============================================================= Lyhyesti: "Hanging garden" on harvinaisen sympaattinen, etnomusiikkia yllättävästi yhdistelevä kanadalaisleffa: puutarhansa lailla rehottava perhe voi olla hieman friikkinen, mutta löytää tavat selvittää keskinäiset ongelmansa. Sukupuoliset ja paino-ongelmat saavat lupsakkaita tulkintoja. ============================================================= Onneksi "Hanging garden" (1997) tuli säästettyä leffatalven timantiksi, vaikka BioCityn kaltaisessa kamariteatterissa sen katsominen on jo miltei perhetapahtuma. "Hanging garden" on niitä elokuvia, joita on miellyttävän vaikea kuvailla aiempien elokuvien avulla tai tuttujen lajityyppien perusteella. Hullunkurisen onnettomia perheitä on tietysti nähty ennenkin, jostain syystä vertailukohdaksi tälle leffalle asettuivat rennot irkkuperheen kuvaukset, ennen kuin edes tajusin, että elokuva tosiaankin kuvasi kanadankelttiläistä sukujuurta. Kanadalaisleffojen saralla sitä voisi mustan huumorinsa puolesta verrata vaikkapa Denys Arcandin elokuviin. "Hanging gardenin" arvosteluissa muistan lukeneeni mainintoja "erikoisesta kerrontatekniikasta", mutta sellainenkin määritelmä on rutkasti harhaanjohtava. Kuvatessaan päällekkäin eri aikatasoja, sitä kuinka menneisyys elää hahmoina nykypäivässä, elokuva on jopa äärimmäisen selkeä: sen aikakäsitys vain on tyystin poikkeuksellinen. "Hanging gardenissa" tietty henkilö on kuin sävellyksen teema, joka alkaa elää häiden yhteydessä ja toistuu eri muunnelmina elokuvan loppuun, varsin erikoisiin hautajaisiin asti. Leffan draama on silti hyvin simppeli: "päivä jona hän palasi kotiin" voisi olla leffan alaotsikko. Tällä kertaa "hän" ei ole veitsi kädessä heiluva, kuolematon sarjamurhaaja, vaan ikäänkuin ruumiillistunut hyväntahtoisuus, perheen poika joka palaa kotiin etsimään sovitusta kaikkien perheenjäsenten kanssa. Yhdellä pitkällä takaumalla leffa selvittää miksi poika on lähtenyt kotoaan, miksi perheen välit ovat tulehtuneet, ja mistä oikeastaan on peräisin perheen butch-muottinen tytär Violet. Perheen ympärillä kukoistaa puutarha, suojamuuri sairaan tavallisen ulkomaailman ja terveen vapaamuotoisen perheen välissä. Well, jos leffan hahmokaarti on tällainen: pyhimysten kanssa keskusteleva isoäiti, juoppo isä, ylihyväksyväinen äiti, vamppaava pikkusisko ja homo velipoika, sekä autistinen koira - niin miten kekseliäs ohjaajan ja käsikirjoittajan täytyykään olla laatiakseen näistä aineksista _tasapainoinen_ tarina. Ja kuitenkin se onnistuu, ja jopa yllättää katsojan mitä herkullisimmilla ideoilla, jotka tylsimmillään voisi kuitata "maagiseksi realismiksi". Mutta ei tässä leffa ollut kyse sen paremmin kerrontatekniikalla kikkailusta kuin "maagisesta realismista", päinvastoin: tässäpä kerrankin leffa, jonka ihmis- ja aikakäsitys perustui keskeiselle kuvalliselle symboliikalle, puutarhan sykliselle elämänkierrolle. Siksi ihmisten juuret ja hedelmät ovat kaiken aikaa läsnä... Yhdet häät ja hautajaiset ovat "Hanging gardenin" yhteydessä niin erikoisen rituaalisissa merkityksissä, että niiden mainitseminen leffan keskeisiksi sisällöiksi ei spoilaa kenenkään elokuvakokemusta. Näyttelijät ovat miellyttävän vieraita kasvoja, edes Kerry Foxia (mm. "Shallow grave" ja Campionin "Angel at my table") en tullut tunnistaneeksi. Thom Fitzgerald on kirjoittanut esikoisohjauksensa itse ja yhdistellyt onnistuneesti kauniin puutarhakuvaston paikoin osoitteleevankin symboliikkaan ihmisten toimissa. Niin selkeästi kohtaukset on rytmitetty itsenäisiksi, romaanilukuja muistuttaviksi kokonaisuuksiksi, että tuskin tästäkään leffasta toista kertaa innostuisi; samalla tavoin kuin hyvä lukuromaani vaatii pitkän väliajan ennen kuin siihen palaa kiinnostuneena, hieman nostalgisoidenkin. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 14.2.1999 Soikkelin elokuva-arkisto