Basic Instinct ============== B.I. on elokuvana _tuote_ sanan pahimmassa mielessä. Se koostuu viittauksista Hitchcockin "Vertigoon" ja yleisimmin tuttuun tavaraestetiikkaan: tietyt autot, tietyt tietokoneet, tietyt vaatteet ja muutamat erityiset tuotemerkit (mm. Coke, Pepsi ja Bart Simpson) on myyty katsojalle ystävyytenä meille-yhteiseen-maailmaan. Rakenteeltaan B.I. on käsittämättömän löyhä, katsojasta piittaamaton ja omaan itseensä kiertyvä. Vai väitättekö näkevänne siinä jotain samaa surumielistä eksistentialismia kuten Vertigossa tai jotain moralismille piruilevaa huvittuneisuutta kuten vaikkapa Almadovarin leffoissa tai edes jotain yleisinhimillistä seksismijännitystä kuten "Huumassa"? B.I. ei vie mihinkään, se antaa katsojalle vain uudestaan jo tutuksi tekemänsä affektit: parittelun pienet paljastukset ja em. viittaukset. Tyypillisesti myös (kehutut tai kohutut) parittelu- kohtaukset jäävät vaisuiksi. Totta kyllä nähdään Hollywood-historian ensimmäinen (lavastettu) cunnilingus ja varsin vakuuttava sidontaleikki, mutta mitään eroottista lumoa tai orgastista paloa ei filkassa ole, koska paneminen on filmin kokonaisuuteen rytmitetty affektitäytteeksi kuin autotakaa-ajot. Lisäksi Michael Douglas on koko lailla munaton jätkä niin hurjaan rooliin kuin tarina vaatisi. Katsokaapa miten vanhalta ja eksyneeltä hän näyttää disco-kohtauksessa vimmatun eläväisen Sharon Stonen rinnalla. B.I. on siedettävä opetusfilmi vain sellaisena kuin se riittää herättämään keskiluokkaisten keski-ikäisten potenssin. Mutta sellaisia ei teatterissa näy, yhtäkään. -- NEWS-keskustelu elokuvasta: (>-merkityt rivit ovat muiden kommentteja, muut rivit Soikkelin tekstiä.) Perimmäisessä vaistossa (miten se sitten nimetäänkin ja rajataan) hekin tekivät rakkautta. At least Catherine did it. In article <6371@kielouta.fi> csmani@uta.fi (Marko Niinimäki) writes: >-C. kirjoitti ja tulosti BubbleJetilla tekstin, jossa mainittiin > poliisin murhaaminen hississa. Vain C. ja Losoperse olivat siis > lukeneet tekstin. Kun Loso naki Cowboyn hississa, han tajusi ja > ryntasi taloon. Valitettavasti loppusekoilussa Loso unohti, etta > Psykiatri ei ollut ollut lukenut tekstia. Ja myös katsoja oli lukenut tekstin. Psykiatrin piti kuolla, koska hän ei ollut katsomon puolella niin kuin Losoperse ja koska.. >-Siihen, etta psykiatri lavastettiin syylliseksi viittasi ilmeisen > vahvasti se, etta hanella ei ollut asetta - Loso siis ampui vanhasta > tottumuksesta. ..hän oli viimeinen muisto Losoperseen ongelmasta, peniksen liika- herkkyydestä laueta. Loso laukesi vanhasta tottumuksesta ja tuhosi siten (sekä symbolisesti että elokuvan tarinatasolla konkreettisesti) vanhan toimimattoman suhteen eli patristisen järjestyksen ja vaistojen kontrollin liiton (poliisi & psykiatri). Tämän jälkeen ainoa mahdollisuus oli siirtyä kokonaan aistien valtakuntaan. Ainoa jäljellä oleva ongelma oli, että nyt heitä oli kaksi toiminnallista seksuaalisubjektia, jotka molemmat tahtoivat olla se päällimmäisenä ryskäävä minkki. Tätä varten loppukohtaukseen: >: Tyttoystavani esitti myos sellaisen vaihtoehdon etta jospa piikki >: olikin siella _miehen_ laittamana - oltiinhan hanen luonaan. Nick'ko >En kylla muista kohtausta frame framelta, mutta minusta C. jopa siirsi >piikkia sangyn alle. Siis han tiesi, etta se oli siella. Aivan. Se oli Catherinen valinta. Tällä tempulla elokuva (tai uskoisimmeko että sen ohjaaja?) siirsi viimeisen taistelun 1-0 sheriffin voitoksi. Nainen luopui käyttämästä toiminnallisen subjektin valtaa ja tyrkkäsi falloksen syvemmälle alitajuntaan. Sinnehän se jäi odottamaan tulevaa käyttöä jonkun muun partnerin kanssa kuin Michael D. >Mita tata oikeastaan turhaan postittamaan, yhdentekevaahan se on miten >elokuvaa tulkitaan, mutta ollaan nyt kerran sitten sita mielta etta >"tekijan intentio ratkaisee, mika on oikea tulkinta". Pitaisiko kysya >Verhoevenilta? Parempi ettei. Mieshän saattaisi alkaa tekemään vaikka kakkososaa. Tosin, mikäli oikein muistan, Verhoevenilla on paraillaan tekeillä jotain perinteisempää ja lällympää. Muistaisiko joku mitä..? In articleman@stekt1.oulu.fi (Pekka Korpela ti) writes: >Joku kirjoitti kypsyneensä elokuvan materialismiin, tarkoin >valittuihin merkkeihin hahmoihin. Muistaakseni puhe oli ainakin >Sim.. avaimenperästä. >Mutta mielestäni artikkelin kirjoittajalta jäi koko jutu tärkein asia >havaisematta eli se että kyseinen avaimen perähän oikeastaa aiheitti >omistajansa kuoleman. Äh, kyseessä on kaksi aivan eri tason koodausta. Avainmenperässä olisi voinut roikkua vaikka Elisabeth Rehnin kuva, mutta merkkinä naisen taskussa piilevästä "aseesta" (tarvinneeko tähän edes mainita mitään Hollywood-leffojen halvasta freudilaisen unikaluston käytöstä..) avainnippu toimisi joka tapauksessa samalla tavoin. Okei, Nick luuli, että Beth on hänen uhkansa ja aktiivisen suku- puolisuuden saastuttama (aseen käyttäjä), mutta itse asiassa Beth olikin yhä hänen rakkautensa ja passiivinen sukupuolisuudessaan (eli hän oli yhä sama vanha Beth joka ei saanut orgasmia). Voidaan myös ajatella, että Beth ja Nick sopivat yhteen koska he molemmat tunkeutuivat toistensa yksityiselämään. Bethillä oli avaimet Nickin kotiin ja/eli aivoihin, mistä korvaukseksi hän antoi ruumiinsa Nickille. Nick luuli, että Beth yritti muuttaa suhteen sellaiseksi, että myös Beth käyttäisi sukupuolisuuttaan aseena ja olisi aktiivinen, joten Nick ampui Bethin joka edusti yhtä aikaa pääsyä aivoihin ja ruumiiseen. Sen sijaan Catherinen kanssa hän saattoi jatkaa, koska he olivat nyt tasavertaisia omalla tavallaan, molemmat olivat tappajia ja molemmat käyttivät toistensa ruumiita. Oikeastaan ei ollut väliä tappoiko Beth vai Catherine Nickin homososiaalisuutta edustavan kaverin ja erotti hänet siten miehisesta kulttuurista, koska B ja C olivat saman naiseuden kaksi toteutumaa, mahdollisuutta. Joku voisi kirjoittaa mielenkiintoisen analyysin Verhoevenin leffojen ruumiillisuuden kokemuksista ja kyseenalaistamisista, ajatellaanpa vain miten RoboCop käsitteli kuka-on-ruumiin-persoona -tilannetta ja miten Total Recall jatkoi aiheesta skitsoilun puolelle. RoboCop kysyi onko ihminen yhtä kuin aistinsa vai muistonsa, Total Recall kysyi onko ihminen se joka hän uneksii olevansa vai se joka hän muistaa olevansa. Tässä mielessä "Basic Instinct" merkitsi aiheen politisoimista lähemmäksi arkipäivää. Jos oikein hyväuskoinen olisin (näin kauniina päivänä) niin voisin ajatella, että viittaukset tavarakulttuuriin olivatkin Verhoevenin nerokkaita rinnastuksia siihen miten persoona onkin näillä ihmisillä vain siinä juovatko he pepsiä vai cokea, ja noin muuten he ovat pelkkiä eläimiä (naivat ja tappavat kuin minkit..) ilman rahtuakaan vanhaa eurooppalaista sivistystä. In article <1992May22.123208.12581@digiw.fi> petri@digiw.fi (Petri Alhola) writes: >Kuten edellä, enne kuin ajattelutapoihin voidaan vaikuttaa tulee tiedostaa >ongelma. Kieli kuvaa yhteiskunnassa olevaa epätasa-arvoa. Se mistä >tämä kielikeskustelu alkoi, oli kun sanoin että kieli on yhteikunnassa vallitsevien >asenteiden peili. Siis peilistä näkee oman kuvansa. Peilin kieltäminen ei >muuta tilannetta miksikään, siksi meidän on katsottava mitä peilissä näkyy >jotta voimme vaikuttaa tilanteeseen. Kunpa se olisikin näin yksinkertaista, että kun näkisimme koodimme syntaksin esillä niin pelkästään syntaksia muuttamalla vaihtuisivat toimitatapamme. Mutta kun edes robotteina se ei riittäisi, vaan tulee kysyä millaisia _sisältöjä_ on koodattu tällä seksistisellä kielellä, saatu piilotetuksi asetelmia, joissa mukamas puhutaan koko ihmistä koskevista asioista, mutta käytännössä pelkästään miehen elämänkokemuksen liittyvistä. Omalla alallani olen nähnyt tämän lukuisia kertoja myyttitutkimuksessa. Olevinaan analysoidaan koko ihmiselämän suurimpia myyttejä, mutta käytännössä on pengottu myyttejä, jotka ovat olleet sisällöltään myyttisiä juuri miehille. Toinen ongelma on, että koodaus ei ole peittelemisessään niin yksinkertaista että yhdestä fallogosentrisestä ilmaisusta olisi johdettu muita ja siten merkitykset palautuisivat tähän yhteen merkitykseen ja sen kieliasuun - vaan koko ajattelu- tavan vääristämisestä konnotoimalla kulttuurin ja luonnon ristiriitaisuuksiin liittyviä arvottamisia siten, että feminiiniin liittyvillä merkeillä koodataan negatiiviseen hallitsemattomaan luontoon assosioituvat asiat, ja maskuliiniin liittyvillä merkeillä koodataan positiiviseen kontrolloituun kulttuuriin assosioituvat asiat. Hyvä esimerkki tästä oli 3.5. sunnuntai-Hesarissa Anne Hailan pitkä artikkeli Elizabeth Wilsonin kirjasta "The Sphinx in the City". Kirja kertoo kuinka huomaa- mattomasti (ja silti joka päivä vaikuttavasti!) arkki- tehtuurin kieli on marginalisoinut naiset ja pönkittänyt länsimaisen kulttuurin patriarkaalista itsetuntoa. Vasta kolmas asia on se millainen referenssi on niillä "yleisillä mielipiteillä", jotka määräävät suhtautu- mistamme feminiiniin ja maskuliiniin, mitä ajatellaan naisen osuudeksi ja miehen asemaksi esim. perheissä, eli millainen on näkyvä osa epätasa-arvoa palkkauk- sessa yms. -- mg soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto