======================================================== Lyhyesti: "The Haunting" on tehostekeskeinen kummitussatu, jossa aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin kymmenvuotiaat. Liam Neeson, C. Z-Jones ja Lili Taylor pöljäilevät ilman juonta ja pakokeinoja kummitustalossa. K-14 voisi olla K-4. ======================================================== "The Haunting - Paholaistalo" (1999) voi olla välttävästi kiinnostava eräänä elokuvaa muistuttavana tapauksena, jossa uusimpien erikoistehosteiden ympärille kokeillaan sijoitella kohtauksia ja roolihahmoja. Katsojalle tämä draamallisesti spagettinen kokonaisuus on silkkaa tapettia, mutta filmifantastikko voisi kuvitella edes sitä, miten pienillä lisäyksillä tästä elokuvasta olisi saanut edes lajityypillisesti varman sijoituksen. Siis jos keskushahmo (Lili Taylor) olisikin osoittautunut paholaiseksi tai jos Catherine Zeta-Jonesin esittämä narttumainen taiteilija olisi saanut houkutella muut kummitustalon uhrit kiusauksiin, niin filmi olisi löytänyt paikkansa kauhufantasiana tai kauhupornona. Tällaisenaan "The Haunting" on järkyttävän alituotettu jenkkiversio vuoden 1963 samannimisestä brittifilmistä. Edes säikyttely ei onnistu, koska suljetun tilan sijaan tämä kummitustila pelottelee virtuaalisuudellaan, rajattomuudellaan ja muuttuvuudellaan; siis yhtä hyvin juttu voisi olla scifiä, jos tarinan kehys ja lavasteet olisivat hiukankin toisenlaiset. Korostettu säntäily pöpöjä pakoon juontunee siitä, että ohjaaja Jan de "Speed" Bont pitää tiuhaa liikettä tuotemerkkinään. Aivan alkujakso kun sentään lupailee joltistakin realismia, mutta ehkä se on kuvattu eri filmiä varten? Meinaan, jos ihmisen perustarpeet ovat ruoka, vesi, suoja, seksi ja uni, niin kuin elokuvassa viksusti kerrotaan, niin miksi ne ovat näiden filmihahmojen kohdalla täysin vapaamuotoisessa, vaihdeltavassa ja toisensa täydellisesti korvaavassa järjestyksessä? Ja jos hahmoissa ei ole mitään inhimillisiä piirteitä, niin kuka jaksaisi edes leikillään jännittää heidän puolestaan? Todennäköisesti elokuvasta ei ole aiottu edes kässärivaiheessa kokorahan viihdetuotetta. Kolme nimekästä näyttelijää on palkattu täyttämään tehosteiden välit, minkä vuoksi joukkokohtauksissa jäykistellään ja nössöillään lasselehtisiksi. Paljoa hyvää ei voi odottaa kummitustalotarinasta, jossa pöpöt leijailevat kuin huonosti viritetyn tv:n aavekuvat. Z-Jonesin roolihahmon laukoma itsetietoinen määritelmä talosta "kind of Charles Foster Kane meets monster" menee yhtä kauaksi interiöörin filmaattisuudesta kuin näyttelijöiden yhteispeli efektikeskeisestä tyylilajista. Jostain syystä edes elokuvan alkuasetelmaa psykologisesta joukkotestistä ei käytetä epäluulon ja paranoian kehittelyyn; hahmot ovat toisilleen kuin unilääkettä tai pehmoleluja, joukosta puuttuvat vain demonit Nembutal ja Secutal. -- M.G. Soikkeli Videolta 4.5.2002 Soikkelin elokuva-arkisto