==================================================================== Lyhyesti: "Historiaa tehdään öisin" on ällöhölmö agenttiparodia, jonka naseva dialogi pilataan hätäisellä juonella ja hyvät pää- näyttelijät hölmöillä rooleilla. Siisti kuvaus, sata kertaa tyyliä vaihtava ääniraita, ja Suomi taustana riittää tietysti syyksi seka- melskankin katsomiseen. Järvi-Laturin käyntikortiksi säälittävä. ==================================================================== Jos Kaurismäet olisivat jääneet Saksaan tai jos Järvi-Laturi olisi jäänyt Suomeen tekemään elokuviaan, niin kummassako olisi menetys ollut suurempi? Edellisessä tietysti, helppo sanoa, Kaurismäkien tyylissä kun kumminkin tuntuu olevan jotain niin maksalaatikkomentaliteettiin sopivaa, ja Järvi-Laturi ei ehkä ole ylipäänsäkään sellainen ohjaaja, jolla olisi jotain sanottavaa muuta kuin elokuviensa tuottajille. Hyvä vaan jos vie ulkomaisten leffatuottajien eikä kotimaisen pisneksen rahoja. Tyylikkään esikoisleffan jälkeen Järvi-Laturi on jäänyt isoksi lupaukseksi, joka edelleen etsii sitä dramaattisinta skeneä, noh, järvilaituriaan, jolta hypyttää ulkomaisia tähtinäyttelijöitä suomalaiseen maisemaan. "Historiaa tehdään öisin" -elokuvassa ("History is made at night", 1999) hän kokeilee agenttiparodiaa, jossa Bill Pullman ja Irene Jacob esittävät rakastuneita vihollisagentteja Helsingin kamaralla. Elokuva starttaa liikkeelle niin vauhdilla, että ensimmäisessä 15 minuutissa on esitelty kaikki tarvittavat henkilöt, heidän ristiriitansa, ja filkan edellyttämät lisäarvot: jännitys, seksi, maisemat. Etenkin Jacobia esitellään kuin korven ruusua jokaiselta kantilta ja punaisissa pitseissä. Niin kiire näyttää olleen kuvauksissa, että kamerakämmiäkään ei ole ennätetty korjata uudella otolla (kohtauksessa sillan alla kamera tärähtää ovea suljettaessa). Muutama kohtaus filkassa on kyllä niin hillitön, että niiden vuoksi elokuva kannattaa katsoa, vaikka se kokonaisuutena on silkkaa huttua. Tosin Irene Jacob ja Bruno Kirby Sokoksen sovituskopissa ei varmaankaan huvita asetelmaltaan ketään muuta kuin suomalaista katsojaa, ja jotkut kohtaukset taas on tehty huvittamaan vain ja pelkästään kotimaista yleisöä, niin kuin puskafarssinen törmäily Vesa-Matti Loirin lähikaupassa. Samassa hengessä Henry Saari käy heittämässä pienen pikapikaroolin, gangstereina pullistelevat kuulantyöntäjän näköiset suomalaisveljekset. Kotimaan omakuvaksi tehtyyn mainokseen kuuluvat pakonomaiseksi taustaksi myös jääkiekko, kännykät ja Lappi. Jotain tällaista varmaan saataisiin aikaiseksi yritettäessä siirtää Ilkka Remeksen romaaneja kansainväliseksi "suurelokuvaksi" (kuten videon takakansi tätä roskaa hehkuttaa). Jeh, Ilkka Järvi-Laturi pyrkii enää Visa Mäkisen jättämiin saappaisiin (vrt. "Agentti 000 ja kuoleman kurvit", 1983), vaikka "Tallinnan pimeys" vielä viittasi siihen, että hänellä on jotain taiteellisiakin ambitioita. Do thö stönö, lataa Ile nyt, ja kun yksittäiset kohtaukset hoituvat niin hallitusti kuin tunnelma edellyttää (porno, komedia, jännitys), niin on ilmeisesti sama, löytyykö parodian ja puskafarssin välille mitään rajaa. Etenkin ääniraita on niin ällistyttävä, että se korostaa milloin mitäkin tunnelmaa hilpeän ja hartaan välillä, riippumatta siitä mitä kuvassa näkyy. Camppia ja sinappi kainalossa, jestas, Kari Väänänen taksikuskina joka tunnistaa kyyditettävänsä pakollisen one-linerin! Niin tyhmää että naurattaa: "Tämä perse on kuin tuntemattoman sotilaan hauta, se kuuluu kaikille, eikä kellekään." Porografiaa, porokondomeitakin. ... mutta edelleenkin: tarkoituksella tehty camp, johon lisätään silmitöntä pornoa ja korvatonta väkivaltaa, näyttää ihan yhtä tylyn laskelmoidulta kuin ne näyttelijäkontrahdit, joissa sovitaan montako neliosenttiä pintaa saa näkyä leffalajin mukaisesti. No joo, olisihan tuo pitänyt arvaa jo filkan nimestä, että kyse on pelkästä pitkästä por(n)ovitsistä; 'historian tekemiseksi' sitä sitten nykyään kutsutaan. Hämmästyttävää kyllä, Pullman & co näyttelevät ihan tosissaan näinkin tollossa filmissä. Nykypäivän Marshall-tukea linuxkansalle? Ei ole tietenkään ensimmäinen kerta kun juuri agenttitarinassa tyylitaju katoaa suurennellessa juonen panoksia (vrt. "Leikkikalugangsteri") tolkuttomuuksiin, mutta ei näin kylmän sodan jälkeisessä maailmassa enää näin kehnoa uskoisi syntyvän edes heittäytymällä rähmälleen kotiyleisön edessä. Eikä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun suomalainen ohjaaja tekee mahalaskun ulkomaisella rahoituksella. Miten lie tämä "kansainvälinen" elokuva otettu vastaan ulkomailla? Esimerkiksi Maltinin video-opas ei tunnusta tätä elokuvaa edes olemassaolevaksi, vaan saman otsikon alta löytyy vuonna 1937 tehty romanttinen draama. -- M.G. Soikkeli Videolta 19.10.2001 Soikkelin elokuva-arkisto