===================================================================== Lyhyesti: "Flamenco" on teatralisoitu, vaan ei dramatisoitu dokumentti flamencon esittämisestä. Filmi koostuu 3-10 minuutin esityksistä, joissa useimmiten pääosassa on laulaja ja kitaristi, toisinaan tanssija. Sauran ohjaamaksi elokuvaksi siinä on niukasti tulta ja erotiikkaa; flamencon tenho onkin hurmioitunutta surua. Suositellaan tuntehikkaille. ===================================================================== "Flamenco" alkaa esitysten teatraalisten elementtien esittelyllä kuin selittääkseen perustelut ja taiteelliset lähtökohdat lavastetulle tilanteelle. Ensimmäiseen performanssiin se lähtee liikkeelle voimalla ja innostuksella, mutta pysähtyy sen jälkeen useammin kuin mitä se ponnahtaa uudelleen vauhtiin; pysähtyy tunnelmaan, lähikuvassa suruun eläytyviin kasvoihin ja yleiskuvana pöydän tai valon ympärille kerääntyneeseen joukkoon. "Flamenco" vaatii katsojalta mielenmalttia ja syksyistä melankolianälkää. Se on katkelmallinen, dokumentointiin painottuva filmi verrattuna Carlos Sauran ohuesti juonitettuihin tanssielokuviin "Carmen" tai "Veren häät". "Flamencon" tunnelmiin voi valmistautua Lorcalla, mutta tuskin Mallorcalla. Filmi saattaa nukuttaa jopa kansanopistojen eksotiikkakursseilla espanjalaista kulttuuria napostelleet puhdetyöläiset tai latinotansseista hekkuvimmat vibrat saaneet keskiruumiin kunnostajat. Niin... etnisen huoliteltu, toistoa ja banaaliutta pelkäämätön tämä dokumentti on, niin vähän siinä on mitään maailmanmusiikiksi tarkoitettua suuren yleisön kosiskelua. Parhaimmillaan "Flamenco" olisi elävänä taustana jollain lämpimällä elokuisella terassilla, muutaman punkkulasillisen kera. Flamencolaulujen sanoitukset eivät ole nekään mitään suurta lyriikkaa, johon paneutumalla edetä esityksestä toiseen. "Isältäni sain perinnöksi vanhan öljylampun. Enää ei huolen häivää!" riittää laulun ideaksi, milloin tunnelman ytimenä ei ole "vuosisadan mustalaistyttö" joka on "juopunut karamellien aromista". Silti "Flamenco" on sympaattinen myös, ja etenkin, kokonaisuutena. Kasvojen ja käsien välittämä kaiho yhdistyy ajoittain ruhtinaallisen pöyhkeään tanssiin, ja silloin katsoja haluaakin ahmia lisää, upota tunteen liioitteluun, joka meille suomalaisille voi olla hyvinkin tutun eloisaa slaavilaisen perinnön kautta. Esittäjien keski-iän ollessa neljänkympin tuolla puolen jokainen korskeakin ele näyttää kunniantuntoisalta, ja nuoret, kukkomaiset tanssijat seuraavat vanhoja mestareita lattialle kuin taisteluareenalle. Ole! -- ##################### "Kun sinä hallitset siirtokuntaa ja minä kirjoitan M.G. Soikkeli poliittista filosofiaa, he eivät ikinä arvaa, csmaso@uta.fi että yön pimeydessä hiivimme toistemme huoneeseen ##################### pelaamaan tammea ja käymään tyynysotaa" -O.S.Card- Soikkelin elokuva-arkisto