Dracula - yksin verestä (pikku spoilereita) ======= Kuinkahan hyvin Bram Stoker on mädäntynyt? Ainakin Coppola saa hänet hyviin veriin omalla versiollaan. Ja samalla tavoin kuin Coppola "Ilmestyskirjallaan" hyödynsi koko sotaleffojen kuvaestetiikan ja "Kummisedillään" gangsterileffojen oopperalli- sen kuvakielen niin samoin hän laatii testamentin kauhuleffoille "Draculalla". Coppola on varmasti nerokkaimpia elokuvakielen taitajia ja oivaltajia, suuri eklettikko (syönyt vatsaansa n kiloa selluloidia..), mutta ei koskaan mikään kertoja, ei edes kuvan- käytössä. "Dracula" on uskomaton suoritus siihen nähden mitä kaikkia lainauksia Coppola on onnistunut mahduttamaan yhteen leffaan, todellakin, koko kauhuleffan kuvakielen. Filkka toi koko ajan assosiaatioita kymmeniin muihin kauhuleffoihin, ja itse asiassa olisin alkanut haukotella, jos ei filkassa olisi ollut niin hauskasti itseironisena lisäkkeenä sitä cowboyteemaa - joka mitä ilmeisemmin oli lainattu "Billy the Kid vs. Dracula"-B-leffasta. Tämähän huipentuu leffan lopulla siihen komeaan "postivaunujen" takaa-ajokohtaukseen. Taiteentutkiva kollega Ilkka Mäyrä totesi toisessa mediassa, että Coppolan filkassa tökkii jokin kummallisesti vastaan ja että se liittyy Coppolan tapaan rytmittää filkka. Totta niin. Ihmettelin aina alkavan haukotuksen kohdalla miksi tämä leffa ei lumoa minua enemmän, tämähän on niin visuaalisesti huikea kuin leffalta voi vaatia. Syy täytyy olla siinä, että Coppola antaa kuvavirran määrätä rytmin, kuvien hallitsemien kohtausten sopiminen toisiinsa ratkaisee enemmän kuin kertomus, jota kohtausten sisältö pyrkii rakentamaan. Katedraaliakin on kiva katsella aikansa, mutta kun ei ole arkkitehti niin komeus alkaa kyllästyttää vähitellen: koska osaset eivät yhdisty kokonaisuudeksi. Siltikin Coppolan "Dracula" (tai itse asiassa "Bram Stoker's Dracula" kuten se on kohtuullisesti nimetty) on taiteellisin kauhuleffa mitä on tehty, rinnalle pyrkivät niukin naukin Hertzogin "Nosferatu" ja Russelin "Gothic". Vaan ei se tai- teellisuus, kuvakielen täsmällisyys, tunnu riittävän. Ei minussa herännyt kiinnostusta nähdä "Dracula" toista kertaa, niin kuin "Nosferatu" tai Gothic". Tai "Near Darkness", joka on tarinaltaan rajuin vampyyrileffa mitä olen nähnyt, parhaiten nykypäivään sovellettu vampyyriaiheen käsittely. Jopa rockvampyyrileffa "Lost Boys" on kolahtanut enemmän siltä osin miten vampyyriaihe voi sopia nykypäivään. Coppolan "Draculan" romanttisuus on kuvien kauneutta, ei tarinan. Loppua kohti sen romanttinen huikentelevuus polkee juonen tyystin. En minä niin piittaa, että leffat hieman hylkivät logiikan, muttei sillekään mitään voi että huomattava perustelemattomuus juonessa häiritsee koko filkan katsottavuutta. Tarkoitan erityisesti sitä, että Mina raahataan mukana Lontoosta Transylvaniaan: koska se on oleellista leffan loppuratkaisulle. Muttei mistään muusta, tarinan omasta logiikasta käsin oleellista. Eikä minulla oikein asettuneet kohdalleen nekään kuviot kuinka tämä ah niin romanttinen rakkaus Minan ja Draculan välillä oli samalla silkkaa aistillisuutta. Miksi sen piti johtaa taivaalliseen riemuun ja sielun puhdistumiseen - miksei loputtomaan saatanalliseen iloitteluun? Vastaus: koska sellaista ei kerrota suurelle yleisölle. Niinpä leffan loppua kohden alkoi yhä enemmän muistua mieleen Coppolan kammottava lyhytelokuva "New York Stories'in" keskellä, kuvallisesti kaunis ja taitava, mutta silkkaa lässytystä alusta loppuun. No, ihan perustellusti voisi sanoa, ettei Coppolan "Dracula" olekaan mikään kauhuleffa lajityypin mukaisesti, vaan jotain draamallisempaa. Se kuitenkin asettuu niin täsmällisesti sen kauhuleffojen ja kauhukirjallisuuden alkaneen valtavirran huipentumaksi, että on ruudin haaskausta miettiä mitkä ovat Coppolan taiteelliset intressit tällaiseen leffaan. Heppu halusi rahat pois, tehdä "myyvän ja vaikuttavan elokuvan", kuten hän itse totesi keskiviikon yön vastaisessa telkkadokumentissa, nyt kun kauhuaihe on myyvä. Jos kolmen vuoden kuluttua scifi on noussut yhtä suosituksi niin näemme Coppolan tekevän mahtavan scifioopperan. Onneksi filkassa on myös taiteilijoita, eikä vain kapitalisteja. Gary Oldman on mahtava Dracula, hahmon kaikki ulottuuvuudet nuorena kiihkoilijana, vanhana kyynikkona ja rakastuneena hirviönä sopivat yhteen. Muutkin näyttelijät ovat jotakuinkin rooleihinsa sopivia, paitsi se mimmi joka esittää Minaa: vaihdokset kiltistä neitsykäisestä raivoavaksi nymfomaaniksi eivät oikein toimi, ja sitten kun vielä pitäisi muuttua uhrautuvaksi neidoksi siinä välissä. No, mahdoton rooli. Filkkahan on niin sovinistinen ja rasistinen kuin vain Dracula-filkalle sopii, mutta siitähän ei kukaan riennä Coppolaa syyttämään, ei, Coppola "vain" jatkaa lajityypin hengessä. Vai? Onhan filkassa kyllä tämä kuulutettu AIDS- teema, jota filkka täysin rinnoin itse korostaa veren mikros- kooppikuvissa; naisen seksuaalisuuden syyllistäminen on sellainen metafora, jolla käsikirjoittaja tai ohjaaja päsee pelottavan helpolla. Mietin myös miten Dracula-tarinasta olisi vähällä vaivalla saanut vieläkin ajattomamman tarinan, ja samalla aihetta ja lajityyppiä kritisoivan. Polanskin "Vampyyrintappajat" on tollo yritys vampyyrisatiiriksi ja pikemminkin tekee kunniaa kaikille niille ideologisille koodeille jotka vampyyritarinoissa jatkavat ajatusta, että miehen on kontrolloitava naisen sukupuolisuutta, että nainen on materiaalia, josta mies muodostaa todellisen tiedon; nainen ei ole pelkkä puputyttö vaan myös koekaniini miehen tietämyksen rajamaastossa. Kun Coppolan Dracula saapuu suureen maailmaan hän haluaa nähdä samassa hetkessä cinematograafin, "tieteen viimeisimmän saavutuksen", ja Ninan - myös tieteen/tiedon viimeisimmän saavutuksen? -- mg "flesh for fantasies" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto