Basic Instinct
==============

B.I. on elokuvana _tuote_ sanan pahimmassa mielessä.
Se koostuu viittauksista Hitchcockin "Vertigoon" ja
yleisimmin tuttuun tavaraestetiikkaan: tietyt autot,
tietyt tietokoneet, tietyt vaatteet ja muutamat
erityiset tuotemerkit (mm. Coke, Pepsi ja Bart Simpson)
on myyty katsojalle ystävyytenä meille-yhteiseen-maailmaan.

Rakenteeltaan B.I. on käsittämättömän löyhä, katsojasta
piittaamaton ja omaan itseensä kiertyvä. Vai väitättekö
näkevänne siinä jotain samaa surumielistä eksistentialismia
kuten Vertigossa tai jotain moralismille piruilevaa
huvittuneisuutta kuten vaikkapa Almadovarin leffoissa
tai edes jotain yleisinhimillistä seksismijännitystä
kuten "Huumassa"? B.I. ei vie mihinkään, se antaa
katsojalle vain uudestaan jo tutuksi tekemänsä affektit:
parittelun pienet paljastukset ja em. viittaukset.

Tyypillisesti myös (kehutut tai kohutut) parittelu-
kohtaukset jäävät vaisuiksi. Totta kyllä nähdään
Hollywood-historian ensimmäinen (lavastettu)
cunnilingus ja varsin vakuuttava sidontaleikki,
mutta mitään eroottista lumoa tai orgastista paloa
ei filkassa ole, koska paneminen on filmin kokonaisuuteen
rytmitetty affektitäytteeksi kuin autotakaa-ajot.

Lisäksi Michael Douglas on koko lailla munaton jätkä niin
hurjaan rooliin kuin tarina vaatisi. Katsokaapa miten
vanhalta ja eksyneeltä hän näyttää disco-kohtauksessa
vimmatun eläväisen Sharon Stonen rinnalla.

B.I. on siedettävä opetusfilmi vain sellaisena kuin se
riittää herättämään keskiluokkaisten keski-ikäisten
potenssin. Mutta sellaisia ei teatterissa näy, yhtäkään.


--
NEWS-keskustelu elokuvasta:

(>-merkityt rivit ovat muiden kommentteja,
 muut rivit Soikkelin tekstiä.)


Perimmäisessä vaistossa (miten se sitten nimetäänkin ja rajataan)
hekin tekivät rakkautta. At least Catherine did it.

In article <6371@kielouta.fi> csmani@uta.fi (Marko Niinimäki) writes:

>-C. kirjoitti ja tulosti BubbleJetilla tekstin, jossa mainittiin
> poliisin murhaaminen hississa. Vain C. ja Losoperse olivat siis
> lukeneet tekstin. Kun Loso naki Cowboyn hississa, han tajusi ja
> ryntasi taloon. Valitettavasti loppusekoilussa Loso unohti, etta
> Psykiatri ei ollut ollut lukenut tekstia.

Ja myös katsoja oli lukenut tekstin. Psykiatrin piti kuolla,
koska hän ei ollut katsomon puolella niin kuin Losoperse ja koska..

>-Siihen, etta psykiatri lavastettiin syylliseksi viittasi ilmeisen
> vahvasti se, etta hanella ei ollut asetta - Loso siis ampui vanhasta
> tottumuksesta.

..hän oli viimeinen muisto Losoperseen ongelmasta, peniksen liika-
herkkyydestä laueta. Loso laukesi vanhasta tottumuksesta ja tuhosi
siten (sekä symbolisesti että elokuvan tarinatasolla konkreettisesti)
vanhan toimimattoman suhteen eli patristisen järjestyksen ja
vaistojen kontrollin liiton (poliisi & psykiatri). Tämän jälkeen
ainoa mahdollisuus oli siirtyä kokonaan aistien valtakuntaan.

Ainoa jäljellä oleva ongelma oli, että nyt heitä oli kaksi
toiminnallista seksuaalisubjektia, jotka molemmat tahtoivat olla
se päällimmäisenä ryskäävä minkki. Tätä varten loppukohtaukseen:

>: Tyttoystavani esitti myos sellaisen vaihtoehdon etta jospa piikki
>: olikin siella _miehen_ laittamana - oltiinhan hanen luonaan. Nick'ko
>En kylla muista kohtausta frame framelta, mutta minusta C. jopa siirsi
>piikkia sangyn alle. Siis han tiesi, etta se oli siella.

Aivan. Se oli Catherinen valinta. Tällä tempulla elokuva (tai
uskoisimmeko että sen ohjaaja?) siirsi viimeisen taistelun
1-0 sheriffin voitoksi. Nainen luopui käyttämästä toiminnallisen
subjektin valtaa ja tyrkkäsi falloksen syvemmälle alitajuntaan.
Sinnehän se jäi odottamaan tulevaa käyttöä jonkun muun partnerin
kanssa kuin Michael D.

>Mita tata oikeastaan turhaan postittamaan, yhdentekevaahan se on miten
>elokuvaa tulkitaan, mutta ollaan nyt kerran sitten sita mielta etta
>"tekijan intentio ratkaisee, mika on oikea tulkinta". Pitaisiko kysya
>Verhoevenilta?

Parempi ettei. Mieshän saattaisi alkaa tekemään vaikka kakkososaa.
Tosin, mikäli oikein muistan, Verhoevenilla on paraillaan tekeillä
jotain perinteisempää ja lällympää. Muistaisiko joku mitä..?

In article  man@stekt1.oulu.fi (Pekka Korpela ti) writes:
>Joku kirjoitti kypsyneensä elokuvan materialismiin, tarkoin
>valittuihin merkkeihin hahmoihin. Muistaakseni puhe oli ainakin
>Sim.. avaimenperästä.
>Mutta mielestäni artikkelin kirjoittajalta jäi koko jutu tärkein asia
>havaisematta eli se että kyseinen avaimen perähän oikeastaa aiheitti
>omistajansa kuoleman.

Äh, kyseessä on kaksi aivan eri tason koodausta. Avainmenperässä
olisi voinut roikkua vaikka Elisabeth Rehnin kuva, mutta merkkinä
naisen taskussa piilevästä "aseesta" (tarvinneeko tähän edes
mainita mitään Hollywood-leffojen halvasta freudilaisen unikaluston
käytöstä..) avainnippu toimisi joka tapauksessa samalla tavoin.

Okei, Nick luuli, että Beth on hänen uhkansa ja aktiivisen suku-
puolisuuden saastuttama (aseen käyttäjä), mutta itse asiassa Beth
olikin yhä hänen rakkautensa ja passiivinen sukupuolisuudessaan
(eli hän oli yhä sama vanha Beth joka ei saanut orgasmia).

Voidaan myös ajatella, että Beth ja Nick sopivat yhteen koska
he molemmat tunkeutuivat toistensa yksityiselämään. Bethillä
oli avaimet Nickin kotiin ja/eli aivoihin, mistä korvaukseksi
hän antoi ruumiinsa Nickille. Nick luuli, että Beth yritti
muuttaa suhteen sellaiseksi, että myös Beth käyttäisi
sukupuolisuuttaan aseena ja olisi aktiivinen, joten Nick
ampui Bethin joka edusti yhtä aikaa pääsyä aivoihin ja
ruumiiseen. Sen sijaan Catherinen kanssa hän saattoi
jatkaa, koska he olivat nyt tasavertaisia omalla tavallaan,
molemmat olivat tappajia ja molemmat käyttivät toistensa
ruumiita.

Oikeastaan ei ollut väliä tappoiko Beth vai Catherine
Nickin homososiaalisuutta edustavan kaverin ja erotti
hänet siten miehisesta kulttuurista, koska B ja C olivat
saman naiseuden kaksi toteutumaa, mahdollisuutta.

Joku voisi kirjoittaa mielenkiintoisen analyysin
Verhoevenin leffojen ruumiillisuuden kokemuksista
ja kyseenalaistamisista, ajatellaanpa vain miten
RoboCop käsitteli kuka-on-ruumiin-persoona -tilannetta
ja miten Total Recall jatkoi aiheesta skitsoilun
puolelle. RoboCop kysyi onko ihminen yhtä kuin
aistinsa vai muistonsa, Total Recall kysyi onko
ihminen se joka hän uneksii olevansa vai se joka
hän muistaa olevansa. Tässä mielessä "Basic Instinct"
merkitsi aiheen politisoimista lähemmäksi arkipäivää.

Jos oikein hyväuskoinen olisin (näin kauniina päivänä)
niin voisin ajatella, että viittaukset tavarakulttuuriin
olivatkin Verhoevenin nerokkaita rinnastuksia siihen
miten persoona onkin näillä ihmisillä vain siinä
juovatko he pepsiä vai cokea, ja noin muuten he ovat
pelkkiä eläimiä (naivat ja tappavat kuin minkit..)
ilman rahtuakaan vanhaa eurooppalaista sivistystä.


In article <1992May22.123208.12581@digiw.fi> petri@digiw.fi 
(Petri Alhola) writes:
>Kuten edellä, enne kuin ajattelutapoihin voidaan vaikuttaa tulee tiedostaa
>ongelma. Kieli kuvaa yhteiskunnassa olevaa epätasa-arvoa. Se mistä 
>tämä kielikeskustelu alkoi, oli kun sanoin että kieli on yhteikunnassa vallitsevien
>asenteiden peili. Siis peilistä näkee oman kuvansa. Peilin kieltäminen ei
>muuta tilannetta miksikään, siksi meidän on katsottava mitä peilissä näkyy
>jotta voimme vaikuttaa tilanteeseen.

Kunpa se olisikin näin yksinkertaista, että kun näkisimme koodimme
syntaksin esillä niin pelkästään syntaksia muuttamalla vaihtuisivat
toimitatapamme. Mutta kun edes robotteina se ei riittäisi, vaan
tulee kysyä millaisia _sisältöjä_ on koodattu tällä seksistisellä
kielellä, saatu piilotetuksi asetelmia, joissa mukamas puhutaan
koko ihmistä koskevista asioista, mutta käytännössä pelkästään
miehen elämänkokemuksen liittyvistä. Omalla alallani olen nähnyt
tämän lukuisia kertoja myyttitutkimuksessa. Olevinaan analysoidaan
koko ihmiselämän suurimpia myyttejä, mutta käytännössä on pengottu
myyttejä, jotka ovat olleet sisällöltään myyttisiä juuri miehille.

Toinen ongelma on, että koodaus ei ole peittelemisessään
niin yksinkertaista että yhdestä fallogosentrisestä ilmaisusta
olisi johdettu muita ja siten merkitykset palautuisivat tähän
yhteen merkitykseen ja sen kieliasuun - vaan koko ajattelu-
tavan vääristämisestä konnotoimalla kulttuurin ja luonnon
ristiriitaisuuksiin liittyviä arvottamisia siten, että
feminiiniin liittyvillä merkeillä koodataan negatiiviseen
hallitsemattomaan luontoon assosioituvat asiat, ja
maskuliiniin liittyvillä merkeillä koodataan positiiviseen
kontrolloituun kulttuuriin assosioituvat asiat.

Hyvä esimerkki tästä oli 3.5. sunnuntai-Hesarissa
Anne Hailan pitkä artikkeli Elizabeth Wilsonin kirjasta
"The Sphinx in the City". Kirja kertoo kuinka huomaa-
mattomasti (ja silti joka päivä vaikuttavasti!) arkki-
tehtuurin kieli on marginalisoinut naiset ja pönkittänyt
länsimaisen kulttuurin patriarkaalista itsetuntoa.

Vasta kolmas asia on se millainen referenssi on niillä
"yleisillä mielipiteillä", jotka määräävät suhtautu-
mistamme feminiiniin ja maskuliiniin, mitä ajatellaan
naisen osuudeksi ja miehen asemaksi esim. perheissä,
eli millainen on näkyvä osa epätasa-arvoa palkkauk-
sessa yms.



--
mg soikkeli
Soikkelin elokuva-arkisto