============================================================ Lyhyesti: "Elisabet" on Kummisetämäinen pukudraama 1500-luvun neitsytkuningattaresta. Katolista ahdistusta ja protestant- tista romantiikkaa erinomaisten näyttelijöiden, mm. Cate Blanchett, tulkitsemana. Vain levoton leikkaus ja kohtausten tynkyys häiritsee. Hyvä videoltakin, täydellinen teatterissa? ============================================================ "Elisabetin" ("Elizabeth", 1998) käsikirjoitus noudattaa melko hyvin "Kummisetä"-elokuvien rakennetta: Kummisedäksi tai -tädiksi tullakseen täytyy luopua henkilökohtaisesta elämästä ja omistautua "meidän asiallemme". Siinä missä Kummisetä-elokuvissa valtiassuvun kuopus kehittyy vähäpuheisesta sotasankarista mafiapäälliköksi, on "Elisabetissa" niityllä tanssivan neidon muutos neitsytkuningattareksi aivan yhtä vaikuttavaa seurattavaa. "Elisabetin" käsikirjoitus ja ohjaus eivät tavoita samaa eeppistä mahtipontisuutta kuin Kummisetä-elokuvissa tai ylipäänsä historiallisissa elokuvissa parhaimmillaan, mutta "Elisabet" onkin erittäin kiinnostava juuri gangsteri- elokuvan ja historiallisen pukudraaman yhdistäjänä - mikä vain osoittaa, miten taitavasti Coppola sovelsi oopperan tunnelmarakennetta Kummisetiinsä. Viime vuosien eurooppalaisten sotien palautettua mieleen mantereen valtahistorian verisyyden ja sidokset uskontoihin, ei ole mikään ihme että elokuvateollisuudeessa siirrytään mafiaoopperasta historiallisten näyttämöiden veritöihin. "Elisabetissa" perheiden välistä yhteenotoa valmistellaan uskonnollisin sävyin maalattuna valtataisteluna, mutta myös henkilökohtaisena tragediana, jossa uuden mafiapomon, tässä tapauksessa koko Englannin oman Kummitädin, täytyy ylittää henkilökohtaiset tunteensa ja "avioitua valtakunnan kanssa", kuten Elisabet eräässä kohtaa elokuvaa toteaa. Vaikka leffa on toimiva johdanto 1500-luvun Englannin historiaan, ei kannata tarkistaa elokuvan (videon) aikana, että kuka hallitsikaan ja mihin ikään asti mitäkin valtaistuinta... Väkivaltaisuudet (gore-vaara) rytmitetään kahteen osaan elokuvaa ja ratkaisevaksi koituu se, kuka uskaltaa toimia ensin ja keihin kohdistaa ensimmäiset siirtonsa; näin myös Kummisetä-elokuvissa, muistaakseni. Perheelle, tässä tapauksessa Henrik VIII:n suvulle, uskollisen asianajajan sijalla on sivussa pysyttelevä hoviherra, ja uskollisen mutta taakaksi koituvan vaimon sijalla on röyhelöpaitainen ensirakastaja, Elisabetin henkilökohtainen nuoruudensynti. Kilpailevaa sukua edustaa Skotlannin kuningatar Maria, ja epävarmaa liittolaista Norfolkin herttua. Lisäksi on jälleen kysymys kunniakkaan julkisivun ylläpitämisestä, katolinen kirkko ja paavi vain ovat 1500- luvun Englannissa ne vastavoimat, joista Elisabet I käy irroittamaan valtakuntaansa ja luotsaamaan sitä itsenäisen, anglikaanisen kirkon alaisuuteen. Kohtaus jossa Cate Blanchettin esittämä kuningatar neuvottelee vastentahtoisen piispojen kanssa, on historiallisen elokuvan huippuhetkiä. Shekhar Kapur on tohtinut ohjata 1500-luvun hovielämästä romanttisen, pukujen ja juhlan loistoa etualalle tuovan draaman, jossa nokkelasti otetaan kantaa myös pukuelokuvien naamiaistunnelmaan: Elisabetin ajan ihmiset olivat ihan suvereeneja sukupuoliroolien performatiivisuudessa, silloin kun heillä oli valta vapauteen. "Elisabetissa" on itse asiassa samanlaisia, kohtauksia toisiinsa sitovia kuvallisia motiiveja kuin trillerissä "Kuudes aisti", joka sekin oli (amerikkalais)intialaisen ohjaajan työtä; yhteisten ominaisuuksien syitä voisi etsiä intialaisesta leffaperinteestä. Toisaalta "Elisabet" on tehty sellaiselle yleisölle, jolla ei ole malttia ihastella yksittäisten kuvien kauneutta - siksi elokuva etenee aivan liian pikaisesti ja kypsyttelemättä kiinnostavaa henkilögalleriaansa. Oikeastaan ainoa rasite "Elisabetissa" on Joseph Fiennes, joka näyttelee täysin samanlaisen ensirakastajan roolin kuin "Rakastuneessa Shakespearessa"; puuttuu vain että hän välillä pyrähtäisi juoksuun tai rustaamaan runoja. Geoffrey Rush synkistelee komeasti ja - kuten sanottua - Cate Blanchett tulkitsee vimmatusti neitsytkuningattaresta sen vähemmän neitomaisen puolen. Hyvän johdatuksen hahmoon saa vaikkapa lukaisemalla tietosanakirjasta kuvauksen Elisabet I:stä: "Elisabet oli monitahoinen persoonallisuus: valtioviisas ja älykäs, mutta oikukas ja heikko ihailijoilleen." No, tämä elokuva tarjoaa paljon muutakin kuin setämäisen esittelyn "oikukkaan" vahvasta naishallitsijasta. -- M.G. Soikkeli Videolta katsottuna 16.3.2000 Soikkelin elokuva-arkisto