Takaisin roolipelisivulle | Soikkelin tekstien arkisto | Soikkelin virtuaalinen koti | Soikkelin Bittien SaaristoTämä päiväkirjamuotoinen raportti on tehty Maagien kilta: Lopun aika -pelin tapahtumista 23.2. Mäntsälän Keravajärvellä.
Maagien killan kiltahuoneesta saattaa löytää jotain lisää maailmasta.
REHTORI BARAN ALTHUMIN PÄIVÄKIRJASTA
Toistensa suuruutta raivoavien valtakuntien sodat ja ulvovien petojen paha tahto ovat jääneet jo taakseni, oppieni yksinäisyydessä olen minä vahvempi kuin valo ja pimeys yhdessä. Enää haen viisautta kuoleman mysteeristä, etteikö sekin ole vain hetki kaikkien mahdollisten aikojen ja paikkojen keskellä.
Tänään minulle, Baran Althumille, suotiin uskomaton ilo kokea tuo mysteereistä suurin ja palata elävien maailmaan kertomaan siitä. Tämä unimatka oli opettavainen niin kuin kohtaaminen kaikille oudossa teiden risteyksessä. Virallinen syy matkaani oli vierailu maagien killan kutsumassa kokouksessa, tukenani kaapuhistorian professori Viola, yrttituntemusta opettava druidi, sekä varakas oppilaamme Nefrefia.
Saavuimme teleporttaavalla loitsulla keskelle tyhjyyttä, kahden talon väliin solmitulle ajan ja paikan tasolle. Totesimme nöyrästi, ettei meillä olisi poispääsyä ennen kuin isäntämme suvaitsisivat meitä auttaa. Tässä ei ollut kuitenkaan kaltaiselleni mystikolle mitään pelottavaa. Pian tapasimme muitakin unta muistuttavia ristiriitaisuuksia niin kuin ikiaikaisia olentoja, vesihaltioita, ja vieläpä eksyneitä hiukkastietäjiä, kuten oppinsa runouteen vaihtaneen 'rationalisti' Leannan ja tämän toukilla askartelevan aviomiehen.
Mitä useampi ihminen vahvistaa yhdessä mysteerisen kokemuksen, sitä laajemmin voimme olla selvillä siitä, mitä kokemus merkitsee kullekin erityisesti. Koimmeko unen kaltaisen yhteisen kuoleman vai jaoimmeko kuoleman kaltaisen yksityisen unen?
Nähdäkseni miten lähelle kuolemaa uni meitä johdattelisi, toimin sen ehdoilla ja esitin osani kokouksessa. Toisaalta, mikäpä olisikaan parempi paikka oppia jotain aivan uutta ja ennenkäsittämätöntä. Päivälliselle meitä kertyi peräti kolmisenkymmentä maagia, joiden läsnäollessa otin esille pari asiaa, joita olin monesti mietiskellyt, myös Leannan ja muiden hereetikkojen eksymyksen tähden. Miten on mahdollista, että joku voi käyttää magiaa tuntematta sen salaisuuksia? Miten nopeuttaa magian tuntemista itsessä?
Huomasin että nämä kysymykset olivat useimmille paikalle kertyneistä maageista huokeita ja paperinkatkuisia, joten en sentään ryhtynyt pitämään puolustuspuhetta mystiikasta, niin kuin olin varautunut killan kutsun saatuani. On parempi odottaa ja yllättää kaikki nuo epäluuloiset velhot, jahka he huomaavat, että nämä puheenparsilta vaikuttavat kysymykset ovatkin keskeisen käytännöllisiä - että opiston laajentaminen suunnitelmieni mukaisesti voisi muuttaa koko maailmankaikkeuden yhden sukupolven aikana. Kokousta johtanut punakaapu ei tuntunut hänkään kiinnostuneen lopullisista vastauksista, vaan tiedusteli laajalti maagien mielipiteitä, voitaisiinko magian väärinkäyttäjä erottaa omasta veljeskunnastaan.
Oikeudenkäyntiä magian väärinkäytöstä ei sitten saatu edes alulle ja muut keskustelunaiheet murenivat yleiseen sekasortoon: isäntämme piti meitä avoimesti pilkkanaan ja jotkut maageista alkoivat oireilla omituisesti. Useimmat meistä olivat jo kadottaneet kyvyn loitsia ja pian kävi ilmi, että maagien kilta ei olisikaan kutsun takana. Sekasorron aikana kaikki syyttelivät toisiaan ja erityisesti mustakaapuja, vaikka joidenkin mielestä tämä kaikki oli järjestetty yhteisymmärryksemme testaamiseksi. Onneksi vesihaltiat eivät kuulleet miten Leanna suunnitteli heidän hiukkastamistaan.
Sekasorron yllyttämänä tulin ääneen pohtineeksi, mikä on se voima jota vasten magia meissä herää. Itse asiassa, sen jälkeen kun tyttäreni Gia tuli oppilaaksemme ovat ajallisuuden ajatukset kiertäneet mielessäni useammin kuin omina noviisiaikoinani Akatemiassa. Kuinka lyhyt onkaan ihmiselämä tuntemaan kaiken kuolemasta…
Onneksi Gia ei tullut mukaan tälle matkalle, kuten oli suunnitelmissani, sillä uni kääntyi loppuaan kohden suorastaan painajaiseksi. Vaikka paikalle oli kutsuttu maageista viisaimmat oli mahdotonta luoda yhteisymmärrystä edes siihen, ettei meillä olisi hätää herättyämme ja vapauduttuamme tästä mysteeristä. Jos sekasorto olisi kestänyt tunninkin kauemmin olisivat nuo harkitseviksi uskotut maagit surmanneet toisensa ensin kaavunvärin, sitten rodun, lopulta ilkeän ilmeen perustalta! Joissakin näkyi herättävän kauhua sekin, että kuolevaisiin kehoihimme oli päässyt maagien kokeesta karanneita toukan ituja. Ah, miksipä ei pääsisi, perustuuhan magiamme maailmansielun läsnäoloon: puiden puisuus, veden virtaavuus, toukkien ikuisuus, kaikki on meissä valmiina.
Ehkä seuraava sukupolvi on avoimempi mystiikan pohdinnalle. Muutamista tapaamistani oppilasehdokkaista, sellaisiahan saapuu puheille kaikissa mahdollisissa paikoissa niin miksipä ei epäpaikassakin, muistan erityisen hyvin Gian kaltaisen valppaan neitokaisen, joka kuolemankin läheisyydessä oli kiinnostunut pohtimaan magian teoreettisia vastakohtia. Niinpä painajainen olisi saattanut edistää Giankin opintoja mystiikasta.
Jo unen aikana kokemani perusteella on kuitenkin selvää, että tämä painajainen tulee pysymään muistoissamme yhteisenä; maagien killan nimissä kutsuttu kokous tapahtui jossain mielessä "todellisesti". Jumalattaren lähettiläs avusti joukkomme sysipimeän myrskyn lävitse toukkien pesäpaikkaan ja tulimaagi tuhosi toukkia ylläpitävän kotelon yhdellä henkäyksellä. Ajan ja paikan solmu purkautui, palasimme omaan maailmaamme.
Toukkaisuudestaan tuohtuneet maagit eivät ehkä tohdi palata unen tapahtumiin yksityiskohtaisesti, mutta minulle ne tarjoavat mietiskeltävää. Miten olisimme voineet ohjata untamme? Miten ylittää unemme? Ah, kalojen lailla uneksivat sanat toisistaan, mutta mystiikasta nousee vastaus kaikkeen kokemaamme. Painajaisen sulkeuduttua istuin kirjaamaan ylös sen tärkeimmän, mitä uni oli minulle opettanut, sen mitä Leanna oli minulle unessa lausunut: meidän tulisi pohdiskella paitsi kulkemaamme tietä myös mahdollisia harhapolkuja. Tämähän ei tarkoita, että runoja ja toukkia seuraavissa harhapoluissa olisi ratkaisu mystiikan tiellä löytämiimme kysymyksiin. Käsittääkseni Leannan tiekartta, "tiede" niin kuin hän sanoo, kokonaisuutena olisi peili meille kaikille, selitys sille, miten me puhtaan magian vartijoina olemme kulkeneet oikeaa tietä omaa itseämme tutkiskelemalla. Tarvitsemme Leannan runoutta niin kuin tarvitsemme peilejä.
Me opiston väki, me olemme polkuja ja oppaita, me opastamme muut kulkemaan omia reittejään... "maailmassa joka on huolta"... niin, tästä minun on vielä puhuttava professoreideni kanssa.
