=================================================================== Lyhyesti: "Bad Boy Bubby" on synkkä ja räkäisenromanttinen elokuva kristityn vaelluksesta 20. vuosisadan aussieiden Sodomassa. Sen maailma on myrkkyä ja kelmua, panoa ja pizzaa, rockia ja kuolleita kissoja. Sen päähenkilöt ovat idiootteja, profeettoja ja kauppiaita. Rockleffakin se on, vähän väsyttävästi; bluesina parempi =================================================================== "Fuck you, God. Strike me down if you dare." On kipeitä elokuvia, joista pitää sikäli kuin ne edesauttavat näkemään miten sairas ja kömpelö ympäröivä todellisuus on. Sellaisen elokuvan jälkeen katselee synkänriemuisena kaduille ja näkee kaikkialla toinen toistaan pahemmin itsensä hukanneita friikkejä. Ja on kipeitä elokuvia, joiden jälkeen riemuitsee miten terve ja selkeä oma tamperelainen maailma vieläkin on. "Bad Boy Bubby" on niitä jälkimmäisiä. Ei mikään elämää kipeämpi kuvakertomus, mutta varmasti tarpeellinen kaikkien muiden kipeiden leffojen ohessa, jälkeen tai sijaan. Tässä kun ei ole yhtään verta, smäidää tai suolia teinikatsojien nannaksi. Pornokin on, enimmäkseen, kuin homeisen viikon sana, kuoleman rutistelua. "Bad Boy Bubby" on ehkä lohduttomin kipeistä elokuvista mitä olen nähnyt, ja kipeiden genreen tulee hyväksyä sellaisetkin artistisen tarmon kannattelemat elokuvat kuten "Maa on syntinen laulu". On aika loogista, että muun herjaamisen ohessa nämä kipeät elokuvat rienaavat uskontoa, mutta harvoin ne osaavat sanoa mitään vakaumuksellista. "Bad Boy Bubby" voisi olla Australian oma "Kaupunki on syntinen rock". Se löytää apokalyptiset sävyt urbaanisti kuolevasta ympäristöstään siinä kun Lappiin sijoitettu joutsenlaulu puhui elopiirin rajalla hurmahtelevista jumalan sikiöistä. Ei ole mitään syytä miksi elokuvien pitäisi olla vähintään puolitoistatuntisia kertoakseen eeppisesti hallitun kokonaisen elämäntarinan. "Bad Boy Bubby" olisi parhaimmillaan tunnin mittaisena. Tällaisena leffaan on fyllattu ideoita sieltä täältä. Loppua kohden leffa kokee muuttua rockvideoksi. Hyvä ja karmiva ponnistus, koska sillä tavoin leffa leikkaa paljastavasti myös rocksanoitusten ja -performanssien välittämään maailmankuvaan. Mutta elokuvan tyylillinen matka kellarikauhusta rocksatiiriin olisi pitänyt kulkea joko ripeämmin tai viivytellen eri ympäristöissä todentuntuisuuden ylläpitämiseksi. Nyt Bubbyn hirtehinen matka kaupungin friikkien, huorien ja profeettojen joukossa loikkii ideoita etsien paikasta toiseen. Kömpelöintä leffassa onkin kamerankäyttö; sen vaan antaa enimmän aikaa anteeksi, koska pieni budjetti ei parempaa mahdollistanut kuin 30 vaihtuvaa kuvaaja, ja koska Bubbyn matka saa ajoittain niin päätä ympäri vääntäviä käänteitä. Kohtauksista karmivin - koska koskettavin aiempaan angstiin nähden - on jakso pyörätuolivammaisten keskuudessa. Eihän se mikään pointti ole että joku uskaltaa käyttää "oikeita" monivammaisia, vaan että jokin leffa voi näyttää fyysisen vammaisuuden niin selkeästi muiden henkiseen vammaisuuteen rinnastuvaksi. Jos kauhuelokuva tykkää peloitella fyysisesti omituisilla friikeillä niin miksi se kaihtaa yleensä juuri sellaista tutuinta vammaisuutta joka saa meidät arkipäivässä kutisemaan helpoiten? Ilmeisesti haluammekin kauhuelokuvilta vain vieraannutettua friikkiyttä: en voisi itse olla frankenstein. Apokalyptiaksi "Bad Boy Bubby" on pieni ja pakotettu pään kääntö kohti selkä edellä lähestymäämme kuilua. Aamulehdessä julkaistussa haastattelussa (8.4.) pääosan esittäjä Nicholas Hope toteaa, että hänen mielestään elokuva ei ole missään vaiheessa uskonnon tai henkisyyden vastainen, vaan kapeakatseisuuden ja moralisoinnin. Totta kyllä, pistäessään väärät profeetat järjestykseen Bubby tekee kunniaa jokaisessa ihmisessä olevalle jumaluudelle. Leffan monimielisessä ja suvantomaisessa saarnakohtauksessa todetaan tehdashornan keskellä, että ihminen on uskontojen tarjoamaa jumalaa suurempi, koska ihminen on voinut saada ympäristöönsä enemmän järjestystä kuin jumala maailmankaikkeuteen. Ja kun Bubby sosialisoituu ja sivilisoituu, on se kaiken aikaa hänet tosissaan ottavien hyvien ihmisten ansiosta - ja vähemmälle jää se paha ja raivo joka uskonnon tarjoamalla vallankäytön mallilla oli häneen äidin ja isän toimesta istutettu. Bad Boy Bubby on eräänlainen hyvä antikristus: hän on paha, joka ihmisissä olevan hyvän ansiosta voi muuttua hyväksi, tai hyväksi huonoksi, kuten kipeä elokuva monesti parhaimmillaan. -- ##################### "Onhan se pirun hienoo kuunnella vapaata sieluu, M.G. Soikkeli mut tätä sä et nussis ees munakoisolla. csmaso@uta.fi PCP:tä vetänyt ja Rorsachin täplää kuvaileva ##################### Spede Pasanenkin ois lungimpi petikaveri." Soikkelin elokuva-arkisto