==================================================================== Lyhyesti: "Gilbert Grape" on amerikkalaistuneen Lasse Hallströmin yritys tehdä viiden tähden ihmissuhde-elokuva, jossa tavallisten ihmisten tavallisuus miljoonannen kerran todistetaan ihanaksi asiaksi. Välillä tällainen dollarituettu "pikku friikkilä preerialla" toimii, useimmiten valahtaa kovasti tutuksi patetiaksi. Jos luulet, että "Gilbert Grape" on lähelläkään "Elämäni koirana"-elokuvan helliä sävyjä, saatat pettyä karvaasti. Säästä sadepäiväfilkaksi... ==================================================================== "I never wanted to be a joke" Jos "Once around" herätti aiheellisia epäilyksiä miten tuoreena Lasse Hallströmin ohjaajamagia säilyy jenkkilän mantereella, niin "Gilbert Grape" osoittaa, että halvalla menee vieläkin. Toki leffa on mainstream-ihmissuhdeleffaan nähden iloisen rienaava ja paikoin hykerryttävä samalla tapaa kiltisti kuin "Elämäni koirana", mutta kokonaisuutena leffa pistää ihmettelemään miten niin hyvistä ainek- sista saadaan niin sakea soppa, ettei mikään traagisen tai koomisen purskautus hykerrytä kauaa. Helena Ylänen kirjoitti Hesarissa äskettäin, että nykypäivän (jos ei sitten aina..?) jenkkileffassa traagisiin juoniin joutuvat ihmiset ovat rikkaita ja statusjalustalla käännähteleviä, ja keskiluokan edustajat pääsevät pääosiin lähinnä komedioissa, joissa he eivät oikein ymmärrä mitä heidän maailmassaan todella tapahtuu. Ei "Gilbert Grape" ole juuri kummempi kuin nämä jälkimmäiset. Se keskittyy friikkimäiseen perheeseen, joka nyt loppujen lopuksi ei olekaan niin friikkinen kuin se laiskasti uskottelee; laiskasti, jotta katsoja voisi huudahdella: ei suinkaan, te olette ihania, mukaanlukien tuo pieni kehitysvammainen. Voisi jos motivoituisi. "Gilbert Grape" on jonkinmoinen kivan miehen fellinileffa, jossa psykologiset ominai- suudet muuttuvat omituisuuksiksi, ruumiillistuvat äärimmäisyyksiksi. Eli äiti on todella hahmollaan hallitseva matami, pikkuveli on todella hullu, isä on oikeasti kadonnut tekemänsä kehnon talon perustuksiin. Siis jonkinlainen "kiva" risteytys disneylandiaa ja twin peaksia, ja yllättäen sieltä täältä siten toimiva, nimittäin lystikkään persoonallisten sivuhenkilöiden kohdalla. Sen sijaan kamalinta (omalle katsomiselleni) oli leffan päähenkilö. Voi olla montaa mieltä siitä pitäisikö katsojan lainkaan päästäkään kärryille mikä Gilbert Grapea todella jäynää, vai jäynääkö mikään. Ei oikein vaikuta, ei etenkään (ja juuri siksi) Johnny Deppin tulkitsemana hahmona, että hänellä olisi mitään ongelmia, vaan hän on itse ruumiillistuma muiden toiveista ja huolista: nuori mies joka muistuttaa isäänsä ja mennyttä kultaisempaa aikakautta, kelpaa kunkin toiveiin tietylle paikalle. Eikö jenkkilästä löydy muuta olohuonekelpoista friikkiä kuin Johnny Depp? Juliette Lewis on yllättävän sielukas tyttöstarana. Onneksi Hallström ei erehdy koskaan pidempään hehkuttamaan nuorten rakastavaisten kuvas- tolla, vaan perhe ja kaupunki on jatkuvasti kuvioissa mukana. Leffan dynamo ja oikeastaan leffan pääroolin toistuvasti varastava hahmo on nuorta kehitysvammaista esittävä kundi, Leonardo DiCaprio (?). Jos pitää hänen näyttelemistään tiiviisti silmällä, niin ei se kovin kummoisesta maneristiikasta ole kiinni se surullisenhilpeä aura mitä hän säteilee kohtauksiin - on oikeastaan muiden lujan näyttelemisen ansiota, että hänen hahmonsa saa liikutella katsojan mieltä niin vapaasti. Puuttuu vain, että Dustin Hoffman olisi puettu akuankka- vormuun ja maskattu 18-vuotiaaksi spastikoksi. "Gilbert Grape" on draamallisella veitsenterällä aina kun esille tulee sen keskeinen tematiikka: kuinka paljon olemme velkaa lähei- sillemme heidän rakkaudestaan, kuinka paljon he meille, ja kuinka nämä kaksi viritystä konkretisoituvat tilanteisiin joissa joudumme päättämään mihin ja kuinka kauaksi asetumme elämäämme rakentamaan. Hallström ei osaa antaa vastauksia kuin ..aika lattasta äärilaidasta. IMHO. Tosi kyllä, leffa saa uskomaan, ettei kenkään täysin hyvä oo, vaan toinen on stydimpi toista, mutta jotain isompaa näkemystä olisi odottanut niiden kaikkien kaupunkilaishahmojen pohjalta joihin leffa ehtii tutustuttaa; tai ehkä "Elämäni koirana" on vain liian kova vertailukohta. -- mg "sisko ei päässyt pyrotekniikalle töihin" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto