================================================== Lyhyesti: "Eyes wide shut" on Kubrickin pitkä eroottinen unikuva, kevytkafkaa tai pintafreudia, jossa pariskunta mittailee, onko yhden yön petos harmitonta kuin uni. Miten leffa eroaa "Showgirls"- filmin pornonkätkennästä? Naiset ovat kauniimpia, tarina klassinen, kuvatyyli hillitystä juristi- trilleristä, musiikki täsmällistä; Kidman ja Cruise pääosassa niin muovisia kuin voi pelätä. ================================================== Vaikea sanoa mikä "Eyes wide shut" -leffassa (1999) lopultakin olisi niin erinomaista. Toki se on niin omanlaisensa elokuvana kuin Kubrickin muutkin ohjaukset, mutta se on yhtä paljon luotaantyöntävä kuin kiehtovakin, paljolti kiitos kiinteänkoleiden päänäyttelijöiden Tom Cruise ja Nicole Kidman. Se, että rikas pariskunta elää julkisivunsa tasossa ja lataa halunsa ja pelkonsa sitä samaa pintaa myöten, on jo klisee elokuvissa - klisee josta tavanomaisesti lähdetään syentämään trilleriä, ja sitähän tässäkin tehdään, tarina vain on kirjallisempi ja niukkaselitteisempi, "unenomaisempi" kuin yhdessäkään Grisham- pohjaisessa juristrillerissä. Olen kyllä valmis uskomaan, että Kubrickin tapa tehdä hidasta kuvakeskeistä elokuvaa ei mitenkään tiivisty videolle; etenkin kun vuokravideon kuvakoko oli sp:ksi typistetty. Nyt filmi tuntui kaiken aikaa siltä kuin katsoisi vähän taiteillumpaa versiota "Firmasta" (1993). Ja jos haluttiin käyttää hyväksi Cruisen hymypoikaegoa osana filmin pintakuvastoa, niin Jeanne Tripplehornin kanssa heppu olisi jäykistellyt vielä esineellisemmin kuin (ex)vaimonsa. "Eyes wide shut" on romaanin filmisovitukseksi onnistunut, jos ottaa lähtökohdaksi sen, että amerikkalaistuotanto on käynyt (eurooppalaisen ohjaajan avulla) käsiksi eurooppalaiseen klassikkoon. Mutta jos vertailukohdaksi otetaan edes mahdollisus siitä, että Emir Kusturica ohjaisi psykoanalyyttistä kuvastoa kierrättävän klassikoromaanin, D.M. Thomasin "Valkoisen hotellin", ei voi kuin ihmetellä miten helpon ja harmittoman filmin Kubrick jätti testamentikseen. Ehkäpä Kubrickin suuruus perustuukin - sen lisäksi että hän osasi valita aiheensa ja omistautua sille - kykyyn rakentaa yksi tai muutama erityisen hypnoottinen kohtaus kuhunkin elokuvistaan (jokainen valitkoon suosikkinsa). Tässä elokuvassa se voisi olla bakkanaalin avaus, kohtaus jossa seremoniamestari vihkii tehtäväänsä naamioidut ylimystöhuorat. Se on sillä rajalla että banaalimpaa ei voisi keksiä edes fantasiapornon ammattilainen, kohtaus joka olisi teoriassa sujuva ainoastaan sarjakuvan muodossa - mutta maanisen musiikkinsa ja aina niin sulavasti liikkuvan kameransa ansiosta se taitaa jäädä elokuvan historiaan yhden kafkaisan alalajin huipennuksena. Tarinan kannalta kohtaukset naamioliikkeessä ovat tutuinta Kubrickia, elokuvallisesta ajattelusta syntyvää kerrontaa, jossa hahmot, tilanne ja toiminta tiivistävät yhdistetysti elokuvan kysymyksen: jos uneksimme muiden kehoista, ovatko ne samanlaisia omistamisen kohteita kuin muut esineet, ja kuka muu voi mitata niiden arvon kuin lääkäri? Arthus Schnitzlerin "Traumnovelle" (1926) on kertomuksena hyvin visuaalinen, sitä lukeekin kuin elokuvaa, ja siksi filmatisaatiolle asettaa melkoisia vaatimuksia - vaikka kirjan ensimmäinen suomennos olikin nimetty leikkisästi "Tohtori eksyy erotiikkaan" (uudempi versio "Unikertomus", 1999). Filmatisoinnilta odottaisi analyyttisempää näkemystä nykypäivän dekadenssista tai dekadenssin ajattomuudesta 1900-luvulla. Tarinan sijoittaminen nykypäivän jenkkilään - "kaupunki joka ei koskaan nuku" on psykoanalyysiin sopivana myyttinä herkullinen ympäristö - tuntuu rohkealta ratkaisu, joka kuitenkaan ei tunnu sen kummemmalta kiiltokuvan rypistely -tarinalta kuin mainitut juristitrillerit. Edes eurooppalaisen silmin. -- M.G. Soikkeli Videolta 6.4.2001 Soikkelin elokuva-arkisto