========================================================================
Lyhyesti: "Eraser - suojelija" on siniharmaa pyssyleffa. jonka teknologia 
saisi Darth Vaderinkin tarkastamaan puolustusbudjettinsa. Ison Artun 
isännöimä aseshow vetää valtimovertoja James Cameronin filmeille, 
vaikka juoni on silvottu pahemmin kuin ultraväkivallan vakituiset 
naisuhrit. Ei älyä, ei pornoa, ei scifiä, mutta hieman itseironiaa ja pari 
hyvin ideoitua Arska vs. kone -skenaariota. Vaikeustasoltaan heppoinen.
========================================================================

Aseistetun paranoian mikämikämaasta kuuluu kumia. Supersankareista 
lihaksikkain todistaa, että aktioleffan hahmot eivät ole edes 
paperinpaksuisia, eivätkä edes käsikirjoituksen mustetta verevämpiä - 
Pyyhekumimies is back! ja niin parannuksen tehneet pahikset kuin 
kaksinaismoraaliset hyvikset saavat kyytiä teatterin megascreeniltä. 
ATK korvaa paperille suunnitellun juonen, henkilöt ja miljöön, jopa 
erotiikan, sillä leffasankarit näpelöivät nykyään innokkaammin 
keyboardia kuin sankarittaren actionissa ryvettyneitä toppeja.
	Toisaalta, sääliksi käy noita actiontähtiä, jotka vielä 
vanhoilla päivillään joutuvat esittämään nyrkkien lisäksi sormityötä, niin 
naurettavalta kuin Arnoldinkin prinssinakit näyttävät 
kymmenjärjestelmässä. Ohjaajat ja/tai käsikirjoittajat eivät tunnu 
uskovan, että Artun kaltaisille "näyttelijöille" ei tarvitse kirjoitaa edes 
repliikkejä tällaisiin elokuviin, ja että jokainen actionia kommentoivaa 
fraasia ("Trust me") pidempi lause kuulostaa yhtä lattealta kuin 
ydinpommivaltion puheet terrorismin tuomittavuudesta.
	Katsoja odottaa actionleffan krumeluurien olevan siellä 
missä ne vähiten häiritsevät toimintaa: pikkurikollisten naurettavuus, 
vaatetrendejä edustavien statistien näyttävyys, sponsoroivien 
tuotemerkkien näkyvyys ("Juo ennemmin tätä"), pelastettavien misujen 
povekkuus, viranomaisten typeräksi painottuva jäykkäniskaisuus, plus 
aseiden pirstoaffektit ja hi tec -lavasteiden uskottavuus. "Eraserissa" 
krumeluurit ovatkin enimmäkseen paikallaan, paitsi pari kamalaa 
vuoropuhelua, joissa yritetään pehmentää Artun esittämää perusjohnia, 
so. inhimillistää Johnnyksi. Uhhuh, onneksi edes ohjaaja on nähnyt 
Artun edelliset leffat ja tietää missä kaappi lentää. Charles "Chuck" 
Russellin edellisiin saavutuksiin ohjaajana kuuluvat "Blob" (1988), 
"Mask" (1994) ja Elm street -painajaisten 3. osa (1987). Vuosina 1942-1949
äijä näkyy myös näytelleen 8 elokuvassa!
	Vaikeinta aktioleffalla on oikeiden viranomaisten (=sensuurin)
kanssa, niin, ja kaltaisteni kriitikoiden, jotka kyllä nauttivat toiminnan 
vetovoimasta, mutta eivät erityisemmin pahastuisi vaikka tällaiset 
aktiopläjäykset siirrettäisiin pelkästään tietokoneen kuvaruudulle, tahi 
sitten roskakoriin. Aktioleffa on kuitenkin - onnekseen - vakiinnuttanut 
kuvastoonsa muutaman ikonin, joidenka läsnäolo tuntuu takaavan että 
kyse on imaginäärisen alueelle, pelkästään _omaan_ mielikuvitus-
maailmaansa kuuluvasta tarinasta. Iso Arttu on näistä ultraväkivallan 
ikoneista varmasti vahvin.
	Helposti sulatettavia pahiksia onkin jo vaikeampi 
keksiä, pikaeineenä käyvät korruptoituneet konservatiivit. "Eraserin" 
kuningasidea on WitSec, oikeuslaitoksen osasto, joka suojelee tuhansia 
rikoksen todistajia ja antaa näille tarvittaessa uuden identiteetin. 
Arvatkaa huviksenne, kuinka korruptoitunut jokainen tällainen uusi 
osasto aktioleffassa on. Elokuvan vuosisataisen tradition huipennuksena 
leffassa ei enää voi olla pelkästään hyviksiä ja pahiksia, koska 
postkyynisessä, kaiken jo näyttäneessä populaarikulttuurissa mikään ei 
ole edes mustavalkoista; on vain mustaa ja metallinsinistä... 
	Hyvisten sijalla ovat bestikset, kaikkitietävät ja 
kaikenkestävät sankarit, ja muu mailma on joko
a) pahiksia
b) todistajia
c) sivullisia
	Sivullisten puolesta surraan, todistajien puolesta 
taistellaan ja pahikset ovat pelkkää yhteiskuntakoneen yliaktiviteettia, 
jonka bestikset poistavat ja hetkeksi rauhoittavat yhteiskuntakoneen.
	Aktioleffojen varsinaisessa pääosassa ovat tietenkin 
aseet, mutta muutama oikein väärällä tavalla lahjakas pahis on saatava 
näitä heiluttamaan. Esimerkiksi "Eraserissa" pahikset ovat kylliksi 
fiksuja kehitelläkseen "hypernopean pulssiaseen", mutta tarpeeksi 
tyhmiä etteivät tunnista edes uhriensa ruumiinrakennetta. Tarinan 
eraserheadmeaster on yliveljellinen pomo, jota esittää James Caan, tuo 
säästöbudjetin genehackman. Pupuliinin rooliin on joutunut Vanessa 
Williams kuin todisteeksi, että mustaihoinenkin voi olla uhrin 
kokovartalopukuun mahtuva bimbo. Elokuvat kuten "Pelikaanimuistio", 
"Net" tai "Eraser" ottavat annettuna, että miesten toiminnan kautta 
nainen saa elämälleen tarkoituksen, identiteetin ja turvan. "Eraser" 
luottaa "Pelikaanimuistion" kokeiluun, että musta- ja valkoihoisen 
heteroliittoutuminen on jo suvaittavaa Hollywood-leffalta, vaikkei 
varsinaista romanssia uskalletakaan ehdottaa. "Eraserin" asetelma on 
kuvakulmaa myöten holhoava: arjalaisten sotapäällikkö Schwarzenegger 
(!?!) puhuttelee professoritason älykköhahmoa esittävää Williamsia kuin 
tolkutonta tyttöstä, ylhäältä alaspäin. Kohtaus, jossa valkoihoiset poliisit 
saalistavat mustaihoista Williamsia eläintarhassa (!), on jopa hälyttävän 
rasistinen.
	"Eraserin" suurin ansio, itselleni, on se, että vasta sitä 
katsoessa tajusin miksi aktioleffojen _päätökset_ ovat niin löysiä ja 
niukasti katsomisen intensiteetin (=sisäisen lapsen) palkitsevia: jotta 
janoaisimme lisää leffoja, lisää sulkeumia ja selityksiä pahisten ja 
bestisten ikuisessa taistelussa.

--
################  	   "Tämä subjekti,	   	 ###################
 M.G. Soikkeli     joka kokee itsensä konstituoituna      http://www.uta.fi 
 csmaso@uta.fi         juuri konstituoidessaan,	          /~csmaso/ego.html 
################	 on minun ruumiini." 	         ###################

Soikkelin elokuva-arkisto