========================================================== Lyhyesti: "American Beauty" on mainettaan tylsempi perhe- satiiri. Teinileffana se on yhdistelmä "Morsiamen isä" ja "Seksiä, valheita, videonauhaa" -elokuvia, sekä vaisua lolita-parodiaa. Vain 15-vuotiaille Kevin Spacey -faneille. ========================================================== "American Beauty" (1999) muistuttaa tuoretta "Onni"- komediaa (1999) siinä, ettää perheenjäsenten tarinoita käsitellään erikseen ja limittyen; myös komiikan tummuudessa on paljon samaa. "A.b."-elokuvassa isä runkkaa joka aamu suihkussa, tytär haluaa suurentaa jalkapallon kokoiset rintansa, ja äiti yrittää seksin kautta tavoittaa osan menestyjämiehen taivasta. Kaikki perheessä kärsivät ja vihaavat toisiaan. "Onnen" tyypittely oli kuitenkin draamallisempaa ja vivahteikkaampaa kuin "A.b."-leffassa, ja "Onnen" ohjaaja Todd Solondzin manipuloi katsojan tunteita _paljon_ pidemmälle kuin "A.b.:ssä" kyetään tekemään. Huolimatta 'heterot ovat taas levottomia' -irvailuistaan "American Beauty" on niin harmiton ja hampaaton leffa, että se on mennyt täydestä korrektia itsekritiikkiä kaipaavalle jenkkiyleisölle, Golden Globe -ehdokkuuksia myöten. Tottahan "Onnikin" oli kapea leikkaus amerikkalaiseen yhteiskuntaan - sekin kertoi vain valkoihoisten keskiluokkaisten tylsyyydestä - mutta "A.b.:ssä" henkilöt ja kuvaus on lisäksi pehmennetty romantiikalla ja aurinkoisella kuvastolla, jonka takaa mukamas paljastuu jokin kipeä syvyys. Pah, pintaa pinnan alla, eikä mikään syvyys. Ja jos ironia iskeekin yhtäällä julmasti, etenkin pakkoheteroutta käsitellessä, leffa toisaalla lepertelee, etteivät nämä ihmiset olekaan niin räävittömiä kuin miltä näyttävät. Raivostuttavinta "A.b."-leffassa on se, että hellitään niitä samoja aiheita, joita olevinaan pilkataan: jenkkien tissiobsessiota, sukupolvikapinan itseisarvoa, self made - miehen itsenäisyyttä, perheen pyhää yhtenäisyyttä. Ihan samoin kuin moni jännitys- ja avioerodraama hymistelee sitä menneisyyttä jolloin lapsi oli vielä pieni ja ydinperhettä rakennettiin kultaisen konservatiivisen mallin mukaan, myöskään "American Beauty" ei yritä läpäistä lähiöön suljettua elämää kohti tämän päivän Amerikkaa. Siinä sen latteus ja salonkinäytelmän ummetus. Näyttelijävalinnat ovat kyllä kohdallaan, mutta ei heillä ole paljoa pelastettavaa näin rutiinimaisissa tarinoissa. Annette Bening herättää hilpeitä tunnistamisen tunteia, mutta niukaksi hänen osuutensa jää Kevin Spaceyn rinnalla. No, Spaceyn takia tämä leffa on sillä rajalla, että se kannattaa katsoa joskus videolta. Spacey saa näytellä laveammassa skaalassa kuin aiemmissa leffoissa: hän osaa sarkastiset ilmeet (Bill Murrayn lailla) ja hallitsee sen lisäksi vakavien tilanteiden realismin, nopeatkin siirtymät tunnetilasta toiseen. Leffan nuoret naiset, 16-vuotiaita esittävät 2kymppiset Mena Suvari ja Thora Birch, tekevät vain tavanomaiset teinihahmot, eikä lähiön friikkiä esittävän Wes Bentleyn tarvitse tehdä juuri enempää kuin tutoria odottavan lapsinäyttelijän. "American Beautya" voi kuulotuntumalla suositella vain 14-16 -vuotiaille mimmeille - heitä tämä 2000-luvun ruusunnuppuliberalismi kuulosti kikatuttavan. Luetun perusteella leffa näkyi kolahtavan myös keski-ikäiseen kriitikkoon kuten Helena Ylänen (Hesarin NYT-liite 21.1.), jolle leffan toteutus oli "aivan loistava". Tämän korrektimpaa satiiri ei siis voi olla kuin että se kelpaa sekä Steven Spielbergille että Helena Yläselle. -- M.G. Soikkeli Turussa 26.1.2000 Soikkelin elokuva-arkisto