========================================================= Lyhyesti: "Illallinen" on Ettore Scolan leppoisa kooste italialaisia tarinoita, jotka saavat käänteensä ravintolan vieruspöydissä. Tyhmää farssinpalaa, fiksua taidekeskustelua ja perustellun söpöjä perhekohtauksia. Älä katso nälkäisenä. ========================================================= "Illallinen" (1999) on elokuvaherkkuna mannermaisen gastronomian vastainen: siinä on jokaiselle jotakin ja kaikki makumieltymykset sopivat toisiinsa. Kymmenkunta tarinaa tulee käsitellyksi, mutta kukin tarina ehtii saada vain yhden käänteensä. Ohjaajavanhus Ettore Scola tarjoilee yleisölleen enää pientä makeaa, joten käänne on aina vähintäänkin hymyilyttävä. Myötätuntoinen positiivisuus on neorealismin kaukaista perintöä, kertookin elokuvahistoria Scolasta. Tarinoiden välinen koreografia ei myöskään toimi kuin satunnaisesti, joten mitään kokonaista elokuvaideaa ei ole luvassa. Sen sijaan "Illallista" voi seurata variaatioina sille, monellako tapaa sen yhden käänteen voi tarinassa tehdä: tuomalla uuden henkilön paikalle, tuomalla paljastuksen toisen henkilön motiiveihin, vaihtamalla toisen henkilön motivaatiota (joko halun laatua tai kohdetta), paisuttelemalla yhden tarinan dramatiikkaa (liikaa henkilöitä per pöytä eli osanäyttämö) tai vähättelemällä yhden tarinan dramatiikkaa (vanhojen naisten pöytä jossa puhutaan toisten ohitse ties kuinka monetta vuotta). Parhaimmillaan "Illallinen" sisältää pieniä mukavia korostuksia ihmisten samankaltaisuudesta, rituaalimaisesta ohjautumisesta julkisessa tilassa. Heikoimmillaan se on pelkkää italialaista meuhkaamista, mutta onhan siinäkin oma kiinnostavuutensa, sosiodraamansa, miten sivistyneesti esimerkiksi nuorten synttärijuhla sujuu italialaisittain; tietysti tässä fiktion keinoin esitettynä muttei koskaan vailla jotain todellisuuspohjaa. Suht tuntematon näyttelijäkaarti luo odotuksia tarinoihin. Kehyksenä niille toimii ravintolan madonnan ystävällisyys kaikkia kohtaan, draama jonka hän hienokseltaan kätkee ystävällisyyteen (esittäjänä aurinkoinen Fanny Ardant). Hänen vastinparinaan on ravintolan veteraaniasiakas, kaikentietävä ja -huomaava patriarkka. Päätellen madonnan ja patriarkan keskustelusta, jossa osoitetaan kunnioitusta "viehkeytensä" paljastavia miehiä kohtaan, kyseessä voisi olla ohjaajan omakuva. -- M.G. Soikkeli Videolta 4.9.2001 Soikkelin elokuva-arkisto