=================================================================== Lyhyesti: "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme" käyttää kung fu -leffan koreografiaa ja miekkafantasian romantiikkaa kehitys- kertomuksessa tytöstä naiseksi. Sadun tunnelmia ja juonen kumouksia taiten soveltava leffa on arvaamattoman kepeä, mutta taatun kaunis ja kauttaaltaan hallittu. Ikimuistoisia hymyjä ja ilmabalettia. =================================================================== "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme" (2000) ei tarjoa mitään feng shui -puutarhoja. Elokuva on poikkeuksellisen vauhdikas filmi, matalaan ikärajaansa nähden hieman raakakin paikoin, vaikka tarina on niinkin nuorekas: satu miekan ja magian aikakaudella eläneestä idän peppipitkätössusta. Opettajinaan aikuisuuteen tytöllä on vartiopalveluita johtava lempeä tätihahmo, itsevarma munkkitaistelija, sekä tietysti vertainen rakastaja, autiomaan villimies. Vastavoimia edustaa katkera mentor, naispuolinen salamurhaaja. "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme" on innoittava ja sydämellinen elokuva, jossa oopperan laulu on korvattu miekkojen kalskeella. Ja niin kuin jokaisessa oopperassa, jotain tärkeää ja tyköistä katoaa suurten tekojen liikkeeseen ja pauhuun. Vaikka elokuvan kohtaukset jäivät mieleen värikkäämmin kuin monenkaan muunfilmin, oli teatterista poistuessa pettymyksen hapan maku. "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme" tuhlailee maisemiaan, resurssejaan ylipäänsäkin, unen kaltaista maailmaansa. Se kiirehtii toimintakohtauksiin, kun toivoisi ihmisten asettuvan osaksi tilaa; se keskittyy lähikuviin, kun olettaisi henkilöiden viimein paikantuvan tiettyihin taloihin ja niiden sosiaalisiin ympäristöihin. Kaiken aikaa tämä elokuva irroittautuu materiaalinsa ulko- ja yläpuolelle, tekee lavasteistaan silppua ja läväyttää henkilönsä toimintaan, joka uhmaa paitsi painovoimaa myös ihmissuhteiden lakeja. Vaikka satuunhan tällainen riehakkuuden ja runouden yhdistelmä sopii, niin elokuvan ajan odottaa, että tarina viimeinkin vakiinnuttaisi henkilöidensä keskinäisiä suhteita ja näyttäisi, mihin nämä ihmiset lopultakin kykenevät ja tähtäävät, edes päähenkilö; missä on heidän toimeliaisuutensa raja. Satuun ei malttaisi tyytyä, kun maailma on niin kauniisti kuvitettu ja henkilöt niin sympaattisesti esitettyjä. Leeltä osaa toki odottaakin, että spektaakkelissakaan eivät ihmiset katoa etualalta, mutta "Jäämyrsky"-elokuvan kaltainen kutkuttava dramatiikka näistä ihmiskuvista puuttuu. Kyseessä on enemmän vaellustarina kuin mainstreamiin siirretyltä kung fu -leffalta osaisi odottaa ja tällaiseen vaellukseen ei hovi- tai kamaridraaman kaltainen ihmissuhteiden pyörittely sovi. Siinä, minkä tästä elokuvasta mieluiten muistaa, on ohjaaja Ang Lee onnistunut yllättävällä lajivalinnallaan: kahden vahvan naisen henkilökuvissa. Olikin hauskaa lukea Ang Leen toteavan haastattelussa, ettei tämä filmi ole hänelle oikeastaan kummempi ihmiskuviltaan kuin Jane Austen -ohjauksensa "Järki ja tunteet". Kun näkee, miten täysiä persoonia Lee ohjaa miekkailuspektaakkelissa, on erittäin utelias näkemään myös hänen toisen syrjähyppynsä, "Paholainen satulassa" - westernin (1999). -- M.G. Soikkeli Helsingissä 10.4.2001 Soikkelin elokuva-arkisto