================================================================ Lyhyesti: "Ajan lyhyt historia" _ei_ ole Stephen Hawkingin samannimisen kirjan filmatisointi, vaan dokumenttielokuva itsestään fyysikosta, Gravitaation Herrasta. Hawkingin elämän kautta peilatuksi tulee kyllä hänen kirjansa ja hänen teoriansa, muiden kosmologiaan erikoistuneiden kommenteilla varustettuna. Elokuva on yhtä kevyt kerronnaltaan kuin joku Tieteen Kuvalehti johdattaessaan mustien aukkojen ja alkuräjähdyksen arvoituksiin, mutta antaa komeasti tilaa myös kysymyksille ihmisen sijainnista, eritoten itsensä Hawkingin, suhteessa näihin mysteereihin. ================================================================ -- h i s t o r i a -- Kuinka mahduttaa maailmankaikkeuden menneisyys ja tulevaisuus puolentoista tunnin filmidokumenttiin? Aika vaivatta, kun sitä tarkastellaan yhden ihmisen kautta; Stephen Hawking on aivan kuin luhistuva tähti ja luhistuva tähti on (Hawkingin teoriassa) kuin luhistuva maailmankaikkeus. Elokuva jättää tälle metaforalli- selle lukemiselle runsaasti ajatustilaa ja johdattelee katsojaa metaforaan hieman ilkikurisesti, poimien Hawkingin nuoruudesta detaljeja, joilla ei tunnu olevan mitään yhteyttä kosmologisiin kysymyksiin. Elokuvan loppua kohden yksittäisen elämän probleemat (kuinka monesta aukosta taloon voi tulla sisälle, kuinka pitkää voi peli olla niin että se on vielä peliä) alkavat näyttäytyä kommenteiksi maailmankaikkeuden arvoitukseen. Paradoksaaliselta tuntunut ilmaus "ajan historiasta" saakin mielekkyyttä: kyllä, ihmiselle aika on mielekäs kun se on historia-aikaa, ja juuri sillä eleellä, jolla ihminen asettuu historia-aikansa ulkopuolelle ja katselee sitä, hän sijoittaa itsensä (vaikkapa vain sanalla tai kuvalla tuotetun metaforan keinoin) imaginääriaikaan. Taustalla helisee Glassin kosminen sävel... -- l y h y t -- Mytologia-kirjassaan Roland Barthes pohtii millainen myytti Einsteinin aivoista on tehty. Einsteinin aivot ovat voitto materiasta, mutta kuitenkin ovat materiaa: henki joka sai ruumiillisen muodon. Sama pätee Hawkingiin. Hänen henkistä vahvuuttaan ja älyllistä levottomuuttaan korostetaan niin sukulaisten kuin kollegoiden suulla: Stephen Hawking voittaa jumalan 2-0, sekä teoriassa että käytännössä. Hän todistelee miten maailmankaikkeus "vain on" ja vaikka jumala ei siinä maailmankuvassa ole mahdoton olento, ei hänellä ole juuri enempää duuniakaan kuin kirvesmiehellä lama-Suomessa. Samalla Hawking pinnistelee läpi luhistuvan fysiikkansa saadakseen ajatuksena muiden kuultavaksi - hän luhistuu kohti lopullista tuhoa, mutta näkee yhä merkitseväksi sen mitä hän saa sanotuksi elämänsä aikana. Ihmisen voitto ajasta, lyhyt sellainen, mutta näkyvä, koska se hellii promethaaristen myyttien nälkää. Sillä on poliittiset, jopa tiedepoliittiset, ulottuvuutensa huomaamattomana myyttikielenä: Einsteinin aivojen kaltaisilla myyteillä tehdään "aidon" luonnon näköi- seksi se mikä on kulttuurisinta. Einsteinissa ei ollut ulkoisesti mitään mikä olisi todistanut, että aivot ovat hänen voimansa, mutta Hawkingissa kaikki julistaa aivojen voimaa yli muun fyysisen. Leffan tekijät ja Hawking ja Hawkingin kollegat ovat tästä myytistä varsin tietoisia ja vääntävät vitsejä siitä miten "gravitaation herra" kellahtaa nurin pyörätuolillaan. Leffa herkuttelee myös katsojan odotusten kampittamisella ja antaa kosmologian kanssa näpertelevien herrojen puhua siitä omimmilla lysteillä ilmauksilla. "One gets very thin and rather nasty", tuumailee John Taylor mustaan aukkoon putoa- vasta ihmisestä. Elokuva päättyy hienoon puheeseen ihmisen tiedon rajojen ylittämisestä ja jatkuvan ajattelun ehdottomuudesta; mitä siitä jos tulemme puhuneeksi tyhmiä tai ajatelleeksi pieleen, mehän olemme tutkijoita, emmekä kirkon dogmien pystyttäjiä! Ja mikä viehättävintä, tätä puhetta ei pidä Taylor tai Penrose, vaan Stephen Hawkingin äiti. -- a i k a -- Aika ei kadehdi terskaa, eikä katkeroidu, sillä minäkin olisin vain savuava kaski, jos minulla ei olisi aikaa. Viheriäisille niityille minulla on aikaa ja vihollisteni eteeni katan seisovan naisen, sillä niin olen minä maailmaa hukannut, että olen antanut ainokaisen aikani, jottei yksikään joka minua uskoo /saatanan törppö/ nukkuisi vaan saisi prinssinakkisen elämän. Aika on Mies, sillä poika on vain lapsi ja poikamieskin kalpea hetki ajan näyttämöllä kuin kalmiston parrasvaloissa, mutta aikamies on aikansa ansainnut pyhittämällä leponsa naisessa, amen. -- mg "aika kauan" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto