=============================================================== Lyhyesti: "Aberdeen" on reissuleffaksi tehty sympaattinen perhekuvaus alkoholistista ja tämän tyttärestä. Lena Hedeyn raikkautta nakubonuksin hyödyntävä kuvaus toimii harvinaisen hyvin elämää tiivistävän dialogin kanssa. Rosoinen kuin kotikuja. ================================================================ Keväällä luonto paljastaa sulojaan kaikessa karheudessaan. "Aberdeen"-elokuvassa (2000) pohjoisen luontoa käytetään maisemaresurssina paljon vähemmän kuin vastaavassa road- filkassa tehtäisiin suomalaisittain, mutta paljon tutunoloista tästä filmistä löytyy silti, etenkin kun päähenkilön nimi on Kaisa Hella. Toisaalta roadmovie on niin ulkomainen lainagenre elokuvissa, että matka- tai reissufilkka hukkaa lajityypin eksotiikan, kotoisenkin maaseudun katselemisen tuorein silmin. Suurin osa nykyaikaisista reissuelokuvista kuvaa kyllä automatkaa jonnekin muualle, mutta lähes jokaisessa koti rakentuu juuri matkaa tekemällä, juurien löytämisen ja alkuperän tunnistamisen ideoista. "Aberdeen" on kotimatkafilmienkin joukossa erikoisuus: äiti lähettää vastentahtoisen Kaisa-tyttären noutamaan alkoholisti- isää vanhasta kodista uuteen kotiin, Aberdeeniin. Matkalla Kaisa käy lävitse muistoja menneestä lähestyen ja ohittaen lopulta nykyhetkensä. "Aberdeenin" viehätys on siinä, että isäpappa on niin vastenmielinen paskiainen ja kuitenkin se ainoa asia, joka saa tyttären punnitsemaan omaa elämäänsä. Tämä leffa ei ole realistisimpia ja opettavaisimpia alkoholistikuvauksia - pikemminkin trendinuorekas kun menestyjätytär käyttää kokaiinia kuin nuuskaa - mutta ääri-ihmistensä kautta se herättää poikkeuksellisen vahvoja tuntemuksia siitä, millainen huumori ja rakkaus on elämässä olennaista. Ian Hart esittää elokuvassa elämäntajuista rekkakuskia, joka tuo Kaisan elämään uutta kohtalontuntua. Lena Hedeyn esittämä Kaisa on puolestaan hurmaavimpia naisrooleja mitä on näinkin pohjoisiin oloihin sijoittuvassa filmissä nähnyt; tunturipurossa tärisevä, isänsä oksennuksen poispilaama nainen ei olisi ilmestys kovinkaan monen näyttelijän taidoilla. Stellan Skarsgård on anttilitjan oloinen könsikäs, hiljaisena parhaiten läsnäoleva, (englantia) puhuessaan ehkä liiankin virkeä käydäkseen pitkänlinjan holistista. Tosin Hedeyn nakuttamisen ohella filmi luottaa turhan tanakasti siihen, että isän ja tyttären rähjäinen intiimiys olisi antoisan roisi vastakohta tunteikkaammille kohdille. Auto on roadmoviessa kodin pienin yksikkö, yhteinen suunta ja rakenne: yksi ohjaa, toinen pelkää, takapenkki esittää ohjeita ja vastauksia; välillä vaihdetaan paikkaa niin kuin draamanlait eli ihmissuhteet edellyttävät. Auto on kuviteltu kompromissi liikkujien ja paikalliseen luottavien välillä. Tässäkin suhteessa "Aberdeen" on hyvin pohdittu, varmasti tarinoitu elokuva. Draaman käänne on perusteellinen ja uskottava, vaikka yksittäisissä kohtauksissa (etenkin tappelu) realismin takeet tuhlataan. Toisaalta kyse on matkasta elämän kääntöpuolelle, väärän kuningattaren päivistä, mistä kohtauksesta elokuva alkaakin, firman juhlista jossa sankaritar istuu hupsu pahvikruunu päässään ja virnistelee muille 'hyvän jätkän' paikalla. "Hän on kuin sinä. Pelkää kaikkea todellista", vertaa rekkakuski tyttöä isäänsä. Elämän kääntöpuolella tytär voi näyttäytyä isänsä parina ja huolehtivana äitihahmona, söötin helvetillisiähän (sukunimikin Hella…) nämä ihmiset ovat, sellaisia joita on kiva seurata elokuvassa mutta naapureina heidät unohtaisi suosiolla. Onneksi "Aberdeen" on draamana epäsovinnaisempi kuin kuvaukseltaan. Rekkakuskin ja hekottelevan voimanaisen yhteisen ironian vastapainona on äidin ja tyttären suhde, hiljaisen kuoleman edellyttämä rehellisyys eläville. Tavallaan kaikki tässä perheessä ovat kuolemansairaita ja yrittävät hyvästellä toisiaan yhä uudelleen. 'Jos "Aberdeenin" tekijät olisivat malttaneet tai osanneet paneutua löytämiinsä maisemiin, tässä filmissä olisi klassikon ainekset. Nyt se roadmovieformaatti tuntuu sanelevan, ettei yhtä kuvauspaikkaa käytetä kolmea minuuttia pidempään kohtaukseen. Zbigniew Preisnerin haikea musiikki on kovin tavanomaista, mutta lastenlauluja lainatessaan käypä sekoitus karvasta ja makeaa. Ja Preisnerin videonkannesta huomattuaan sitä välittömästi ajatteleekin: ei tämä ole mikään skottilais-norjalainen elokuva kuin tuotannoltaan, tämähän on silkkaa kaljalla jatkettua kieslowskia kolmosvaihteella, sama kalvas valo ja harkittuja kuvia jotka saavat hiljaisuudenkin kuulostamaan sävelletyltä - pääosassa vielä auliisti sulojaan paljasteleva irenejacob-klooni. -- M.G. Soikkeli Videolta 5.8.2003 Soikkelin elokuva-arkisto