============================================================== Lyhyesti: "Aleksis Kiven elämä" on tyhjänpäiväisintä elokuvaa, mitä Suomessa tuotetaan kansakoulumentaliteetin suojissa. Ohjaaja Jari Haloselle projekti on antanut tilaisuuden pyöriä julkisuudessa rakentamansa neronkuvan valaisemana. Ajankuvina hallittu, mutta draamana erikoisen typerä, rakenteeton filmi. ============================================================== Jos suomalainen näytteleminen olisi pelkästään sitä miten Marko Tiusanen esittää Aleksis Kiveä ohjaaja Jari Halosen elokuvassa, olisi sama unohtaa molemmat taidemuodot ja keskittyä ymmärtämään kirjallisuutta sen itsensä lävitse. Onneksi Tiusasen kohkaava ylinäytteleminen on vain aikansa ja gurujensa tuote eikä Jari Halonenkaan vakuuta muita kuin niitä joille elokuvassa olennaista on kansallinen sisältö ja alleviivaava historian selittely, bonuksena kauniit talvi- ja kesämaisemat sekä tilpehööriltään aidontuntuinen aikalaiskuva. Elokuvan ystävälle nämä Jari Halosen tekeleet ovat aina yhtä tuskallista katsottavaa. "Aleksis Kiven elämä" -filmiä Halonen teki (ja mainosti) pitkään kengännauhabudjetilla, ja jos jotain positiivista voi tästä elokuvasta sanoa niin että se ylittää edes taloudelliset edellytyksensä, niin alamittaiseksi kuin se jääkin taiteelliselta ja dokumentoivalta anniltaan. Halosen pyrkimys todistaa miten suuri nero Kivi olikaan ja miten väärin ymmärretty perustunee siihen väärinkäsitykseen, että Kiven radikaaliutta ei muka enää nähtäisi teoksiensa takaa. Paljon kiinnostavampaa kuitenkin olisi hänen teostensa uudelleentulkinta kuin että selitetään henkilöä joka on kansallisina juhlapäivinä jo loppuunkaluttu. Edelleenkin kiinnostavin henkilötulkinta on Ilpo Tuomarilan kirjoittama ja Timo Linnasalon ohjaama "Päivää, herra Kivi" (1984), jossa kohdetta pohditaan (psyko)draaman ja elokuvan omimmilla keinoilla. Halonen sen sijaan rakentaa muutamia näyttämömäisiä seurapiiritilanteita, joissa asettaa vastakkain suomea haastavan, kansantajuntaa ymmärtävän väen ja ruotsinkielisen kansasta vieraantuneen sivistyneistön. Kohtaukset ovat lyhyitä ja päättyvät töksähtäen, koska niitä ei ole alunperinkään suunniteltu draamaelokuvan, luonteiden tai juonen mukaan etenevän kerronnan perusteella, vaan pelkästään kuvaelmiksi tietyistä todellisista ja kuvitelluista historiantilanteista. Elokuvan lopetus on jo suorastaan hempeän romanttinen myönnytys maisemaan projisoidulle nationalismille - elokuvallisena huipennuksena kyllä hetkellisen hieno ratkaisu, kun sitä seuraavat Kiven kuolemanhellät säkeet; oivalluksen hetki rikkoutuu heti tämän perään kun vaihdetaan tyylilajiksi mahtipontinen nationalistinen sinfonia. Halosella on ollut käytettävissään sentään riittävästi päteviä näyttelijöitä, jotta Tiusasen ja farssilokeroonsa jähmettyneen Jari Salmen silmänpullistelu ei vie kaikkea huomiota. Tuomas Kantelisen säveltämä rauhaisa musiikki kantaa pitkälle illuusiota siitä, että käsillä olisi ihan oikea elokuva jonka kohtaukset liittyisivät toisiinsa muutenkin kuin kohteensa aika- ja elämänjärjestyksessä. Kokonaisuutena "Aleksis Kiven elämä" on kalkkuna typerryttävimmästä päästä, eikä voi kuin ihmetellä miksei Halonen itse tajua elokuvansa päätyvän tasan samanlaiseen nationalistiseen syleilyyn kuin mistä hän syyttää Kiven aikalaisia. Halonen itse esittää sujuvasti Kiven pahinta kriitikkoa, August Ahlqvistia. Mutta onko hänellä tässäkään mitään omaa näkemystä siitä, miten ja miksi Kivi oli niin mahdoton aikalaisen sivistyneistön salonkeihin? Halosen ja näyttelijä Jorma Tommilan käsikirjoitus ei löydä "todellista ihmistä" Kiven suurmieskuvan takaa, koska Kivi paikantuu milloin kehenkin ihmiseen tilanteen perusteella. Lystikkäimmässä kohdassa Jari Salmen esittämä kirjailija Emil Nervander yrittää tunnustaa Aleksikselle rakkauttaan, mutta tulee ohitetuksi; ylipäänsä repliikit ovat epäolennaisia Halosen tavassa tehdä elokuvaa, dialogi lausutaan vain jotta päästään nopeasti seuraavaan kohtaukseen. Tuloksena on kammottavan pinnallista elokuvaa. Sen "poliittisuudesta" intoilevat lähinnä illiteraarit filmi-ihmiset, jotka kuvittelevat Halosen olevan ensimmäinen Kiven aikakauteen kriittisesti suhtautuva henkilö. Kymmenen vuoden kuluttua tällainen elokuva ei olisi saanut edes rahoitusta, koska se kylddyyripolvi jolle suurmiesfilmi on itseisarvo "näkemyksestä" riippumatta, on pian eläkkeellä ja poissa kuvioista; no, Sibeliuksestakin ennätetään pian tehdä oma suitsutuksensa ja ihan ilman halosmaista isäkapinaa. (lisää Kiven tulkinnoista http://www.nurmijarvi.fi/aleksis/kivi2.htm) -- M.G. Soikkeli Videolta 8.11. 2002 Soikkelin elokuva-arkisto