=========================================================== Lyhyesti: "8mm" on realismia uskotteleva, jopa moralisoiva kauhuleffa. Äärihyveellistä dekkaria esittävä Nicholas Cage ei tällä kertaa suojele Ensimmäistä Naista vaan snuff-leffan särkemää porvarillista julkisivua; pornona laji cut-un-cut. =========================================================== "Onko tuo aitoa?" "Siltä se ainakin näyttää." "8mm"-filkan kauhu perustuu sille, että katsoja ei osaa arvata, miten paljon kauhuleffan sensuuristandardit ovat sitten viime näkemän venyneet; etenkään ne katsojat jotka katsovat leffan videolta. On helppo kuvitella, miten satunnainen väkivaltaviihteen harrastaja etsii ulkomailta jotain epämääräistä uncut-versiota tästä filkasta vain nähdäkseen muutaman veriroiskeen lisää, ja samaan aikaan lajin "vakava harrastaja" pitää tällaista mainstreamkauhua vallan kesynä. Käytännössä leffan imu on perustettu väläyksille S/M-pornosta, mikä ei ole yllätys arkkisovinistiselta ohjaajalta, Joel Schumacherilta. Elokuvan esittämä matka pornon takapihalle, Hollywoodin ja New Yorkin kääntöpuolelle on kyllä siististi ja kauhuviihteen normeihin nähden realistisesti toteutettu, mutta filkkahan onkin enemmän kauhuodotuksia luova dekkari kuin varsinainen kauhuelokuva, jota katsoessa kasvaisi herkullinen epävarmuus siitä, miten sen sympaattisimmille ihmisille voi käydä. Mukaan helvettiretkelle kuuluu tietenkin asiansa tunteva opas; muuten sankarin immuunius/alttius alaisen maailman tarjouksille jää aika epämääräiseksi. Leffan suttuinen loppuselvittely käy tietysti oikeutta sankarin turmeltuvuudesta, mutta se on pelkkä muodollinen lisuke, lainaa vanhojen dekkareiden formaatista, eikä mikään kauhuleffaan sopiva epäuskontunnustus. Elokuvan analyyttinen oivaltavuus rajautuu siihen, että pornokaupan myyjä lukee "Anaalisisihteerin" suojissa Truman Capoten romaania "Kylmäverisesti" ja että Hollywoodin laitamilla nuuskiva päähenkilö on nimeltään Welles. Koska kauhu on affektilajeista vaikein, sitä kuitenkin aina odottaa, että jotain uutta psykologista särmää ilmaantuisi näihin elokuviin - edes lajityypin historiaan, ja vähintäänkin sen verran ironisella otteella kuin viime vuosien teinikauhua on tehtailtu. Nicholas Cage pääosassa on oudohko valinta, mutta ei niin mahdoton kuin odotti. Omaperäisintä tässä leffassa on sen nimi, eikä se ainakaan itselleni auennut, millaista autenttisuutta 8- millisen filmin pitäisi videokaudella todistaa? Vain äärimmäiselle pornolle ominaista kopioitumattomuutta tai analogisuutta vai mitä? - Alunperin tässä leffakritiikissä kiittelin, ettei Cage tällä kertaa sentään aja rouva Daisya. Onneksi ystävällinen raattorilukija huomautti, ettei Kake aja rouva Daisya (eikä edes miss Daisya, kuten Morgan Freeman) yhtään missään elokuvassa. Sotkin mielessäni elokuvat "Driving miss Daisy" (1989) ja "Guarding Tess" (1994), joissa molemmissa on kiltin miehen ja autettavan mummelin suhde; kuviosta puuttui vain "Stop! Or My Mom Will Shoot" (1992). Toisaalta roisinlainen lipsahdus voisi osoittaa, että on olemassa tietty Hollywoodin alalaji, jossa nuoret miehet puolustavat wanhoja kunnon mummeleita; joko nuoruus on esitetty biologisena ("Stop! Or...") tai sitten ("Driving miss Daisy") sosiaalisena suhteena, tai sitten molempina, kuten "8mm"- ja "Guarding Tess" -elokuvissa. No, "8mm" vie sankarin koko ajan kauemmaksi mummelista ja tämän äveriäästä hyveellisyydestä, joten kauhuleffa imisi ilmeisesti aineksiaan siitäkin, että meillä on jokin käsitys suojelijan roolista (jollaisena Cage taisi olla myös "City of Angels (1998)" -elokuvassa. Jos taas suojelija ja suojeltava ovat täsmälleen samanikäisiä, saa suojelutilanne romanssin merkityksen, kuten "Bodyquard"-filkassa. Kyse olisi perhesuhteen laajentamisesta sosiaaliseksi suhteeksi, pojasta joka suojelee naista niin kuin isä suojelisi tytärtään tai vaimoaan... "8mm" puolestaan todistelee muutamassa hiljaisessa kohtauksessa, että päähenkilö on huolissaan juuri tyttärensä vuoksi; hänen on puolustettava vanhan naisen oikeudentajua, vaatimusta tietää onko snuff-leffa totta vai ei, koska vanha nainen edustaa maailmaa johon tytär voi parhaimmillaan kasvaa. Eipä tässä asetelmassa muuten mitää mielenkiintoista olisi, jollei "8mm" olisi niin hukassa, mitä se oikein aikookaan moralisoida ja miten; siitä päätellen tuo suojelija/suojeltava -asetelma toimii indikaattorina siitä, millaisen symbolisen suhteen käsittely on erityisen vaikeaa amerikkalaiselle unelmalle. Verratkaapa vaan "Uhrilampaita" ja "Cell"-filkkaa, jahka jälkimmäinen on kohta teattereissa, millaisissa tarinoissa suojelijat ovat voimattomia ja pelastajaksi tarvitaan naishahmo. -- M.G. Soikkeli 12.09.2000 Soikkelin elokuva-arkisto