============================================================= Lyhyesti: "Cyclomania" on harvinaisen kesäinen ja energinen nuorisokuvaus, jossa rinnastuvat kilpailu urheilun ja rakkauden pikataipaleilla. Vain töksähtävä loppuratkaisu sekä kiusallisen rutiinimainen dialogi vievät tenhoa näyttelijöistä, joita voi kerrankin aiheesta kehua raikkaiksi. Fillaristin uni Helsingistä. ============================================================= "Cyclomaniaa" (2001) olin kuullut kehuttavan ainutlaatuisen elokuvamaisesta kerronnasta, vaivattomuudesta kertoa mahdollisimman paljon pelkillä kuvilla ja kuvien virralla. Ja sellaisena "Cyclomania" olikin yllättävää katsottavaa, Helsinkiä on harvoin kuvattu niin eloisana ja avarana, niin kesäisenä. Mikä parasta, "Cyclomanian" kolmiodraama kulkee enimmän aikaa vauhdikkaasti kahdella pyörällä, ilman, että lyhyttempoisuus paljastuisi muualla kuin filmin loppupuolella, jossa hyvin isot tapahtumat kuitataan hyvin lyhyillä kohtauksilla. Aivan kuin nuorisofilmiin kuuluisi oletusarvoisesti, että actionin keskeydyttyä on parempi pistää myös dialogit pussiin. Tässä mielessä ohjaaja-käsikirjoittaja Halisen väite, että "Se K, jonka näemme tarinan lopussa ei ole vain muuttunut ihminen. Hän on oleellisesti toinen olento, kuin tarinan alussa." ei pidä lainkaan paikkaansa ja elokuvan aikana K on jäänyt yhtä vieraaksi luojalleen kuin katsojille. Tämä vieraus tai onttous on valitettavasti vahva jälkitunne "Cyclomaniasta". "Cyclomaniaa" voi kuitenkin pitää merkittävänä aihevaltauksena, sekä urheiluelokuvan alueella että nuorisofilmien. Simo Halinen on ohjannut 18/19-vuotiaista henkilöhahmoistaan uskottavia siinä, miten selkeää onnea selkeät ihmiset hakevat. Fyysisyyden ilo ainakin _voisi_ olla 19-vuotiaana vielä sellainen itseisarvo, että seksi rakkauden muotona ei edellytä koukeroisia keskusteluja neitsyydestä tai jakamisesta parhaan kaverin kanssa. Kolmiodraaman kohottaminen henkilökohtaisten sukupuoli- tai urheiluvoittojen yläpuolelle on uskottavaa romantiikkaa, joka ei olisi mahdollista ilman fillaroinnin luomaa lennokkuutta... jalat irti maassa ja kuitenkin naama tämän maailman kurassa. Toisaalta kandee muistaa, että ellei fillarointi olisi muodostunut niin trendikkääksi muskelipyörien myötä, ei tätä cityelokuvaa olisi olemassa. Nettisivuilla (http://www.cyclomania.net) Halinen kertoo, miten hän rakensi käsikirjoituksessa päähenkilöä, joka on raivoisan ehdoton harrastuksessaan. Pyöräily lajina onkin sikäli kiehtova ratkaisu, että siihen kytkeytyy meditatiivisen vaeltelun mielikuvia, vaikka se urheilulajina on aggressiivista. Kuten Halinen toteaa: "Tämän raskauden ja väkivaltaisuuden vastapainona pyöräily on ihmisen ainoa tapa kokea omin lihasvoimin lentämisen riemua vastaava tunne." Ja lentäminen, kuten ennen kaikkea Spielberg on maailmanlapsia opettanut, on puolestaan lähin kokemus elokuvasta lumoutumista. Eivät läheskään kaikki repliikit suju nuorilta näyttelijöiltä tyylilajin mukaisesti, mutta jotkut sanalliset iskut ja innostuksen ilmaisut esitetään juuri niin tuntuvasti kuin hahmot olisivat tulleet esittäjilleen omiksi. Jälkikäteen eniten julkisuutta on saanut Elena Leeve, mutta yhtä näyttävä on (Leeven tapaan lapsenkasvoinen) päähenkilö K:ta esittävä Lauri Nurkse varmaotteisessa läsnäolossaan; vaikeaa frendiä esittävä Tommi Nujunen on puolestaan sopivan teinimäinen ja selkeäpiirteinen osaansa yksiniittisenä, intohimottomana urheilijana. Hakkaava hittihoppi musiikkiraidalla tuntui ainoalta ylituotetulta ratkaisulta. "Cyclomania" ei ole mitään erityisen omaperäistä elokuvataiteena, onpahan vain omassa lajissaan asiallisen hallittu ja aihevaltauksena kiinnostavaa katsottavaa. -- M.G. Soikkeli Videolta 16.3.2002 Soikkelin elokuva-arkisto