================================================================== Lyhyesti: "Braveheart" on väkivaltaisempi ja massiivisempi kuin historialliset sotaelokuvat vuosikymmeniin. Se on sekoitus robin hoodeja, orjaspektaakkelia ja "Excaliburia" muutamin ilmavin ja hallituin kameroinnein tasapainoitettuna. Filmin etninen vire loppuu tasan Mel Gibsonin kristusrooliin ja tylsiin palopuheisiin, mutta yhteensä yllättävän mukanaan vievä (n. 3 t) verinen vapausdraama. ================================================================== Jep, Mad Mac hakkaa maahan tuhat brittiläistä PC:tä (PeliCarakteeria). Elokuvan Euroopan ensi-illat on sijoitettu nerokkaasti Windows95:n laukaisupäivän lähelle. Mutta miten toimii Mel Gibsonin ohjaama Mad Max -konsepti ruutuhameessa? Ei kummempaa kuin Harrison Ford parrassa, Tom Cruise rullatuolissa tai Don Johnson rilliroolissa. Ja siinä vaiheessa kun äijä heiluttaa kolmen käden miekkaa yhden käden otteella ja tekee 1d30 damagea, ei kriitikko enää argumentoi intertekstiilisistä langoista. Senkin kysymyksen leffa ratkoo mitä skoteilla on hameen alla kun lähdetään taisteluun. Valitettavasti hameen alla käydään liiankin usein ollakseen virma sota- tai seikkailufilmi. Mel Gibson ja Catherine McCormack nimittäin sopisivat paremmin vaikka tahitilaisiksi kuin suuriksi skottirakastavaisiksi. Leffan toinen vahva nainen on ranskalaiseksi prinsessaksi passaava Sophie Marceau. Leffan omituiseen kuvastoon kuuluu, että filmin julisteeseen on valittu juuri (kokeneempi ja ainakin Ranskassa tunnetumpi) Marceau kuin (vähemmän tunnettu, mutta hii ja hoo miten metsäneitokaunis) McCormack. IMD:n mukaan jälkimmäinen on aiemmin esiintynyt vain Anna Campionin viime vuonna ohjaamassa elokuvassa "Loaded"; A. Campion puolestaan näkyy olevan J. Campionin pikkusisar. Naiset tulevat, miehet taistelevat. "Braveheart", tapahtumiltaan vuosina 1267-1314, ei käsittääkseni ole niin historiallinen eikä draamallinen eikä karakteerikeskeinen kuin tuore skottiylistys "Rob Roy", mutta omalla tavallaan onnistunut draama vallankäytön muodoista. Myös kertojaäänen arvoitus on onnistunut uudelleenlämmitys elokuvien vanhoista kehysratkaisuista. Kenties juuri tällä tavoin "Braveheart" asettuu mukavalle mielikuvitusta kiihottavalle paikalle historian ja legendan väliin. En tiedä paljonko Mel Gibson on rusikoinut Randall Wallacen käsikirjoitusta mieleisekseen. Taistelukohtaukset on kyllä hyvin toteutettu, tuntuu kuin keskenkasvuisesta budjetista olisi revitty paljon irti; irlantilaisille ja skottilaisille statisteille on pitänyt maksaa että lopettavat taistelut kultakin kuvauspäivältä. Taistelukohtausten paikka ja pituus suhteessa majesteettikuvauksiin vain on vinksallaan. Vanhoissa ritarileffoissa taistelu oli todella dramaattinen huipennus aatteiden ja henkilöiden ristiriidoissa. Nyt sotaan mennään vähän kuin jalkapallon revanssiotteluun ja keskeisempää on mitä uusia niksejä Gibson ja Hollywoodin tehosteveikot ovat keksineet tällä kertaa. Kuten sanottua, romanssikohtaukset istuvat kuviltaan huonosti valtadraaman ja taisteluiden väliin, etenkin kun Mel Gibson ei ole olemukseltaan mikään H-woodin ensirakastaja. Romanssin osuus juonessa on kuitenkin olennainen. Hovirakkauden etiketin ja etnisen kylärakkauden välistä asetelmaa olisi voinut hyödyntää pidemmälle. Gibsonin W.Wallace latinaa supisevana jalona barbaarina ei ole lainkaan toimiva päähahmo, joten romanssin osuutta olisi voinut nostaa sivuhahmojen avulla. Varsinkin Robert de Brucea esittävä Angus MacFadyen olisi ollut oiva hahmo Wallacen ja heikon homoprinssin välillä: yhtäältä kolmen nuorukaisen erilainen suhde isään ja tämän kuolevaisuuteen, toisaalta erilainen sosiaalinen asema intiimisuhteiden tähden. Robert de Bruce ja hänen isänsä kun ovat kiintoisalla tavalla moderneja opportunistihahmoja, meditoivaa mediaväkeä omana aikanaan. Jos Gibsonin tilalla olisi ollut joku vähemmän kulunut kasvo, ilmeikkäämpi näyttelijä, tai jos olisi ajoissa päätetty minkä verran Wallacen hahmo saa olla vakava soturi ja miltä osin veijari, niin tämän filmin voisi noteerata erinomaisten historialeffojen liigaan. Iloinen olin siitä, ettei Skotlannin ja Irlannin maisemilla mässäilty enempää vaan pysyttiin tapahtumien suhteellisen johdonmukaisessa miljöössä. Jep, tunnustan lukkarinrakkauteni Skotlantiin, joskaan ei tämä filmi minusta patrioottia tekisi minkään kansan puolesta. Jos kaikki historialliset kansannousut olisivat olleet yhtä yksilökeskeisiä (puuttuu vain että Wallace kertoisi löytäneensä Amerikan...), elettäisiin vieläkin feodaalilaitoksessa ja herrat antaisivat palopuheita iltapuhteiksemme. Ensin pään oppi, sitten miekan, neuvotaan filmin sankaria pohjustavassa osassa. Pah, Wallace-hahmon oppineisuus johdattaisi kansan alas vaikka etniseltä jyrkänteeltä. Jep, näin tämän elokuvan etukäteen Fär-saarilla. Siellä oli kaksi väliaikaa kolmituntisessa filmissä. Ihmiset nauroivat raaimmissa splatterkohtauksissa, vaikka väki oli iältään laajempaa kirjoa kuin suomalaisissa teattereissa. Ylipäänsä siis kivaa viihdettä valaiden joukkoteurastuksia harrastavalle jengille tai roolipeleistä haarniskasyyhyn saaneille. -- ################# "If I could speak to dragons ################### M.G. Soikkeli in their own language, Olen enemmän csmaso@uta.fi I wouldn't care about my accent." kuin määritelmäni ################# -Le Guin- ################### Soikkelin elokuva-arkisto