Subject: Forrest Gump (spoilereita, mutta kaikki kai tämän ovat nähneet?) Date: 17 Feb 1995 13:37:18 +0200 Oli alusta pitäen selvää, että Forrest Gump on niitä hollywoodmakeisia joita edes elokuvaimelälle perso leffa-ahmattiuteni ei sulata. Sen jälkeen kun luin arvostelut ja kuulin muutaman ihmisen ylistävän sen "viehättävyyttä" oli sitäkin selvempää, että Forrest Gumpin näkisin vasta jonain hyvin sateisena syksy- iltana tusinan muun videon seassa. Mutta kun oscar- ehdokuuksia alkoi kertyä leffalle kuin messiaalle opetulapsia, niin pakkohan se oli mennä tsekkaamaan. Olisiko siinä ihan oikeasti jotain hyvää. Ja olihan siinä, tietysti, sellaistakin mitä ei osannut odottaa. On selvää, että oscarehdokkuudet satelevat tällaiselle leffalle peittääkseen miten tietoisesti se hyödyntää amerikkalaisuuden ikonit dollarisaalistuksessa; uskoisin että jopa jenkki- sydämessä herää epäilyksen virus jos joku media- tuote nousee "aitoutensa" vuoksi tuhottomasti dollareita ahmivaksi ilmiöksi. Mutta mikäli ko. teos palkitaan myös laadun ja viehätysvoiman vuoksi, niin sehän todistaa että dollarit ovat sivuseikka ja keskeistä se mitä elokuvaan onnis- tuttiin vangitsemaan ja todistamaan. Ainoa lohtu jenkkimentaliteettia inhoavalle eurooppalaiselle on tietää millainen on sosiaalinen todellisuus tällaisten kiiltokuvaleffojen takana, ja että juuri sen sairaalloisen hajanaisuuden vuoksi tällaiselle ikonien kavalkaadille on syöpäsai- raalloisen kipeä tilaus. Kaiken ideologisen koodauksen lisäksi leffassa oli sekä sisällössä että muodossa piirteitä jotka - ei voinut mitään - myös yllättivät. Ohjaaja Zemeckiksen töissä visuaalinen esteettisyys on käsikirjoituksen panssarin mukaista ja siksi se harvoin onnistuu spontaanin ja luontaisen oloiseen kauneuteen, mutta sellaisessa jäykkyydessäkin on _joskus_ mitalihetkensä, yksinkertaisuuden ja hetkellisyyden, korostumattomuuden kauneutta, kuten hetki jolloin Forrest alkaa juosta ja jalkojen tukiraudat hajoavat pirstaleiksi, tai kohtaus jossa luutnantti Dan (yllättävä näyttelijä Gary Sinise) hyppää aluksen laidan yli ja alkaa uida, jalaton jeesus, kohti ulapan auringonlaskua. Eräs tuttava kehui elokuvan jeesusmyytin hyödyn- tämistä. Jo sellainen "jeesus pelastaa USA:n todet merkitykset" -legenda riittää pitämään poissa teatterista. Vaan leffan edetessä sai nähdä miten pitkälle jeesusmyyttiä oli uudelleen- kirjoitettu. Tämähän onkin alkuaikojen "aito" jeesus, eikä mikään juutalaisen lakiopin ja kirkolliskokousten kaanonin mukainen julistaja, tämän oppi on äidin rakkausoppi eikä mikään patristisen lain pykälämestari! "My mother used to say..." on Forrest Gumpin hyvyyden ja oikeuden- tunnon pohja, eikä hän noteeraa mitään arvoa isän vallan edustajiin, vaan itse asiassa leffa säännöl- lisesti nolaa nämä. Kun telkassa tulee raportti Reaganin ampumisesta Forrestjeesus ei edes huomaa mitään erityistä olevan tekeillä. Lokakuussa 1994 kun leffa tuli teattereihin, kirjoitti Hesarin Ylänen että filkka on "satiiria ilman satiiria". Toisaalta: tämän tarinanhan ei tarvitse vaivautua satiiriin, koska sen maailma on vain rumaa ja kaunista, etsintää ja sopeutumista; se kertoo pelkästään ihmisistä eikä järjestelmistä. Ehkä nämä äidillisen, uudestisyntymään vihjaavan ja zenistisen kristusopin mytologiset viittaukset ovat alkuperäisromaanin ansiota, mutta kiitos ohjaajalle ettei hän ole muuttanut niitä oppeja saarnaavampaan suuntaan. Leffan naiskuva on tietysti yhtä yksipuolinen ja konservatiivinen kuin sen määrä- tietoinen ideologisten marginaalien mollaus, mutta toisaalta eipä sen mies/ihmiskuva ole juuri ylevämpi. Kirja myös kuuluu olevan vähemmän all-american-hero- ylistys. Mikäli leffassa olisi ollut siedettävät näyttelijät, etenkin Forrestina joku jossa on karismaakin eikä vain helppoa koomista tolloutta kuten Tom Hanksissa (vaikka idiootin luonnerooli lienee tasan se mitä hänen uransa on kaivannut), niin filkan voisi hyvällä syyllä sijoittaakin sellaisten suurten hyväntekijöiden joukkoon kuin Capran "Ihmeellinen elämä". Siinä missä Capra oli (kuulemma) sosialistinen realisti, niin Zemeckis on spektaakkelirealisti: todellisuus näyttäytyy vasta kun siinä on mahtipontisuutta. -- mg soikkeli Amurin sheriffi Soikkelin elokuva-arkisto