Atlantis ======== (Tästä leffasta ei ainakaan voi sanoa mitään mikä voisi spoilata jonkun katsomista. Se on jopa S kaikenikäisille.) Olin kuullut Eric Serran musiikin levyltä ennen kuin näin elokuvan ja olin jättää filkan väliin: musiikki ei tuntunut yhtä lumoavalta kuin edellisessä, "Suuressa sinisessä". No, leffan näkeminen kyllä sitten kannatti, mutta Serran musiikki ei vieläkään kolahda. Siihen nähden miten monta vuotta ja filmimetriä Besson käytti "Atlantiksen" tekemiseen on filkka pieni pettymys. Jos sen mahtavimmat kohtaukset tiivistäisi puolen tunnin lyhytfilkaksi niin se olisi varmasti maailman eksoottisimpia elokuvia - tällaisenaan 75 minuutin kuva&äänisinfoniana se ei oikein jaksa kantaa loppuun asti. Kova vertailupari tälle filkalle on puolipallokankaalle (esim. Heurekassa "Elämää koralliriutalla") viskattu merielokuva, jossa saa kokea olevansa ilmakupla aalloissa. "Atlantiksessa" ei tule vastaavaa suurten syvyyksien tenhoa - joskin loppupuolella tuntuu jo happi loppuvan, kun kertaakaan ennen suurta finaalia ei käydä pinnalla. Tai: Bessonin olisi pitänyt saada tehdä vieläkin enemmän oman päänsä mukaan eikä yleisöviihdettä valikoiden. Nyt "Atlantiksessa" on miltei disneymäisiä osuuksia, joilla "Karhut"-leffan tapaan kosiskellaan katsojan tunnistusriemua: hei, nehän on kuin ihmiset. No, kieltämättä filkan lumoavimmat kohtaukset ovat ne joissa meren alainen maailma on yhtä aikaa hätkähdyttävän erilainen ja samanlainen kuin maanpäälinen; esimerkiksi hylkeiden disko ja merinorsujen (?) filosofinen tuijotus ovat jo itsessään näkemisen arvoiset. Eniten pidin filkan aloituksesta ja lopusta, joissa Besson kuvaa pelkkää merta ja valoa. Akvaarion lumoa ännännessä potenssissa. Sinfoniaksikin filkka on vain "sinfonia", sillä Besson on huolelli- sesti rytmittänyt "Atlantiksen" intron ja finaalin väliin neljä allegorisesti painottunutta "tarinaa". Ensimmäinen on meren seura- elämästä, toinen tarkastelee leikin riemua, kolmas kenties filosofiaa, neljäs kiimaa ja kuolemaa. Yhteen ne eivät nivoudu mitenkään. Mitähän Besson tekee seuraavaksi? Jo "Subwayn" sinisistä tunnelmista olisi pitänyt arvata, että hän päätyy lopulta meren pohjalle. Mutta mitä jää jäljelle? Avaruuselokuva? -- mg "no kävipäs hyvä signatuuri" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto