=========================================================== Lyhyesti: "Elämän oppitunnit" on vuoden laatuelokuvia, vaikkei niitä parhaita. Se on näkemisen arvoinen jykevän päänäyttelijän, Albert Finneyn, ja käsikirjoituksen pohjana olevan draaman vuoksi. Se on kuin "Kuolleiden runoilijoiden seura" parhaimmillaan tai 90-luvun "Kuka pelkää Virginia Woolfia"; klassista jyhkeyttä kaikuva elämänpetostarina. =========================================================== "Elämän oppitunnit" käydään brittiläisessä ötyrikkaiden sisäoppilaitoksessa lukuvuoden muutamana viimeisenä päivänä. Oppia saavat niin alamittaiset fuksit kuin eläkkeelle jäävä oppimestari. Elokuvan alkuperäinen nimi "The Browning version" viittaa draaman keskeiseen taustatekstiin tai oikeastaan sen erääseen käännökseen, Robert Browningin erikoiseen tulkintaan Aiskhyloksen näytelmästä "Agamemnon". "Elämän oppitunnit" on ihan ok suomennos, koska tämän elokuvan tarinassa keskeistä on erilaisten ihmisten erilainen suhtautumistapa koulun ja elämän liittoon; "a triangle set in a beautiful prison", tulkitsee ohjaaja Mike Figgis tekemistään ja kommentti voisi viitata tunnetun sanalaskun toiseenkin puoliskoon: ei ole myöskään rumaa rakkautta, mutta voitko nähdä kauneutta siinä rakkaudessa joka on itseltäsi pois? Tämän elokuvan päätä huimaava humanistinen sanoma on se, että ihminen voi tosiaan olla niin sydämeltään sivistynyt ja tulkita muut parhaimman mukaan - vaikka hän sitten saisikin ympäristöltään (itse)kurin vuoksi lempinimen "Hitler". Pressitietojen mukaan "The Browning version" pohjautuu Terence Rattiganin kuuluisaan monologi- näytelmään (1939), josta Rattigan itse muokkasi jo 1951 leffaskriptin; näyttelijä Michael Redgrave kuuluu voittaneen leffan avulla Cannes'issa parhaan näyttelijän palkinnon. Ohjaaja Mike Figgis on tehnyt itsensä tunnetuksi vasta yhdellä elokuvalla, ainakin meillä Pohjolassa, meinaan telkassakin nähdyllä "Epäilyttäviä suhteita" (1990). Figgis osoitti siinä taitonsa käsitellä intensiivisiä miesten valtasuhteita - ja aika moniulotteista valtasuhteiden verkkoa hän taaskin ohjailee, joskaan ei yhtä hyvällä menestyksellä. "Elämän oppitunnit"-leffassa heikkoutena ovat pliisut lapsinäyttelijät ja liian osoittelevat jenkki/britti-vertailut. Figgis ei tunnu tällä erää tietävän miten ohjata hyvin erilaisia poika- ja miestyyppejä suhtautumaan toisiinsa. Näyttelijävalinnat tuntuvat _aluksi_ yhtä omituisilta kuin Richard Gere "Epäilyttävien suhteiden" harmaahapsisena ja isällisenä sulttaanipollarina, joka kahmii kaikki naiset ja huolehtii alaisista kuin omista pojistaan. Mathew Modine ja Julian Sands olisivat periaatteessa liian yksiulotteisia fakkityyppejä tähän leffaan, mutta Albert Finney tekee heidän hahmoistaan - niin draaman sisällössä kuin esittämisen tasossa - merkitseviä omaan valtiashahmoonsa nähden. Ben Silverstone kirkassilmäisenä opetuslapsena on leffan matalin valinta, sitä samaa kiiltokuvaa ja hengettömyyttä mitä suurin osa "Kuolleiden runoilijoiden seuran" esteettisyydestä. Rattiganin näytelmän kunnianosoituksen kohteena ovatt mitä ilmeisimmin olleet brittien vuosisatoja vanhat perinteet klassisten kielten ja kulttuurien opetuksessa. Mielenkiintoista kyllä, esimerkiksi Otavan kirjallisuustieto ei tunne lainkaan tätä "The Browning version"-näytelmää. Muita Rattiganin kynästä lähteneitä elokuvia sen sijaan löytyy: "Keltainen Rolls-Royce" ja "Prinssi ja revyytyttö". No, jos sir Rattigan on ollut ensisijaisesti farssi- kirjailija, niin tämä "Elämän oppitunnit" on kyllä hyvin tietoinen kommentaari farssien eräälle perusteemalle, aviopetokselle. Rattigan rakentaa aiheeseen nähden yllättävän positiivisen näkökulman ja ylistää ujostelematta periaatteita ja suopeutta elämänvimmaisuuden edelle. Ei siis mikään "carpe diem" - approbatur, vaan olisiko ennemmin "oppia varten opimme" - laudatur. Koko tarina luhistuisi - ainakin tällaisena useita henkilöhahmoja ja useita valtasuhteita ruotivana tarinana - omaan naurettavuuteensa ilman tuota Albert Finneytä, jonka rooli klassisten kielten opettajana on samalla tavoin herkkä, vahva ja henkevä kuin Anthony Hopkins huipussaan. Finneyn jörönaama pitäisi olla ennestään tuttu sellaisista palkituista elokuvista kuin "Pukija" ja "Tulivuoren juurella". Greta Scacchi uskottomana vaimona ei mene hänkään hölmöyksiin Figgisin ohjauksessa; tsekatkaapa esimerkiksi pariskunnan kohtaus illalliskutsuihin varustautuessa, miten kolkolla tavalla eroottinen tilanne siitä latautuu. Mistä sitten tuo leffan nimen omituinen viittaus Browningiin? Finneyn esittämä oppimestari osaa suhtautua Browningin käännökseen yhtälaisella ymmärryksellä kuin elämään. Samalla tavoin kuin klassisten kielten opettaja pystyy asettumaan oppien ja mittasääntöjen yläpuolelle nähdäkseen ainutlaatuisen kauneuden epäortodoksisessa käännöksessä, samoin hän asettuu yhteisön ja omien moraalisääntöjensä yläpuolelle nähdäkseen kauneuden silloinkin kun se välkähtää esille milloin liian läheltä, milloin liian yllättäen, että sitä osaisi koskaan edes ymmärtää omin sanoin. -- ################### "Elämää emme ehkä tunnistaisikaan, mutta ######### # M.G. Soikkeli # minun nähdäkseni emme voi olla tunnistamatta # o o # # csmaso@uta.fi # älyä, ja sitä me etsimme emmekä elämää." # -v- # ################### -Asimov: Nemesis- ######### Soikkelin elokuva-arkisto