===================================================================== Lyhyesti: "Hääjuhla" on haikeanlempeä kuvaus sukupolvien ja kulttuu- rien välisen suhteen kärjistymisestä universaaleimpaan transgressioon: hääjuhlaan. Vastakkain ovat heterous / homous, itämaiset perinteet / länsimainen individualismi, taide / bisnes, nainen / mies. Ohjaaja Ang Lee etsii näiden sopua ja löytää sitä paljon. Suopeaa opetusta. ===================================================================== Voisi kuvitella, että ohjaaja Ang Lee on käsikirjoittajakavereidensa kanssa päättänyt tehdä oikein perinteiseen esitystapaan mahdollisimman postmoderneista aiheista kootun elokuvan. Etnisen, sukupuolisen ja luokkastruktuurin merkit ovat selkeästi esiteltyinä ja jokainen tarinan henkilöistä on sidoksissa niihin kaikkiin. Identifikaatio (olen länsimainen/aasialainen, homo/hetero, perinteeseen sidottu/ perinteestä vapaa) on kuhunkin tilanteeseen sidottua, mutta jossain keskellä on myös pysyvän minuuden merkkejä, esimerkiksi siinä miten rohkea ihminen on yrittämään ymmärtämään toisenlaisia merkkejä. Sillä tasan siinähän se isäin ja äitein veri punnitaan meissä, miten helposti käännämme päämme pois ja tyydymme sanomaan: ne on ihan okei; sen sijaan että kiinnostuisimme erilaisesta maailmasta kuin omamme. Elokuva on hyvä tapa johdattaa uuden ymmärtämiseen. Esimerkiksi "Hääjuhlan" keskeinen draama, avioliiton solmiminen, on varmasti ymmärrettävissä liki kaikissa paikallisissa kulttuureissa. Ang Leen ohjaus on lisäksi siinä määrin konventionaalista, että edes kuvavirran seuraaminen ei ole ongelma. "Hääjuhlaa" on kritisoitu siitä, että se antaa aivan liian optimistisen kuvan kiinalaisen kulttuurin suhteesta homouteen. Itse en nähnyt elokuvaa niinkään heteropakon ja homofobian välisenä kamppailuna, sillä kaiken aikaa tämän tarinan ihmisiä huolestuttaa lähinnä perinteen katoaminen. Ang Lee väittää, että ihmiset lakkaavat huolestumasta, jos he näkevät perinteen muuttuvan ja siten säilyvän mielekkäällä tavalla; esimerkiksi homoparin amerikkalainen osapuoli on kiinnostunut kiinalaisesta kulttuurista ja osaa puhua kiinaa. Ang Leen elokuvan välittämä kuva on uskottava, sillä hän näyttää miten perinteet ovat jotain minkä ensisijainen tarkoitus on pitää yllä ihmisten tunnetta sosiaalisten suhteiden pysyvyydestä. Joudumme näyttelemään toisillemme, että perinteet ovat yhä osa elämäämme, vaikka voimme aavistaa toisten yhtä hyvin tietävän niiden vähäisen merkityksen elämässämme. Tämä näytteleminen on tärkeä osa identifikaatiotyötä, ehkä ainoa pysyvä osa sitä. "Hääjuhlassa" on heikkoutensa, esimerkiksi erityyppinen näytteleminen ja tästä aiheutuva tyylilajien kömpelö sekoittuminen. "Sight and sound"-lehden arvostelussa kiinnitettiin huomiota mm. siihen miten pääosaa esittävä Winston Chao pärjää hyvin niin kauan kun hän saa puhua kiinaa, mutta englannin kanssa hän kompuroi näyttelijätyössään. Samaisessa arvostelussa on muuten napakka huomio, että itse asiassa tämän elokuvan surkuhupaisa lemmenpari voitaisiin katsoa allegoriaksi (heterotytön edustaman) Kiinan ja (homopojan edustaman) Taiwanin mahdottomasta, parodisesta liitosta. Ang Leen tyylitajua osoittaa eniten se, että hän ei käytä hyväkseen yhtäkään mahdollisuutta koheltavaan tilannekomiikkaan, jossa homouden merkit nostettaisiin jyrkästi esiin heterokontekstissa. "Hääjuhla" sekoittaa hitaasti ja harkistusti tunnelmia. Kun katsoja on jo varma, että koomisen juhlan jälkeen seuraa pelkästään johdonmukainen paatos, juoni yllättää vielä pariin otteeseen. Filmin väri- ja juhlakylläinen kuvasto tukee koko filmin mitalla tarinan ideaa, vanhan ja uuden kohtaamista. -- m g s o i k k e l i * csmaso@uta.fi * http://www.uta.fi/~csmaso -==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==- "Funny funny funny. It's sort of funny funny funny to think without a brain - it is really something like a trick but not a trick to think without a brain. Talking is even harder but it can be done." - Cordwainer Smith: Angerhelm Soikkelin elokuva-arkisto