Arvostelu ilmestynyt Sanelma 2003:ssa

Markku Soikkeli

UTOPIAN KLASSIKOT YKSISSÄ KANSISSA

Mikko Lahtinen (toim.): Matkoja utopiaan.
Suom. Pia Mänttäri, Topi Makkonen, Petri Koikkalainen ja 
Tuukka Tomperi.
Vastapaino 2002


Viime vuosien klassikkokäännösten buumissa kovaa kärkeä 
edustaa Vastapainon julkaisema valtioutopioiden kooste. 
Samaan kirjaan on saatu Campanellan, Baconin ja Humen 
yhteiskuntakuvitelmat sekä kääntäjien tekemät johdatukset ja 
loppuviittein toimitetut selitykset utopioiden historiallisiin 
taustoihin. Kirjan huipentaa Mikko Lahtisen perusteellinen 
essee utooppisten aatteiden vaiheista.

Kirjallisuushistorian kannalta on kiinnostavaa, että 
valtioutopioita voidaan tarkastella sekä valtiofilosofisen 
tradition tuottamana poliittisena kirjallisuutena että 
kaunokirjallisten ideoiden jatkumona. Tämä käy toistamiseen 
esille johdantoartikkeleista. Esimerkiksi Tommaso Campanellan 
"Aurinkokaupungin" (1602) tylyssä vuoropuhelussa kajahtaa 
italialaisen renessanssin kiinnostus platoniseen dialogiin.

Valtioutopiat ovat lähempänä sosiologisia fantasioita kuin 
kaunokirjallisia maailmanselityksiä. Kirjallinen konventio, 
esimerkiksi utopian kuvaaminen ulkopuolisen, idylliin eksyneen 
muukalaisen näkökulmasta, voi toimia viitteenä filosofiseen 
traditioon.

Fantasian ja opettavaisen liioittelun rinnalla on voitu kokeilla 
konservatiivista allegoriaa, etenkin David Humen tapaista 
mallia vallitsevalle yhteiskunnalle. Toisaalta realismihakuisen 
Humen "Täydellisen valtion idea" (1752) edustaa kirjan 
kolmesta tekstistä kirjallisesti tyylitellyintä ilmaisua.

Kun kirjallisen humanismin perintö on painottanut 
ihmisarvoista elämää opiskeluna ja mietiskelynä, uuden ajan 
tiede on suunnannut utopioita ulospäin, luonnon hallintaan. 
Edes Campanellan "Aurinkokaupunki" ei ole kuvitelma 
sivilisaation kulta-ajasta luonnon rinnalla, vaan eristäytyneestä 
ihmisjoukosta viattomuuden tilassa, johon sivilisaatio kykenisi 
oikeastikin palaamaan - auktoriteetin johdolla. Esikuvana 
eristäytyneelle utopiayhteisölle olivat vapaat kaupungit ja 
uskonnolliset yhteisöt.

Valtioutopia näyttää sisältävän tyypillisesti dystopian aineksia. 
Campanellan teoksen kyseenalainen maine on säilynyt mm. 
rodunjalostuksen yksityiskohtaisen kuvailun ansiosta. Bacon 
kuvaa "Uudessa Atlantiksessa" (1627) valtion harkittua 
eristäytymispolitiikkaa ja tieteen autoritaarista kontrollia..

Valtioutopiat ovat vain yksi vaikkakin parhaiten tunnettu alalaji 
utooppisten tekstien joukossa. Lahtisen historiaessee yltää 
ekotopioihin ja nykyisen tieteiskirjallisuuden kuvitelmiin 
saakka. Ranskan vallankumouksen jälkeisessä maailmassa 
utopiat muuttivat luonnettaan ja tarkoitustaan. 1800- ja 1900-
luvuilla utopiat olivat historiatietoisempia ja "dynaamisempia", 
tyypillisesti sosialistisia ja massojen elämään sovitettuja 
utopioita.

Vielä esseensä lopuksi Lahtinen pohtii utopismin tarvetta. 
Reaalipoliittisen vaikuttamisen lisäksi utopioissa on nähtävissä 
vahva kannanotto ihmisen kykyyn sosialisoitua tai kestää 
yksinäisyyttä. Esimerkkitekstien perusteella utopia on 
kirjoittajalleenkin psykologinen harjoitus: Campanella kirjoitti 
utopiansa vanhuuden ja Bacon sairauden tuomassa 
yksinäisyydessä. 

Soikkelin tekstien valikkoon