===================================================== Lyhyesti: "13. soturi" siivittää skandinaavista miekkaseikkailua hienoisilla myyttiaineksilla. Tarina on hirvittävän simppeli eikä kohtauksissa ole mitään jännitettävää, mutta viikinkitausta on ihan komeasti hallittu. Rasiteena töminämusa ja siloinen Banderas. ===================================================== Aivan kuin tästä elokuvasta olisi puuttunut jotakin olennaista? Aivan oikein, ihmissuhteet. Toisaalta leffa ei ole hassumpi luontokuvauksena, jossa isot karvaiset könsikkäät heiluttelevat teräaseitaan ja sylkevät pesuveteensä. Jep, tässäpä taas jenkkitoteutus eurooppalaisen kirjallisuuden klassikosta. "Big swords, big hairs and no brains", kuittasi puolestaan Empire-lehti, eikä tässä leffassa paljoa enempää olekaan; toisaalta juuri sen pienen paikallisvaikutelman ansiosta se on ehdotonta katsottavaa meille skandinaaveille seikkailufantasian ja viikinkikulttuurin ystäville. "13. soturi" (1999) yhdistelee suruttomasti eri vuosisatojen ja jopa tuhansien kulttuureja, ja vaikka antropologit itkevät verta, ilman huimaa yhdistelyä leffa ei olisi niin kiehtova ja yllättävä first-action-hero -tarina. Koska aihealue on varsin koskematon ja kokeilematon, "13. soturi" ottaa sievästi mallia "Braveheart"- elokuvasta (1997). Etniseen paikallisväriin uskalletaan panostaa ja verilättyosastokin on niin tolkuton, että leffan pitäisi olla K-18. Esikuvansa tavoin seikkailu on toteutettu aidonoloisissa ympäristöissä, maisemat ovat komeat eikä vaikeissa kohtauksissa ole säästelty stuntteja. Idea muslimista, joka sattumalta tulee värvätyksi sankariretkelle Skandinaviaan, on sekin periaatteellisesti rohkea teko amerikkalaisilta tuottajilta. Tarinaltaan "13. soturi" on kuin yhdistelmä Kurosawan "Seitsemää samuraita" ja norjalaista "Polunnäyttäjää". Budjetti vain on pidetty niin pienenä, ettei John McTiernanin kaltainen ohjaaja saa tarinaan mahtumaan kuin pari helposti arvattavaa käännettä. Elokuva on ohitse ennen kuin sankari on tullut kunnolla tutuksi, myötäelettävyydestä puhumattakaan; viikinkien kaveriporukkakin - joka näyttelee eloisammin kuin muslimipääosaan kiinnitetty Banderas - on lopulta vain osa lavastusta. Tarinan lyhyys ja toimintakeskeisyys kielii siitä, että leffa on osoitettu sellaisille teinilarppaajille, jotka hermostuvat romanssin aikeestakin ja tuntevat toimintafilkan kliseet perinpohjin. Niinpä "13. soturissa" ei liiemmin suunnitella ja selitellä, vaan painellaan eteenpäin kuin viikingeillä olisi seikkailu jo geeneissään. No, sellaistakin kuvitelmaa on hauska katsella, koska sivuhenkilöt ovat hyvin erottuvia sotureita, joilla olisi saanut aikaiseksi vaikka kestävän tv-sarjan. "Pimeyden henki, kuoleman varjo hämärässä hätyytti väijyi ja vaani vanhoja ja nuoria; yösydännä hallitsi usvaisia soita. Ihminen ei tiedä minne helvetin velhot vaeltaa voivat." (Beowulf, 159-164) Sääli vaan, että John McTiernan ei ole niin omistautunut pohjoisen oloille kuin Mel Gibson oli Skotlannin asiaa ajaneessa "Braveheart'issa". Suomalainen katsoja voi kuitenkin saada leffasta nyt ylimääräiset kiksit, koska aivan tuoreeltaan on suomennettu myös "Beowulf"-eepos, josta Michael Crichton oli napannut juonen ja käsikirjoittajat siirtäneet sen pohjaksi tarinaan. Elokuva avustaa nyt "Beowulfin" lukemiseen edes juonen osalta, sillä tarinan tahti on Buliwyf-uroon osalta tunnistettavissa; ne elegisemmät elementit vain puuttuvat. Länsimaisen seikkailukirjallisuuden klassikkona tunnustettu "Beowulf" on nimittäin raskaslukuinen, koukeroisin puolisäkein etenevä eepos, jossa on paljon henkilöitä ja heimoja; pelkkä vilkaisu kuningashuoneiden sukutauluun pistää kielen solmulle ja pakottaa lueksimaan kirjaa selaillen. Vaikka suomennokseenkin sisältyy kääntäjien perusteellinen taustoitus, on "13. soturi" kaikesta järjettömästä tömistelystään ja silpomisestaan huolimatta vieläkin parempi johdatus "Beowulfiin". Vaikka leffa siis näyttää tuhannen vuoden takaisesta Skandinaviasta vain yhden hirsivarustuksen ja muutamia fantasioituja asujaimia, se sentään johdattelee mielikuvitusta pohjoisemmaksi kuin monikaan muu elokuva. Toivottavasti pohjoismaiset tuottajat uskaltautuvat hekin vielä aiheen pariin, perusteellisemmin henkilökuvioin ja budjetilla johon metsäkin kelpaa lavasteiksi. "Sitten sotijalot, kaksitoista uljasta ruhtinaiden poika, ratsastivat valittaen hautakummun ympäri surren kuningastaan, lausuen murheellisina urhon muistosanoja;" (Beowulf, 3169-3172) -- M.G. Soikkeli Helsingissä 16.1.1999 Soikkelin elokuva-arkisto