Arkkitehdin vatsa ================= En ole nähnyt Greenawayn lyhytfilmejä, joissa kuulemani mukaan on paljonkin arkirealistista käsittelyä - joskin huvittavan ja tahallisen totisesti tehtyä - mutta näkemistäni pitkistä filmeistä "Arkkitehdin vatsa" on realistisin ja kehnoin. Silti se on parempi kuin n jenkkifilmiä, parempi siinä miten käsitellään kuvaa ja ihmisiä ja miten pyöritellään ideoita yhteen. Greenawaylta vain odottaisi niin paljon enemmän ajatusta kuin kaunista kuvaa tai hyviä visioita, jotka yhdessä tuntuvat matkailumainokselta Roomaan. Ehkä Greenaway on saanut tehdyksi filkan niin helpolla rahoituksella, että hän on omiin kuvallisiin intresseihinsä saanut vaivatta lisättyä rahoittajansa intressit, Rooman edustavuuden. Ilman Philip Glass/Michael Nyman -tyyppistä musiikkia taustalla filkkaa ei varmasti kestäisi. Koko filkasta jää mieleen vain kaksi muita vahvempaa, juuri Greenawaylle tyypillistä visiota jossa valoilla ja väreillä rakennetaan erilaisia tasoja kuvaan. Asteikolla 4-10 filkka on välttävästi lämmittävä 8-. ..spoilereita eessä.. Toisaalta filmi voisi olla pastissi "Kuolema Venetsiassa"- elokuvasta, nykypäivän visio elämän sisällä piilevästä kuolemasta, joka ei näyttäydykään täydellisen kauniin nuoren pojan hahmossa, vaan täydellisen kauniin, jopa irvokkaan mahtipontisesti kauniin rakennusidean varassa. Ihminen tuo itse mukanaan kuoleman, arkkitehti vatsansa. Sekä "Kuolema Venetsiassa" että "Arkkitehdin vatsa" käsittelevät samaa asetelmaa myös sikäli, että kyse on taiteilijan suhteessa omaan luovuuteen ja muiden luovuu- teen, pohditaan mikä lopulta luo kauneuden ja merkityksen. Filmihän kertoo synnytystarinan ja yhtä aikaa kuoleman- tarinan, arkkitehti rakentaa omaa hautamuistomerkkiään kuten kaikki miehet tekevät yrittäessään ratkaista omalla luontoa manipuloivalla luovuudella elämän mysteerin; ei suinkaan sattumalta ihaillun Boulleen muistomerkki ole kuin raskaana olevan vatsa. Ja samaan aikaan arkkitehdin vaimo kantaa filmin 9 kk lasta, yksi ihminen syntyy ja toinen kuolee samalla hetkellä. Filmin kohde on Italia ja tarinan "dokumentaarisuus" siitä miten Italian anti arkkitehtuurille on samanveroinen mitä nainen on antanut elämälle. Yritys rakentaa jotain italialaisen arkki- tehtuurin päälle on sama kuin miehen yritys rakentaa oma luovuu- tensa naisen luoman elämän päälle. "What a way to enter Italy" on arkkitehdin ensimmäinen repliikki elokuvassa, kun hän on juuri lauennut vaimoonsa samalla kun juna saapuu Italiaan. Toisaalta italialaiset suhtautuvat itse vain käytännöllisesti tai reproduktion kannalta niihin ideoihin joita amerikkalainen arkkitehti palvoo. "Arkkitehdin vatsa" on kertomus yrityksestä palata alkuperäisyyteen ja aitouteen, suuriin ideoihin ja ja suuriin ajattelijoihin, löytää historiasta itsensä ensin yhden ajattelijan ja sitten ihan konk- reettisten (vatsa)esikuvien kautta. Filmin pessi- mistisyys kai se on mikä kuolettaa kaiken irtonaisen ideoinnin joka muuten voisikin viehättää Greenway- leffassa. -- M.G. Soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto