================================================================ Lyhyesti: "ST: Ensimmäinen yhteys" on tummanpuhuvampi ja paikoin toiminnallisempi kuin aiemmat star trek -leffat, mutta tarinaltaan yhtä löysä ja hahmojaan huoletta kuluttava. Myös gigeriaaninen tunnelma on pelkkä pintasilaus ja välivaihe ST-lajin etsiessä mikä on sille ominaisin avaruusoopperajatkumo. Harrastettavuudessa harras, muutoin kökkö. ================================================================== "Ensimmäinen yhteys" on omituinen leffakokemus: ihan hyvä filmi, mutta niin yllätyksetön että siitä on vaikea kirjoittaa, mikä siinä oli hyvää. Helpoiten leffasta nautti siltä osin, miten hyväntuulinen ohjaaja- näyttelijä Jonathan Frakes oli ja eniten ihmetteli sitä, miten suotta leffaan oli raahattu kaikki ne tähdet, joiden läsnäolo oli suotavaa avaruusreen kollektiivin uskottavuudelle: esim. Marina "Troi" Sirtis näytti lähinnä pottuuntuneelta; ehkä roolinsa pienuudesta? (IMD:n mukaan Sirtis on 1978 esiintynyt haaremityttönä "Bagdadin varas"- tv-leffassa, siis 14-vuotiaana, joten luulisi hänen tottuneen miesohjaajan tyhjin päin laatimaan, auttamattoman seksistiseen sivurooliin?). Jälkikäteen "Ensimmäinen yhteys" on tuntunut yhä enemmän hyvin laaditulta huijaukselta, kun on katsellut niitä kaikkein kyberpunkahtavimpia trailereita tästä leffasta, niitä joissa borgien ei tarvitsekaan liikkua ja paljastaa kömpelyyttään tai joissa kahden sekunnin ulkoavaruuskohtauksilla lupaillaan liikaa sisätilojen kohtauksista. Star trek goes gigerian... yllättävä yritys, joka aluksi viehättää ja hätkäyttää, ohoh, nyt ne virittelee jo hehtaaripyssyjäkin, mutta sitten leffa ei kuitenkaan intoudu rytistelemään, vaan aktiokohtaukset heilutaan borgien kanssa kuin huonosti valaistuissa latotansseissa ja se siitä actionista ja alienimaisesta tunnelmasta. Borgit ovat kuitenkin Datan ohella kiehtovin STNG:n edelleenkehittämistä scifi- ideoista: kyborgit kollektiivina on jotain mikä toimii vastinvoimana Enterprisen kollektiiville, kolikon kääntöpuolena. Yhtäällä yksilösankareiden militantti, aina toistensa puolesta uhrautumiseen valmis joukko - ja toisaalla joukkomielen ohjaama biotekninen borgmassa. Tuoreessa Kyborgi-kirjassaan (1996) Timo Siivonen kirjoittaa tästä scifin piirteestä: "Science fictionissa on kyse ihmisen itsensä luoman sosiaalisen järjestyksen järkkymisestä ja koko yhteiskuntajärjestelmän kohtaamista uhkista, jotka voivat tulla joko ulkoavaruuden vieraista toiseuksista tai väärille raiteille joutuneesta teknologisesta järjestyksestä käsin." Siivonen vertaa scifiä tältä osin kauhuun, jossa epäjärjestys liittyy yksilöä koskeviin moraalisiin kysymyksiin. Borgit ovat kiehtova uhkatekijä, koska se edustaa sekä avaruudesta syöksyvää uhkaa että on kuva väärille raiteille joutuneesta teknisestä kehityksestä, ihmisen teknisen parantelun liiallisuudesta. Onpa mukana sitten yksittäinen kauhutekijäkin, mitä tulee kapteeni Picardin henkilökohtaiseen traumaan näistä otuksista. ST-sarjassa on käytetty monia scifille ominaisia aiheita, joista päällimmäisin, avaruuden tutkiminen ja vieraiden elämänmuotojen kohtaaminen, on antanut sarjalle tunnelman ikuisesta eteenpäin menemisestä. Jostain syystä eteenpäin meneminen ja tuntemattoman kohtaaminen ei olekaan sopinut elokuvien aiheeksi yhtä hyvin kuin tv-sarjaan. Päinvastoin, elokuvissaan star trek on kääntynyt sisään päin ja pyrkinyt laatimaan eeppisempää kokonaiskuvaa maailmastaan ja tunnetuimmista roduistaan. "Ensimmäinen yhteys" on tämän sisäänpäin kääntymisen ja itsensä täydentämisen paras ja kehnoin kulminaatiopiste. Paras siinä mielessä, että kuvitetuksi tulee yksi olennainen osa ST-maailman esihistoriaa kuin myös pitkä synkkä välienselvittely borgien kanssa; epäilemättä borgit osuvat eniten myyvään alien-lokeroon (kyborgit ovat aina vain enemmän in) ja niitä voi ammuskella vähemmällä tunnonvaivalla kuin edes joltisellakin kulttuurilla varustettuja klingoneita. Kehnoin kulminaatiopiste "Ensimmäinen yhteys" on siinä suhteessa, että leffan tarina yrittää lietsoa paljon sisäänpäin fuusioituvaa lämpöä siitä, että nyt ollaan tekemisissä poimuajon ja ihmiskunnan tähtimatkaamisen varhaishistorian tärkeimpien hetkien kanssa. Juonen väännös, jolla STNG-vaiheen henkilöt saadaan yhdistettyä menneeseen, on yhtä keinotekoinen kuin että Han Solo ja Luke Skywalker putoaisivat madonreiästä Einsteinin juttukavereiksi. Jep, käsikirjoittajat ovat yrittäneet heittää borgikuutiolla jumalaa ja lopputulos on sekasotku, josta olisi saanut muutaman hauskan jakson tv-sarjaan, mutta leffana kokonaisuus on töksähtelevä, kömpelö ja väärissä kohdissa hidasteleva (tarkoitan lähinnä sitä avaruuspukutappelua lautasantennin ympärillä). Etenkin Maahan sijoitettu tarinaosuus poukkoilee miten sattuu, ja tiedemies Zefram Cochrania esittävä James Cromwell vaivautuu näyttelemään nippanappa vanhojen kavereiden edessä, mutta mitäs leffan katsojista, historiallehan tätä tehdään, eikä 15-vuotta vanhemmille lipunmaksajille? Cromwellin lavasteiden läpi kävelevään "rooliin"nähden Patrick Stewartin yli-innostunut näytteleminen tai Alice Krigen ihastuttavan intensiivinen esiintyminen tuntuvat ihan toiselta leffalta. Edes Stewartin egowarppaus kahdenkymmenen vaateparren lävitse ei häiritse katsojaa siitä ilosta, että joku tosiaan näyttelee siinä hengessä, että lavasteet eivät kaadu ensimmäisestä potkusta, vaan että kyseessä on vähintään ihmiskunnan pelastaminen. Toisaalta kapteeni Picardin hurmos siitä mihin "line must be drawn" lisää elokuvaan hätäisyyden tuntua: asioita pitää välistä selvittää hurjaa kyytiä, niin lujaa, että katsoja alkaa liian varhain tuumia että nyt loikitaan yli tarinan aukkojen kun näin lujaa painellaan - ja niinhän siinä loikitaankin, lopulta niiden kaikkien assimiloitujen star fleet -kollegoiden, joiden palautus borg-kehoista enemmän inhimillisiksi tai edes vähemmän ruotsalaisiksi olennoiksi joko sitten onnistui tai ei, mutta mitään väliä ei nähdä sen kertomiseksi. Sama hätäisyys näkyy siinä miten nopeasti käsitellään sellaisia jyrkästi tunnelmaa muuttavia sivujuonia kuin Picardin ja Worfin erimielisyys tai Datan assimiloituminen tai Troin juopuminen (joista näiden kahden jälkimmäisen tapauksen rinnastaminen olisi voinut olla hauska tapa puuttua ihmisenä olemisen rajoihin?). Ohjaaja Jonathan Frakes hehkuttaa leffaa seuraavasti: "One of the great things in the film is the connection of the 21st century, just 60 years from where we sit, meeting Picard on the Enterprise in the 24th century". Tämä lienee ollut eräs käsikirjoittajien (Brannon Braga & Ronald Moore, samat äijät kuin "Generations"-leffan kässärin takana; tarinan laatijana on ollut lisäksi tuottaja Rick Berman) suuria ideoita: yhdistää ST-maailma mahdollisimman likelle tämän päivän Maata. Mutta juuri siltä osin leffa ei koskaan herätä katsojan ooh-tunteita, koska tekijätiimi varoo viemästä ST:n ja nykypäivän kontaktia niin pitkälle, että olisi pakko osoittaa miten traagisesti tai koomisesti Maan ihmiset reagoivat tulevaisuudesta saapuviin trekkereihin. Sellainen temppu onnistui vielä ST- leffasarjan 4. osassa ("The Voyage Home", 1986) ja oli mahdollinen kenties juuri siksi, että vanhan ST-maailman hahmot olivat itsessään hupaisia reliikkejä, tv-tuttua esihistoriaa 1980- luvun Amerikalle; sinänsä hassu sattuma, että sekin leffa oli nimenomaan ST-näyttelijän (Nimoyn) lajipieteetillä ohjaama. Uskon kyllä, että vuosi 2063 tulee olemaan hieno vuosi ihmiskunnalle (minä täytän silloin vuosisadan ja muutama scifi-sarja menettää lopullisesti vuosilukuihin perustuvan magiikkansa), mutta mikään "Ensimmäinen yhteys"-leffassa ei herätä tuntoja, että ihmiskunta olisi tähtien välisen kontaktin arvoinen. Ehkä tämän leffan olikin siis tarkoitus antaa mielikuva, että poimumoottorin tekniikka ei edellytä kummempaa teknistä innostusta kuin käyttää jukeboxia ja keittää itse viskinsä? -- ################# "Minä olen unelmien tuomari ja sinä olet rakkauden tuomari. M.G. Soikkeli No, minä tuomitsen sinut siitä, että olet unelmoinut csmaso@uta.fi hyvistä asioista, koko elämäsi kestävään työhön ja ################# kärsimykseen unelmiesi vuoksi" - O.S. Card - Soikkelin elokuva-arkisto