================================================================ Lyhyesti: "Audition" on länsimaista veriplättykauhua soveltava, "psykologis-eroottisena" mainostettu japanilaisfilmi, jossa fasistista ihmiskuvaa juhlitaan veriroiskeilla. Vastenmielinen leffa, vaikka ulkoasu rakennettu kauniisti kuin juhlaillallinen. ================================================================ Myöhäisen kauhufilmin katsominen juuri ennen autiossa virkarakennuksessa pistäytymistä on huonoin mahdollinen valinta: jokainen valo ja varjo näyttää merkitsevän itseään enemmän. Mutta artistisien kauhufilmien joukossa "Audition" on jopa erityisen huono valinta: taitavan tarinallisen ja visuaalisen rakentelun huipennus on kuitenkin ihan samaa verilättyä kuin länsimaisissa kauhufilmeissä, tosin ei tällä kertaa naiseen kohdistuvaa vaan nainen kostaa -teemalla Yhtä turha ja tyhjä japanilainen "Audition" ("Odishon", 1999) on elokuvana kuin muutkin suurta yleisöä kosiskelevat artistiset kauhupätkät. Äskettäin FST:n elokuvaohjelmassa huomautettiin, miten espanjalaista tai ranskalaista erotiikkaelokuvaa pidetään automaattisesti jotenkin taiteellisempana, ja sama näyttää pätevän kauhufilmin alalla: espanjalainen tai sitten japanilainen kauhufilmi on automaagisesti taiteellisempi näkemykseltään, vaikka sisältö olisi millaista silppuamista. "Audition"-filmin tapauksessa psykologista katu-uskottavuutta tuonee se, että meidän on helpompi uskoa japanilaisten patristisiin pakkomielteisiin nuorten naisten hyötykäytössä, japanilaiseen mielenlaatuun ikään kuin sisäänrakennetusta megalomaanisesta seksuaalisesta röyhkeydestä kaikkine sota- ajan bordellitalleineen, mikä kaikki kätkeytyy hillityn tapakulttuurin naamioon. Kulttuurinen etäisyys elokuvan ympäristöön saa kuvittelemaan, että sen silpomiskohtauksissa olisi jotain orgastisempaa, jotain paljon ylitsevuotavampaa hurjuutta kuin länsimaisten silpomisfilmien rutiinileikkauksissa. "Audition"-filmin kastraatio- ja penetraatioleikit ovat lopultakin länsimaisesta kauhufilmiperinteestä lainattua kevyttä kenttäkalustoa, samoin katseen politiikka yhdistyneenä unessa tehtyyn tulkintaan ja lopulta tiettyihin asusteisiin ja isä/poika- suhteeseen. Viimeistään loppuratkaisu palauttaa mieliin, että eihän tässä ole kerrassaan mitään uutta edes tarinana. Voiko sitten sanoa, että "Audition" olisi samalla tavoin fasistinen ihmiskuvaltaan kuin länsimaiset silpomiselokuvat? Laura Frost huomauttaa "Sex Drives" -kirjassa (2002), että psykoanalyysi on itse ollut vaikuttamassa käsityksiin fasistisen ideologian seksikkyydestä: fasististen fetissien tulkitsemissa seksuaalisesti ladatuiksi. Lisäksi fasismilla ja sen univormutettuun ihmiskuvaan pohjautuvalla pornografialla on historiallinen yhteys. George Orwell on kertonut (Frostin siteeraus "Sex Drives" -kirjassa), että Hitler-vastaisen mielialan noustessa jenkeissä vuonna 1939 aktivoituivat välittömästi myös sadistiset pornografiset kuvitelmat natseista Kun länsimainen kuvamedia on käyttänyt omat fetissinsä loppuun, niitä luonnollisesti importataan ulkomailta, ja vieraaseen tapakulttuuriin kytketty ihmisruumis voidaan fetissoida kuin se olisi jotain ihan uutta. Importattu sadistinen filmikokemus pohjautuu niin huomattavaan etniseen vieraannuttamiseen, että ihmisen esineistämisessä ilmeisesti aktivoituvat fasistisen symbolikuvaston rotukategoriat: vieras olento silpoo itse itsensä, kieltää oman omituisuutensa. Kauhufilmien sukupuoliorientaatiota tarkastelleen Carol Cloverin mielestä miesvoittoisen katsojakunnan mielihyvä ei nimittäin tule pelkästään samastumisesta sadistiseen, yleensä miespuoliseen uhkaajaan, vaan samanaikaisesta samastumisesta naispuoliseen uhriin. Tai kuten Laura Frost kuvailee samaa kokemusta: kauhufilmin katsojina olemme yhtä aikaa Susi ja Punahilkka, kiduttaja ja kidutettu. Tämän kokemuksen yhdistäminen erotiikkaan on yhtä moderni ja pinnallinen tulkintatapa kuin että turistimatkailu avartaa kulttuurista horisonttia. Frostia seuraten voi siis kysyä, miten niin "Audition" olisi "psykologis-eroottinen" elokuva? Psykologinen katu- uskottavuus ei ole yhtä kuin psykologinen näkökulma, joka sekään ei ole yhtä kuin sadismi konservatiivisen kurinalaisuuden kääntöpuolena, eikä erotiikka ole yhtä kuin toisen ihmisen esineistäminen kuutamonkirkkaiden lakanoiden välissä. Takashi Miike on pitkän uran tehnyt ohjaaja ja hallitsee tietysti materiaalinsa miten haluaa. Jos elokuva olisi loppunut siihen missä se eräs säkki ensimmäisen kerran liikahtaa, olisi se ollut tuplasti tehokkaampi ja muistettavampi kuin että toinen puolisko filmiä keskittyy siihen, mitä löytyy "kauniin, tyylikkään ja kuuliaisen" nuken pääkopasta. Taito kertoa ei takaa, että silpomisporno muuttuisi yhtään miksikään muuksi - ja samaa voi tietysti sanoa toisesta instituutiosta: Kalervo Palsan runkkausfantasiat Kiasmassa eivät ole yhtään artistisempia kuin Finnkinon vessan seinään raapustetut kuvaelmat samasta aiheesta. Löytötaiteesta ei pitäisi joutua maksamaan pääsylippua. Vaikka Kiasmaa boikotoin ja kauhufilkat ovat menettäneet kiinnostavuutensa, niin tämän "Auditionin" erehdyin valitsemaan: Finnkinossa oli tarjouspäivä mutta Turun Finnkino-teatterissa ei ollut kerrassaan mitään järkevää katsottavaa, ja "Audition"-filmistä en etukäteen mitään tiennyt. Jos olisin, niin olisipa jäänyt katsomatta. -- M.G. Soikkeli Turussa 19.9.2002 Soikkelin elokuva-arkisto