=============================================================
Lyhyesti: "Being John Malkovich" on sympaattinen fantasia 
sukupuolen ja ammatinvaihdosta, sekä kunnianosoitus 
Malkovichille, p-amerikkalaisen tähtitaivaan luonteikkaim-
malle näyttelijälle. Idealeffa virtuaalisuudesta, jonka rooli-
leikki tylsistyy vähitellen; Cusack ja Diaz pörröisinä.
=============================================================


"Being John Malkovich" (1999) on varmasti vuoden 
persoonallisimpia elokuvia. Persoonallisuuden osoittaa jo se, 
että elokuvan markkinahengetön nimi on jätetty 
suomentamatta, mitään paremmin kattavaa nimeä kun olisi 
mahdoton keksiä. Hyvä niin. Elokuvan aihe sen paremmin 
kuin nimikään ei näytä vieraannuttaneen suomalaisia katsojia, 
sillä varhainen päivänäytöskin oli tuplasti normaalia 
täydempi. Erityisen hyvä saavutus tuntemattomalta
esikoisohjaajalta ja käsikirjoittajalta.

"Being John Malkovich" kertoo nukkemestarista, jonka on 
alennuttava virkamieheksi 7. ja 8. kerroksen väliin. Elokuva 
etenee värikkäin assosiaatioin, joista vertauskuvansa voi 
kukin katsoja valita itse; rinnastukset elokuvateollisuuteen ja 
näyttelijätaiteeseen ovat kuitenkin selviä. Mukavinta tässä 
leffassa on selittelemättömyys, fantastisen linkittyminen 
arkeen niin käytännöllisesti ja tarpeellisesti kuin p-
amerikkalaiseen unelmaan sopii. John Cusackin esittämä 
boheemi nukkemestari ja Cameron Diazin näyttelemä 
pörröinen eläinvaimo ovat rooleina vaatimattomia, samoin 
Catherine Keenerin tekemä vampin hahmo, mutta pienistä 
puitteista koostuukin sitten iso lavastus kuvitelmalle nimeltä 
John Malkovich.

"Being John Malkovich" yhdistelee käsityksiämme 
näyttelijyydestä ja sukupuolisuudesta; jälkimmäinenhän 
perustuu opituille rooleille muuallakin kuin seksin alueella. 
Koska näyttelijä ratkaisee päänsä sisällä, esiintykö hän 
yhteisen todellisuuden vai käsikirjoituksen mukaisessa 
maailmassa, on virtuaalitodellisuuden portaali siellä missä 
useimmat näytellyt maailmat kohtaavat: parhaan näyttelijän 
kallossa. Amerikkalaisen populaarikulttuurin yleiseen 
konservatiivisuuteen nähden poikkeuksellisen terveeltä 
tuntuu tämän elokuvan hyväntuulinen ja mutkaton 
suhtautuminen sukupuolesta riippumattomaan rakkauteen. 
Keho on rakkauden väline, ei metafyysinen perusta.

Suuren mittakaavan virtuaalitodellisuus on virkamiestaidetta, 
jossa Hollywoodin kaltaiset unelmatehtaat tarjoavat kaikille 
kuvitelman olla joku muu. Teollistettu ammattitaide on 
mekaanista kuin valkokankaalle litistetty friikkishow, mutta 
sellaisena yhteisin virtuaalitodellisuus meille myydään: 
teatterilaitoksissa jotka on ahdettu (fyysisesti ja mentaalisesti) 
pankin ja tavaratalon väliin.

Maestro itse ei ole kirkkaimmillaan tässä hänelle omistetussa 
elokuvassa, vaan... 'oma itsensä' eli median luomiin 
mielikuviin sopiva näyttelijähahmo, jonka kautta koko 
maailma voi toteuttaa haaveensa olla joku muu. Ehkäpä 
Malkovich liikkuu taiteilijana niin taitavasti 
teatterinäyttelemisen ja elokuvaesiintymisen rajalla, että 
katsojien on mahdollista nähdä roolin tekemisen elkeet 
roolihahmon lävitse. Tätä elokuvaa katsoessa sietääkin pitää 
silmällä, millaisissa tilanteissa Malkovich viihtyy parhaiten. 
Tilannekomiikka ei ainakaan näy hänelle sopivan.

Jos tutuilla kaavoilla ajatellaan, niin "Being John Malkovich" 
-filkassa voi nähdä tuttuja asetelmia 'persoona asustaa 
ruumista' -fantasioista ja 'sielu palaa maan päälle' -
leffasaduista. Mieleen tulevat esimerkiksi "Look Who's 
talking" -filkat (1989 ja 1990) sekä nuorennusfilkat kuten 
"Cocoon" (1985 ja 1988) ja "Big"(1988). Näihin verrattuna 
"Being J.M." on toki aikuisempi, ainakin aluksi; harvoin
kuulee yleisön sillä tavoin hörähtelevän ilosta elokuvan
huumorille - ainakin elokuvan alkupuoliskolla.

Jälkipuoliskolla leffa painottuu Hollywood-irvailuksi, kun 
sen rohkea alitajuntatrippi ja loppukommentti olisivat 
vakauttaneet leffan puoli tuntia aiemmin. Koska elokuvan 
pittoreski aloitus on lupaillut erityistä omistautumista juuri 
näyttelijyydelle ja teatterille, tuntuu sielu/ruumis-vitsailu 
köyhältä sovellukselta aiheesta. 

--
M.G. Soikkeli
Helsingissä 6.3.2000

Soikkelin elokuva-arkisto