon saavuttamasta julkisuudesta?

Jokainen syksy me olemme yllättyneet, miten viehättyneitä mediat ovat palkintopullosta. Yhtenä vuonna meitä oli kuvaamassa TV 1 johonkin sen aikaiseen kylddyyriohjelmaan. Taisi olla Heikki Hietamiehen vuonna. Niinan kirja näkyi päässeen oikein Akateemisen ikkunaan Tampereella, kossuraadin selvitys mainoslauseina. Myös kustantajat ovat käyttäneet reippaasti Kossupalkinnon tuomaa mainetta kirjojen mainonnassa.

Onko palkinto vakiinnuttanut asemansa?

Kuten itse sanomme: olemme saavuttaneet instituution jähmeyden.

Jaatte myös Pakkasneste-palkintoa? Miten sen jakokriteerit eroavat Koskenkorva-palkinnon jakokriteereistä?

Pakkasneste-palkinnon kriteerit ovat:
1) tekijöitä täytyy olla kaksi
2) he asuvat lähellä pulloraatia
3) heidän teoksensa on esikoinen
4) he ovat tuomariston tuttuja
Tähän mennessä kriteerit on täyttänyt vasta kolme teosta: Frangen ja Heikuran "Retki-Dikter", Vuolle & Auer: "Sisällissota", sekä Riionheimo & Lehikoinen & Lajunen: "Rieku ja Raiku" -albumi.


Taideaineiden laitoksen selväpäiselle kotisivulle