OPAS RAKKAUDESSA OIREHTIVALLE

Roland Barthes: Rakastuneen kielellä
Suom. Tarja Roinila
Nemo 2000
Rakastuneet ihmiset ovat yksinäisiä lörpöttelijöitä. Heitä ei muu kiinnosta kuin puhua tunteestaan tai sen kohteesta. Puhuessaan he toistavat samanlaisia fraaseja, eivätkä kuitenkaan löydä kuulijaa, joka ymmärtäisi heitä.

Vaikka rakastunut ihminen ei välttämättä kaipaa helpotusta tilaansa, hänelle olisi nyt tarjolla opas älylliseen vapauteen. Ranskalaisen semiootikon Roland Barthesin (1915-80) "Rakastuneen kielellä" (alunp. 1977) on eräänlainen rakkauden sanakirja, joka on saatu viimeinkin suomeksi.

"Rakastuneen kielellä" on sanakirjan tavoin järjestelty tutkimus siitä, millaisia fraaseja käytämme rakastuneina, joko pohtissamme omaa tilannettamme tai kaivatessamme rakkauden kohdetta.

Barthesin teos ei ole mitään konsulttifilosofiaa, vaan se on todella tarkoitettu rakastuneen ihmisen tueksi ja puolustukseksi. Oppaasta käy ilmi, että rakastunut ei ole tunteensa vaan kielensä vanki. Myöskään rakkauden fraasit eivät ole puheen latteuksia vaan mielikuvitusta juovuttavia aiheita.

Fraaseihin kuuluvat ilmaukset heräämisestä, harhailusta, mykkyydestä, merkitsevästä katseesta, tärkeästä kohtaamisesta - ja tunteen tunnusmerkkien epävarmuudesta. Ohimenevä kosketus on rakastuneelle tärkeämpi kuin kiimainen lemmentuokio, koska satunnaisen kosketuksen hän voi tulkita oman halunsa mukaisesti.

Tunteensa tulkinnassa rakastunut palaa yhä uudelleen ensimmäiseen kohtaamiseen, rakentaa siitä mielessään kuvan kuvan, jonka yksityiskohdat saavat uusia tulkintoja. Barthesin esittelemistä 80 avainkäsitteestä useimmat liittyvätkin niihin mielikuviin, figuureihin, jotka piinaavat rakastunutta.

Entä jos paikallani olisi joku toinen rakastaja? Miten yhteinen kuvamme silloin muuttuisi? Entä mikä olisi salonkikelpoinen vastaus rakkaudentunnustukseen?

Rakkaus on banaali tunne, osoittaa Barthes. Erityisen surkuhupaisia ovat mustasukkaiset rakastajat, sillä he tietävät naurettavuutensa syvyyden ja pelkäävät loukkaavansa myös naurettavuudellaan rakastettua.

Tällainen "oirehtiva subjekti" on niin lattealta vaikuttava, epäajanmukainen hahmo, että hän tarvitsee pikaista arvonkorotusta. Barthes pyrkii osoittamaan, että rakastunut ei ole mieletön ja yhteiskunnalle hyödytön henkilö; päinvastoin, hän luo kulttuuria ja uutta kieltä keskellä ankeaa arkea.

Useimmissa tulkinnoissaan Barthes ottaa esimerkkinsä Goethen "Nuoren Wertherin kärsimyksistä" (1774). Wertherin ahdistuneesta monologista löytyvät monet rakastuneelle tutut kuvitelmat omasta hulluudesta ja rakastetun täydellisyydestä.

Wertherin esikuvaan perustunee myös kirjan ainoa heikkous. Barthes ei nimittäin mitenkään kommentoi sitä, kuinka etuoikeutettuja miehet ovat olleet rakastavina ja mustasukkaisina tunteensa esittäjinä.

Muutenkin kirjaa kannattaa lukea valikoiden, sillä Barthes on välillä suruttoman vaikeaselkoinen ja jättää paljon ajatustilaa löytämänsä esimerkin ja sitä koskevan tulkinnan välille. Kokeneemmalle Barthes-harrastajalle voi välittää kääntäjän suosituksen lukea tätä kirjaa rinnan "Valoisa huone" -teoksen (1980/1985) kanssa.

Molemmissa teoksissa Barthes haeskelee selitystä sille, mikä ainutkertaiseksi kehystyneessä kuvassa kelpaa ymmäryksen kohteeksi. Ihminen on siinä määrin raameille herkkä olento, että erityisen kiinnostavat kasvot vaikkapa ikkunaruudun kehystämänä lumoavat meidät voimattomaksi:

"Kipeimmät haavat rakastumisen alueella eivät tule siitä mitä tietää vaan siitä mitä näkee".

Tähän liittynee Barthesia kiinnostanut zen-filosofia. Sekä rakkausopasta että "Valoisaa huonetta" kirjoittaessaan Barthes etsi kieltä, joka ei olisi kerrontaa, vaan kaipuuta siihen mielikuvaan, että tunteen kohde on olemassa; siinä kaikki.

Vaikka rakkauden oppaassa käytetään välillä termejä kuten "imaginäärinen diskurssi" tai todetaan, että ajatus itsemurhasta on rakastuneelle "pika-algebraa", on suurin osa Barthesin selityksistä lähellä lemmen käytäntöjä. Tarja Roinilan käännös tavoittaa täydesti filosofisen ja runollisen ilmaisun tiheään vaihtelevat sävyt.

"Rakastuneen kielellä" on laajalti kirjallisuuteen viittaava ja koukeroisen henkilökohtainen tutkimus, ja silti helpoiten lähestyttävä teos Roland Barthesin vaikeaselkoisessa tuotannossa. Jos luet vain yhden filosofisen kirjan elämäsi aikana, tässä se on: opas joka saa sinut ymmärtämään itseäsi jopa hullaantuneena.

M.G. Soikkeli

Kirjoitin toisen arvostelun samasta kirjasta Sanelma 2000 -vuosikirjaan.

Soikkelin tekstien arkisto | Soikkelin virtuaalinen koti | Soikkelin Bittein Saaristo