========================================================== Lyhyesti: "Fucking Åmål" on tavanomainen nuorisoleffa hyvässä ja pahassa: teinit ovat sekä armottomia että naiiveja, tragiikka on pientä ja kuohuttavaa, eikä kenestäkään piirry esiin kestävää luonnekuvaa. 100% skandi- naavinen keskiluokka plus uskottava tyttörakkauden kuva. ========================================================== "Jag vill knarka!" Nuorisoleffan katsominen aikuisena on harvoja käytettävissä olevia vastaläkkeitä nostalgialle. Nuorisokuvausta katsoessaan on helppoa uskotella itselleen, että murrosiässä koettu maailmantuska oli yhtä vaaratonta ja lyhytvaikutteista kuin flunssa. Toisaalta on huolestuttavaa, jos nuorisoleffaan pääse sisälle helposti, vaikkei tunnustaisikaan samoja pikamakean makuja. Mikä nuorisoleffa se on joka pystyy puhuttelemaan "kaikenikäisiä" katsojia ja jolle perhelehdet antavat kehuja "raikkaudesta"? Se on "Sairaan kaunis maailma" tai "Fucking Åmål", molemmat yhtä hyvin. Nämä molemmat leffat ovat molemmat ylhäältä alas tehtyjä, teini-iän maailman tyhjyyden paljastavia ja mitään profiloimattomia ilmiöelokuvia. Suomalaisten "Sairaan kaunissa maailmassa" nuoria ja aikuisia katsojia puhuttelevia ilmiömäisyys sisälty ronskiin kieleen ja huumeaiheeseen, ruotsalaisten "Fucking Åmål" -elokuvassa taas rosoiseen kuvaukseen ja tyttörakkauden käsittelyyn. Sen vähän perusteella mitä kestin katsoa "Sairaan kaunista maailmaa", oli se silkkaa purkkaa ja vinksallaan seisovaa kameraa verrattuna "Fucking Åmålin" rehelliseen arkeen. Mutta myös jälkimmäinen elokuva oli pettymys: se oli _pelkkä_ nuorisoleffa. Nuorisokuvauksena "Fucking Åmål" vie muutamat tutut aiheet vain askeleen pidemmälle. Tietenkään pikkukaupungissa ei ole mitään tekemistä. Tietenkin pojat puhuvat vain poikajuttuja ja tytöt ovat jo vähän kypsempiä jutuissaan ja toiveissaan. Juodaan viiniä pullonsuulta ja kierrellään grillin kulmilla toppatakit huurussa. Tietenkin vanhemmissa on sekä tolloja yksinhuoltajia että kivoja ujoja isäpappoja. Mutta mitäs sitten? Sitten tärkeintä on uskoa siihen, miltä tuntuu ihan oikeasti - ja tehdä vähän rohkeampi ratkaisu kuin ympäristön lottobingoelämäntapa ehdottelee. Ja mitäs sitten??? Onhan se reilua, että tyttörakkaus osoitetaan yhtä selkeäksi ja sokeaksi elämänvalinnaksi kuin murrosiän heterotykkäämiset - molemmista voi yhtä hyvin kehittyä pitkäaikainen suhde, sukupuolinen suuntautuneisuus mukaan tai oheen elimellisesti kuuluen, miten tahansa. "Fucking Åmål" ei kuitenkaan näytä 14-16 -vuotiaita päähenkilöitään sellaisina, että heidän tulevaisuudestaan kiinnostuisi; eipä juuri menneistäkään. Heissä ei ole henkilöinä särmää, joka liikuttaisi muutoin kuin harvinaisen suoraan kuvattuna mutta sisällöiltään ihan tavanomaisena teinien tunnejulmuutena. Niin, ja uskoutumisena. Ei leffan tarvitse olla mikään "Heavenly creatures" tehdäkseen teinien sisäisestä maailmasta kiinnostavan, mutta tällaiset leffat kuin "Fucking Åmål" jättävät yhtä vähän keskusteltavaa kuin jokin "Titanic" tai "Romeo ja Julia". Tai vieläkin vähemmän. Näyttelijät olivat hieman parempia kuin nuorisoleffoilta on tottunut ja tiivis rosoinen kuva hellyttävän kaunis, mutta lopputulos jää mieleen keskinkertaisena dokumenttina, ei elokuvadraamana. -- M.G. Soikkeli Videolta 01.12.1999 Soikkelin elokuva-arkisto