======================================================================== Lyhyesti: "Eraser - suojelija" on siniharmaa pyssyleffa. jonka teknologia saisi Darth Vaderinkin tarkastamaan puolustusbudjettinsa. Ison Artun isännöimä aseshow vetää valtimovertoja James Cameronin filmeille, vaikka juoni on silvottu pahemmin kuin ultraväkivallan vakituiset naisuhrit. Ei älyä, ei pornoa, ei scifiä, mutta hieman itseironiaa ja pari hyvin ideoitua Arska vs. kone -skenaariota. Vaikeustasoltaan heppoinen. ======================================================================== Aseistetun paranoian mikämikämaasta kuuluu kumia. Supersankareista lihaksikkain todistaa, että aktioleffan hahmot eivät ole edes paperinpaksuisia, eivätkä edes käsikirjoituksen mustetta verevämpiä - Pyyhekumimies is back! ja niin parannuksen tehneet pahikset kuin kaksinaismoraaliset hyvikset saavat kyytiä teatterin megascreeniltä. ATK korvaa paperille suunnitellun juonen, henkilöt ja miljöön, jopa erotiikan, sillä leffasankarit näpelöivät nykyään innokkaammin keyboardia kuin sankarittaren actionissa ryvettyneitä toppeja. Toisaalta, sääliksi käy noita actiontähtiä, jotka vielä vanhoilla päivillään joutuvat esittämään nyrkkien lisäksi sormityötä, niin naurettavalta kuin Arnoldinkin prinssinakit näyttävät kymmenjärjestelmässä. Ohjaajat ja/tai käsikirjoittajat eivät tunnu uskovan, että Artun kaltaisille "näyttelijöille" ei tarvitse kirjoitaa edes repliikkejä tällaisiin elokuviin, ja että jokainen actionia kommentoivaa fraasia ("Trust me") pidempi lause kuulostaa yhtä lattealta kuin ydinpommivaltion puheet terrorismin tuomittavuudesta. Katsoja odottaa actionleffan krumeluurien olevan siellä missä ne vähiten häiritsevät toimintaa: pikkurikollisten naurettavuus, vaatetrendejä edustavien statistien näyttävyys, sponsoroivien tuotemerkkien näkyvyys ("Juo ennemmin tätä"), pelastettavien misujen povekkuus, viranomaisten typeräksi painottuva jäykkäniskaisuus, plus aseiden pirstoaffektit ja hi tec -lavasteiden uskottavuus. "Eraserissa" krumeluurit ovatkin enimmäkseen paikallaan, paitsi pari kamalaa vuoropuhelua, joissa yritetään pehmentää Artun esittämää perusjohnia, so. inhimillistää Johnnyksi. Uhhuh, onneksi edes ohjaaja on nähnyt Artun edelliset leffat ja tietää missä kaappi lentää. Charles "Chuck" Russellin edellisiin saavutuksiin ohjaajana kuuluvat "Blob" (1988), "Mask" (1994) ja Elm street -painajaisten 3. osa (1987). Vuosina 1942-1949 äijä näkyy myös näytelleen 8 elokuvassa! Vaikeinta aktioleffalla on oikeiden viranomaisten (=sensuurin) kanssa, niin, ja kaltaisteni kriitikoiden, jotka kyllä nauttivat toiminnan vetovoimasta, mutta eivät erityisemmin pahastuisi vaikka tällaiset aktiopläjäykset siirrettäisiin pelkästään tietokoneen kuvaruudulle, tahi sitten roskakoriin. Aktioleffa on kuitenkin - onnekseen - vakiinnuttanut kuvastoonsa muutaman ikonin, joidenka läsnäolo tuntuu takaavan että kyse on imaginäärisen alueelle, pelkästään _omaan_ mielikuvitus- maailmaansa kuuluvasta tarinasta. Iso Arttu on näistä ultraväkivallan ikoneista varmasti vahvin. Helposti sulatettavia pahiksia onkin jo vaikeampi keksiä, pikaeineenä käyvät korruptoituneet konservatiivit. "Eraserin" kuningasidea on WitSec, oikeuslaitoksen osasto, joka suojelee tuhansia rikoksen todistajia ja antaa näille tarvittaessa uuden identiteetin. Arvatkaa huviksenne, kuinka korruptoitunut jokainen tällainen uusi osasto aktioleffassa on. Elokuvan vuosisataisen tradition huipennuksena leffassa ei enää voi olla pelkästään hyviksiä ja pahiksia, koska postkyynisessä, kaiken jo näyttäneessä populaarikulttuurissa mikään ei ole edes mustavalkoista; on vain mustaa ja metallinsinistä... Hyvisten sijalla ovat bestikset, kaikkitietävät ja kaikenkestävät sankarit, ja muu mailma on joko a) pahiksia b) todistajia c) sivullisia Sivullisten puolesta surraan, todistajien puolesta taistellaan ja pahikset ovat pelkkää yhteiskuntakoneen yliaktiviteettia, jonka bestikset poistavat ja hetkeksi rauhoittavat yhteiskuntakoneen. Aktioleffojen varsinaisessa pääosassa ovat tietenkin aseet, mutta muutama oikein väärällä tavalla lahjakas pahis on saatava näitä heiluttamaan. Esimerkiksi "Eraserissa" pahikset ovat kylliksi fiksuja kehitelläkseen "hypernopean pulssiaseen", mutta tarpeeksi tyhmiä etteivät tunnista edes uhriensa ruumiinrakennetta. Tarinan eraserheadmeaster on yliveljellinen pomo, jota esittää James Caan, tuo säästöbudjetin genehackman. Pupuliinin rooliin on joutunut Vanessa Williams kuin todisteeksi, että mustaihoinenkin voi olla uhrin kokovartalopukuun mahtuva bimbo. Elokuvat kuten "Pelikaanimuistio", "Net" tai "Eraser" ottavat annettuna, että miesten toiminnan kautta nainen saa elämälleen tarkoituksen, identiteetin ja turvan. "Eraser" luottaa "Pelikaanimuistion" kokeiluun, että musta- ja valkoihoisen heteroliittoutuminen on jo suvaittavaa Hollywood-leffalta, vaikkei varsinaista romanssia uskalletakaan ehdottaa. "Eraserin" asetelma on kuvakulmaa myöten holhoava: arjalaisten sotapäällikkö Schwarzenegger (!?!) puhuttelee professoritason älykköhahmoa esittävää Williamsia kuin tolkutonta tyttöstä, ylhäältä alaspäin. Kohtaus, jossa valkoihoiset poliisit saalistavat mustaihoista Williamsia eläintarhassa (!), on jopa hälyttävän rasistinen. "Eraserin" suurin ansio, itselleni, on se, että vasta sitä katsoessa tajusin miksi aktioleffojen _päätökset_ ovat niin löysiä ja niukasti katsomisen intensiteetin (=sisäisen lapsen) palkitsevia: jotta janoaisimme lisää leffoja, lisää sulkeumia ja selityksiä pahisten ja bestisten ikuisessa taistelussa. -- ################ "Tämä subjekti, ################### M.G. Soikkeli joka kokee itsensä konstituoituna http://www.uta.fi csmaso@uta.fi juuri konstituoidessaan, /~csmaso/ego.html ################ on minun ruumiini." ################### Soikkelin elokuva-arkisto