============================================================== Lyhyesti: "28 päivää myöhemmin" on turha brittiläinen päivitys zombie- ja katastrofileffoihin. Digikuva ja episodirakenne eivät haittaisi jos zombieissa olisi muutakin omaperäistä kuin vipellys. Romero-lainoja ja hukattuja kauhun paikkoja, toimintaa tunnelman tilalla. Imellytykset sööttejä, lopetuskin. ============================================================== Pandemian puhdistamassa maailmassa olennaisempaa on löytää sopiva partneri kuin toimiva yhteisö, opettavat pandemiafiktiot. Elokuva "28 päivää myöhemmin" (2002) prologoi kuin irtojakso "12 apinasta", starttaa "Triffidien kapinaa" muistuttavalla kohtauksella", ja kiihdyttää toimintaan Romeron Dead- trilogiasta lainatuilla tilanteilla. Kuvaus on kyllä tehokasta ja digikuva saattaa sopia jopa paremmin videoformaatin välittämään uutismaiseen realismiin kuin teatterin kankaalle, vaan mitään sen järkevämpää syytä ei löydy tämänkään elokuvan tekemiseen kuin Danny Boylella oli uransa aloittaneelle kauhufilkalle, veriselle "Murhaleikki" - jännärille (1994). Zombieleffaa on mahdotonta tehdä ilman camp-tietoisuutta. Jos ei ole tietoisuutta (/asennetta), on parempi jättää kirjaimelliset zombieviitteet pois, muutenhan leffa joutuu turvautumaan parodiseen itsetietoisuuteen siitä, miten tapahtumat muistuttavat kauhufilkan perinnettä. "28 päivää myöhemmin" on huumorissaan hyvin musta ja brittiläisen kurinalainen, mutta huumorin vastapainona ei ole tiivistyvää pelon tunnelmaa, ei myöskään parodista iloittelua. Paljon puuttuu. "28 päivää myöhemmin" on saatu näyttämään siltä kuin se olisi aivan oma tapauksensa ja irrallaan zombietarinoiden historiasta. Ainakin kahdessa kohtauksessa se toimiikin omilla aktioehdoillaan, kun muutaman sekunnin sisällä päähenkilöt joutuvat arvioimaan, onko zombietauti jo leviämässä kaveriin. Taudin ja zombiuden idea taas on se, tällä kertaa, että veren mukana tarttuu ihmisestä toiseen jotain ylivoimaisen peri- inhimillistä. Nämä zombiet eivät halua naapuriaan syödäkseen sen, vaan koska jokainen elävä ihminen näyttäytyy raivon kohteena. Tätä ei selitetä, mutta tältä se näyttää. Katastrofileffojen juoneen on aina riittänyt sen arvuuttelu, kuka kuolee seuraavaksi, ja kepoisaksi sanomaksi, että on parempi pyrkiä perheyhteyteen kuin yleiseen solidaarisuuteen. Lajityyppi on myös matkakuvausten piilotajuntaosastoa, kliseisiin kuuluvat vapaa ryöstöretki ostoskeskuksessa ja menneen maailman rihkaman ihastelu. Jälkimmäisestä Danny Boylen filmi soveltaa yhden muistettavan tilanteen, kun aatami ja eeva -hahmot pakenevat zombieita mellakkavarusteissa partioivan isän ja maailmanlopusta jurottavan teinitytön kotihoiviin. Jopa "Resident Evil" on kiinnostavampi zombiefilmi kuin tämä, vaikka elokuvallisessa luovuudessa tämä onkin kosolti omaperäisempi ja synkiltä tunnelmiltaan vivahteikkaampi. "Resident Evil" -filmissä elvytetään tietokonepelin kuvastoa; Boylen elokuvassa kierrätetään sekavaa varastoa lajityypin ikonisia kohtauksia, mutta tunnelma poukkoilee laidasta laitaan. Tarinan toinen puolisko on kuin jakso tv-sarjaa eli henkilöiden persoonista ei ole enää niin väliä, kunhan saadaan toimintaa, yhden miehen mittaillessa valtaansa ja toisen voimaansa. Boyle on tehnyt "Trainspottingin" jälkeen kaksi läpensä imellytettyä ja laskelmoitua elokuva ("Epätavallista elämää" ja "Beach") sekä kaksi huomaamatonta (pienois?)filmiä, ("Strumpet" ja "Vacuuming Completely Nude in Paradise"), eikä "28 päivää" -filkka osoita hänen edes pyrkivän mihinkään ohjaajantyössään. Suomalaisille katsojille on lopussa bonusyllätys, ja itse asiassa sellainen vilahtaa filmin alussakin, kun eläinaktivistia esittää joku kotimainen hiltusjussi. -- M.G. Soikkeli Videolta 31.7.2003 Soikkelin elokuva-arkisto