===================================================================== Lyhyesti: en ole koskaan ollut niin pettynyt leffaan kuin tähän '90- luvun Manaajana' mainostettuun "Blair Witch project"-elokuvaan. 80% leffan oletetusta kulttiarvosta on hyvin hoidettua mainontaa, 10% yritystä palauttaa kummitustarinaan autenttisuuden tuntua, ja 10% oikein osunutta ajankohtaa leffan maahantuonnissa. Risukasavideota. ===================================================================== Vaikka "Blair Witch Projectia" ei ajattelisi ensisijaisesti kauhuleffana, vaan yrityksenä kuvata ylipäänsä ihmisten vieraantumista historiasta ja luonnosta - tarvitaan videokamera välikappaleeksi - sen oletettu intensiteetti perustuu vaikutelmalle realistisuudesta: kolme nuorta ihmisiä kahden kameran kanssa marraskuisessa metsässä tutkimassa kummitusjutun taustoja. So what? Tässäpä leffa joka olisi ollut miltei yhtä uskottava ja kiinnostava, jos muutaman kaljan budjetilla ja isältä lainatulla kaitafilmillä olisi tehty sama juttu Helsingin keskuspuistossa: olipa kerran kolme elokuvaopiskelijaa, jotka pystyttivät Sopu-telttansa liian kauaksi editointipöydästä... Amerikkalaiset näyttelijät ovat toki katu-uskottavia säntäilyksi ja rämpimiseksi muuttuvalla tutkimusretkellään, mutta heidän avuttomuuteensa on aivan mahdotonta samastua. Tunnin mittainen leffa venyttää ideaansa, kunnes se on täsmällisesti loppuunkäytetty. Se täsmällisyys on ainoa asia josta voisi leffaa kunnioittaa, jos ei tuntisi tulleensa huijatuksi: 40 markan leffalippu siitä että videokameran kanssa juostaa pusikkoon? "Blair W P" on tehty täysin kauhuleffan kaavaa noudattamatta ja välttäen ylipäänsä draamallisuutta, siksi ihmisten välinen satunnainen liittoutuminen ja viileäksi jäävät yhteisyöpymiset ovat kyllä ihan uskottavan oloisia. Vaan se kauhupuoli... Jos leffan alkupuoli tuntuu mukavasti herättelevän pelon odotuksia, niin muistelkaapa miten tehokas oli "Texasin moottorisahamurhaajan" alku, miten vienosti se johdatti outouden tunnelmiin. Siihen verrattuna "Blair W P" on alkua myöten pelkkä Ö-luokan X-polvileffa. Mikä tahansa teinislipperislapperifilkka on tarjonnut enemmän kauhua kuin tämä "show and tell" -kotivideoprojekti. Eivätkä nämä pettymyksen fiilikset ole vain IMHO, sillä teatterista poistuneessa joukossa kuului _paljon_ ällistyksen ääniä: tässäkö kaikki? Ainakaan 16-18 -vuotiaaseen yleisöön, sitähän se porukka enimmäkseen oli, ei elokuva kuulostanut uppoavan. Vain ihminen joka on niin etääntynyt metsästä että takapihan yli kulkeminen herättää väristyksiä, voi tutista tämän risukasaleffan visioista. "Blair W P" ei onnistu kummitusjutun ja dokumentin risteytyksenä, mutta olisiko sitä voinut painottaa johonkin sellaiseen suuntaan, joka olisi lisännyt sen tunnelmaa? Ehkäpä, jos se olisi ollut rohkeammin "Syvän joen" tapainen (tähän leffaan myös "Blair W P" viittaa) kuvaus syrjäseudun ihmisten erilaisuudesta; jos 'outous' olisi saanut enemmän ihmiskasvoa, enemmän kuin mitä alun haastatteluosuudella saatiin aikaiseksi. Ennen kaikkea "Blair W P" on yritys lisää ratsastaa snuff-leffan myytillä; tosin leffan alkuperäiset tekijät eivät ole välttämättä suhtautuneet projektiinsa niin totisesti kuin millaiseksi se on muuttunut tunneteollisuudessa. Ilman isohkoa mainoskampanjaa tämä "Blair W P" olisi ollut ainakin Suomessa tosi totaalinen floppi! Niinpä: levitä sanaa äläkä tuhlaa rahojasi tähän leffahuijaukseen. -- M.G. Soikkeli Kuopiossa 6.11.1999 Soikkelin elokuva-arkisto