Ihmisen pojat (2006) ==================== Tieteiselokuva pystyy tulemaan lähemmäksi nykypäivää kuin tieteiskirjallisuus, tai oikeastaan niinkin lähelle, ettei siitä voi enää puhua tietoa ja tiedettä kritisoivana kertomuksena, vaan pelkkänä realismin ja fiktion rajoja koettelevana kuvauksena. Ja kuvauksena, valittuina ja rajattuina kuvina, "Ihmisen pojat" ("Children of Men") on hämmästyttävän tunnelmavoimainen ja todentuntuinen elokuva. Ahdistavuudessaan se on aivan omaa laatuaan, niin kurjilla ihmisillä lavastettu on se tulevaisuus, jossa ihmiset yrittävät selviytyä vuoden 2026 Britanniassa. Kertomuksen ajelehtivuudessa, kylmässä syystalvisessa maisemassa ja synkässä kohtalouskossa "Ihmisen pojat" tuo mieleen ranskalaisen "Suden ajan" (2003). Nyt hedelmätön maalaismaisema ja pakolaislaumat ovat brittiläisiä, mutta jälleen maailma on vahvasti darwinisoitunut: tulevissa dystopioissa miehet kulkevat joko orjina tai aseistautuneina ja naiset ovat huivipäistä karjaa. "Ihmisen pojat" on paljon kiinnostavampi kuin "Suden aika" niin kauan, kun se pysyttelee kaupungissa. Samoin sen tunnelma tieteisfilminä on taattu kaupunkiskenaarioissa. Pitkä maaseutujakso muistuttaa ensin runollista jäljitelmää vastaavista amerikkalaisista pakotarinoista (etenkin "Orjattaresi"- filmatisointia), ja sitten sotadokumenttia balkanisoituneista betonikaupungeista. Sen jälkeen pitäisi saada ehkä tunnelmia ja teemoja koottua, mutta filmi loppuu vieläkin turhauttavammin kuin "Suden aika". Alfonco Cuaròn hämmästytti elokuvamaailmaa tunnelmia ja genrejä tavattoman suvereenisti yhteen nivoneella "Ja äitiäs kans" -elokuvalla. Sitä samanlaista sujuvuutta ja luontevien näyttelijöiden tunnelmassa pitämistä on "Ihmisen pojissakin" yhdistelty road-movien ympärille. Puuttuu vain kertomus - ja kertomuksen myötä ihan hirmuisen paljon, kuten ideoiden kehittely, henkilöiden syventäminen, vertauskuvallisuuden tarkentaminen, juonen kiristäminen; draama nyt ylipäänsäkin. Käsikirjoituksen orjallinen noudattaminen, luottamus sen päällimmäiseen ideaan on syönyt huomion kaikesta muusta: entä jos uusia ihmisiä ei enää syntyisi eikä olisi syntynyt 18 vuoteen? Millaiseen kohtalonuskoon ja välinpitämättömyyteen enemmistö hyväosaisistakin vajoaisi? Näitä ajatuksia kai pitäisi pystyä välittämään nykypäivän hyväosaiselle katsojalle edes sen päähenkilön, mutta juoni painelee niin nopsaan, ettei hänen sisimmästään ehdi välittyä paljoakaan muualla kuin hippitiedemiehen, Michael Cainen esittämän korpimerlinin mökillä. Ne kohtaukset eivät kestä yhtään enempää kuin tunnelmapalat amerikkalaisessa raskaan sarjan toimintajännärissä. Kiirettä pitää. Jos ihmiskunnalla ei ole enempää sanottavaa tulevaisuudestaan kuin tässä filmissä tulee esille niin se sietää kyllä kuollakin sukupuuttoon. -- M.G. Soikkeli DVD:ltä 31.5.2007 Soikkelin elokuva-arkisto