Breaking and Entering (2006) ("Murto ja varkaus") =========================== Keskinkertaista, viihteen tempuilla ja taidedraaman tunnusmerkeillä tuotettua elokuvaa tulee videovuokraamoihin niin paljon, että sen joukosta on vaikea valita katsottavaa, ja vielä vaikeampi muistaa, onko niistä sanottu mitään kiinnostavaa. Katsomisen arvo syntyykin yhä enemmän niistä pienistä lisäarvoista, jotka ovat taanneet myös filmin rahoituksen: nähdyn eksoottisuus turistityyppiselle katsojalle, nähdyn eroottisuus tirkistelijätyyppiselle katsojalle, nähdyn tuotearvo keräilijätyyppiselle katsojalle. "Breaking and Entering" -elokuvassa em. lisäarvoja edustavat Lontoo, Juliette Binoche ja jonkinlaista tuotetakuuta tarjoava ohjaaja, Anthony Minghella. Paljon tälle elokuvalle voisikin antaa anteeksi sen perusteella, että siinä sentään on kuviteltu sanottavan jotain syvällistä asumisympäristön vaikutuksista ihmisiin; mielestäni tämä on elokuvataiteen tärkein (ei toki ainoa) yhteiskunnallinen tehtävä, juuri siihen se olisi omiaan. Mutta oman käsikirjoituksensa kanssa Minghella on ollut hukassa ohjaajana, luottanut hieman liiaksi hahmoihinsa ja aivan liikaa näyttelijöihinsä, jotka on valittu aivan onnettomasti, tähteyden eikä karaktäärin mukaan. Jude Law ei ilmeisesti sovi yhtään mihinkään filmiin päärooliin ja vanhenevalle Binochelle taas ei löydy enää sopivaa ohjaajaa, joka auttaisi esiin hänen ranskalaisuutensa, romanttisuutensa. Teininäyttelijöiden sulkeutuneisuudesta, tarkoituksellisesta tarkoituksettomuudesta, ei kannata edes puhua. Sinänsä kiinnostavaa, että parkouristit saavat näkyvyyttä tällaisessakin filmissä eikä vain Bond-filmin stunttitemppuina. Ja kun Minghellan Lontoo nyt kuitenkin rakennetaan kuvitelmaksi onnellisesta babylonista, jossa katuhuorakin viihtyy mainiosti työssään tarjoten vielä elämänohjeet kaupan päälle, niin se arkkitehtuurinen sanoma tilojen vaikutuksesta ihmisiinsä muuttuu toissijaiseksi. Tv-sarjan kokoisista henkilöaineksista Minghella ennättää tehdä kahden perheen ja yhden aviopetoksen tarinan, mutta ilman kokonaisuuden kantavaa jännitettä, ilman syvenevää tematiikkaa. Verrattuna Minghellan suurimpaan hittileffaan "Englantilainen potilas" (1996) on kaikki tässä pienessä rikosromanssissa turvallista ja harmitonta. Kömpelön nimisuomennoksen ("Murto ja varkaus") sijaan söpöstelevää tyylilajia kuvaisi paremmin ehkä "Rötös ja nuhtelu". Tätä pliisumpaan metropolikuvaan pääsee enää vain woodyallenien tai turistoppaiden matkassa. -- M.G. Soikkeli Budapestissa 25.2.2007 Soikkelin elokuva-arkisto