======================================================= Lyhyesti: "Espanjalainen vanki" on tyylipuhdas petosdraama, jossa tunnelma on tärkeämpi kuin juoni tai henkilöt. Jos pitää katsojan tarkkaavuutta koettelevista elokuvista, se on harvinaisen tiivis kokemus; muussa tapauksessa siinä näkee vain viileän pinnan. David Mamet'n työksi hyvä kässäri, keskinkertainen ohjaus, ja erikoinen näyttelijäkaarti. ======================================================= Päällimmäisin syy miksi "Espanjalainen vanki" jäi katsomatta leffateatterissa oli Steve Martin; en ottanut uskoakseni niin omahyväinen koomikko taipuisi tekemään asiallisen ja uskottavan roolin. No, David Mamet on käyttänyt fakkinäyttelijää tässä elokuvassa kuitenkin niin nokkelasti kuin huijausaiheeseen sopii: katsoja ei voi olla varma kuinka yksinkertainen tai ovela hahmo Martinin esittämän liikemiehen takana piilee. Yksinkertaisuuden takana voi olla monenlaista tragiikkaa, jonka yhteydestä päähenkilöä uhkaavaan agenttijuoneen joutuu pitkän aikaa keräämään pieniä vinkkejä. Keskeinen katsojaa kutkuttava kysymys on se, kuinka ahtaalle noin itsenäinen ja tyyni päähenkilöhahmo voi joutua. Martinia lukuunottamatta muissa rooleissa on tarpeeksi kulumattomia näyttelijöitä, jotta juonen arvoituksellisuus on siltäkin osin turvattu. Mamet pelaa pokeria katsojan kanssa, etenkin elokuvan alussa, ja tekee sen vieläkin pienemmillä vivahteilla kuin hänelle ohjaajamaineen luoneessa "Pelin henki" - filkassa. Jos Greenawayn maksiimia mukailisi Mamet'n taiteeseen, voisi sanoa, että elokuva on ihan liian heino väline jätettäväksi todellisuuden kuvaajille. Nopeat toistelevat repliikit, jotka eivät missään nimessä sopisi elokuvaan vaan näyttämölle, tekevät Mamet'n henkilöistä jännittävän kaksiulotteisia: katsojan on pakko uskoa, että kukaan henkilöistä ei ole sitä millaisena esiintyy vaan jokainen tarkkailee muiden tekemisiä. "Espanjalainen vanki" tarkoittaa elokuvan oman selityksen mukaan klassista huijaustilannetta; voi tietysti olla, että selityskin on ihan Mamet'n omaa keksintöä. Juonen tasolla kyse on siitä, että miljoonien arvoisen teollisuusprosessin kehittänyt keksijä joutuu omalaatuisten ihmisten piirittämäksi ollessaan työmatkalla Bahamalla. Kotiin palattua hän huomaa joutuneensa mukaan huijaukseen, jossa hän on aina yhden kortin jäljessä muista pelaajista - vai onko sittenkään? Ja onko se patentti todella miljoonien arvoinen? Katsojalle ei koskaan näytetä miten arvokasta keksintöä vakoojat ovat saalistamassa, sillä voihan olla, että näille ihmisille huijauspeli itsessään on arvokasta. Tehdäänhän leffan alussa jo selväksi, kuinka tämän läpensä pokerinaamoilla hymyilevän maailman ihmisille raha on sivuseikka. Juuri rahan merkityksettömyys tekee myös päähenkilöstä yllättävällä tavalla lujan ja herkän, ja haavoittuvaisen. Useimmat juonen käänteistä ovat katsojan ennakoitavissa, etenkin kun Mamet osoittaa yhden vinkin ensin katsojalle ja sitten toisen päähenkilölle, mutta vielä elokuvan lopussakaan ei voi olla aivan varma, mikä tässä elokuvassa edusti lomaparatiisia ja mikä työmaata; miten harjoiteltuja rooleja kukin voi vetää erilaisissa ympäristöissä. Elokuvan lopussa on kylläkin harvinaisen tyhjä olo, mikä osoittaa ettei draamaa saa aikaiseksi pelkällä pokeripelillä. Mutta paljon kiinnostavaa tutkiskeltavaa tämä leffa jättää toisellekin katselukerralle. Amerikkalaiseksi elokuvaksi siis harvinaisuus, jota edes Steve Martin ei pysty pilaamaan. -- M.G. Soikkeli Videolta katsottuna 16.11.1999 Soikkelin elokuva-arkisto