================================================ Lyhyesti: "Star wars" on modernin avaruussaagan standardi, johon nähden muut valon ja pimeyden taistelua kuvaavat fantasialeffat asetetaan. "Imperiumin vastaisku" on nivel innokkaan alun ja kauniin lopetuksen välissä: sen kontolla on raskain kerronnan taakka. Paikallaan se selviää kunnialla, mutta uusi editio ei mitään syvennä. ================================================ On jotenkin surullista katsoa Star wars -saagaa pitkästä aikaa, jopa valkokankaalta. Sen repliikit, hahmot, maisemat ja kohtaukset ovat niin tuttuja, niin ikonisia, että elokuvat näkee palojen summana, eikä mikään innostus tai ihmetys, juonesta puhumattakaan, vie katsomista eteenpäin. Kenties saaga vaatisi ihan uutta tulkintaa, esimerkiksi joidenkin sellaisten kohtausten selittämiseksi, joiden johdonmukaisuutta eivät planeetan poimuisimmatkaan aivot ole vielä selvittäneet. Otetaan esimerkiksi "Imperiumin vatsaisku" (alunp. 1980). Ehkäpä se pitäisikin katsoa vain siitä käsin, millainen on sen satulogiikka - lapsenmielisyyteen vetoava piilomerkitys henkilöiden valintojen ja tyylilajin takana, lumous joka on mahdollista juuri arkijärkeä kaihtavalle tarinalle ja jollaista mm. Bruno Bettelheim on tutkinut. Kun katson "Imperiumin vatsaiskua" lapsenmieleen vetoavana tarinana, näen sen lasten (kapinalliset) hermostuneena kamppailuna auktoriteetin (imperiumi) aikuiseksi kasvamisen vaatimuksia vastaan. Saagan tässä osassa isänvalta siis läimäyttää takaisin ja keskushahmon (Luke Skywalkerin) messiaspolku muuttuu kivisemmäksi: onko isä todellakin minun isäni? kuinka hän voi haluta minulle pahaa? Keskenkasvuinen Luke hakeekin neuvoa vihreältä, jätöksien keskellä elävältä minäkuvaltaan, joka opettaa mm. päällään seisomista ja sisäiseen lapsen uskoon, alkemistiseen maailmankuvaan luottamista isävallan rationalisaatiovaatimuksia vastaan. Leffan kuvasto tukee tätä kamppailua ja tiivistää sen anaaliseen erotiikkaan liittyviin symbolisiin maisemiin. Kerta toisensa jälkeen kapinalliset "luiskahtavat" ahdistavasta tilanteesta jonkinmoisen putken tai käytävän lävitse; ensin pakoon lihajätöstä syövän hirviön luolkasta, sitten ratsun suolten keskeltä, sitten karkuun planeetalta, sitten tähtihävittäjästä erottuvan jätevirran mukana, kunnes vieraillaan asteroidimadon suolessa - samaan aikaan kun Lannistumaton Luke saa oppinsa siitä miten arvokas (alus) voidaan erottaa jätteistä (suosta), ja metsässä muutaman hallusinaation koettuaan lentää sitten pilvikaupunkiin putkahtaakseen lopulta ulos kaupungin jätesuolesta. Kapinalliset haluavat pitää kiinni oikeudestaan äkkipikaiseen, harkinnasta riippumattomaan toimintaan: räjähtää liikkeelle, sulkeutua yhdessä kivan avaruusalusmöhkäleen (Millenium Falcon) sisälle, mäiskiä leikkikaluja (droideja), pitää hauskaa karvanallejensa kanssa ja suhtautua naisiin jätkämäisellä röyhkeydellä. Imperiumi haluaisi kapinalliset puolelleen, mikä vaatimus kiteytyy Luken mielen kääntämiseen järjestyksen ja auktoriteetin puolelle: lopetas nyt ne sisäisiin näkyihin vetoamiset ja uskalla näyttää aggressiot niin kuin aikuinen ja olla niistä vastuussa. Elokuvan käännekohta on hetki, jossa Luke päättäväisesti kieltää isän kutsun ja tulee häpäistyksi: hänet syöstään suoli suolen perään aukeavien käytävien kautta kunnes hän roikkuu kaupungin (hierarkian) pohjalla kiinni ristissä, pää alaspäin: symbolikuva joka rinnastaa Luken epäonnistuneeseen messiakseen. Samalla hän on toteuttanut edustamiensa lasten tehtävän, syöksynyt läpi suoliston ja syntynyt sitä kautta uudestaan, reprodusoinut itse itsensä sen ainoan lahjan kautta minkä hän tuntee mahdolliseksi, sillä fuusioituminen johonkin (naiseen, valtahierarkiaan, kaveripiiriin) on hänelle mahdotonta. Kapinalliset elävät jatkuvassa keskinäisen, henkevän tönimisen vetovoimassa kuin cowboyt; apunaan heillä on haalaripukuisia, lentämiselle omistautuneita top gun -jätkiä ja kivoja robottileluja; myöhemmin ("Jedin paluussa") myös kosolti nalleja. "Voima" on pelkkää sanahelinää tässä satulogiikassa, eivätkä sen opitkaan ole juuri kaksisemmat kuin Sarasvuon sankarifilosofia. John Brosnanin mukaan George Lucas ei halunnut "voimasta" mitään niin keskeistä tekijää saagan ensimmäisessä osassa kuin siitä sitten tuli toista osaa kirjoittaessa. "Voiman" idea oikeastaan passivoi Luken hahmon ja rauhoitti saagan kakkososan vähemmän sotaiseksi oidipaalikonfliktiksi, jonka päälle oli helppo tehdä uusiksi eka osa ja naamioida se trilogian huipennukseksi. "In a sense George Lucas was making the kind of movies in the seventies that the Disney studio should have been making if they'd moved with the times instead of being stuck in the past." (Brosnan) Onko Star wars -saagan uudelleenlämmittelylle kerrassaan muuta mahdollisuutta kuin nähdä sen patologinen viehätysvoima? Miten olisi poliittinen tulkinta, jossa mustien prinssi vaatii musta nyrkki pystyssä valkoihoisten sankaria antautumaan "tummalle puolelle"? No, riittävä määrä liikutusviiniä voisi tehdä katsomisesta konsentraatio-camppia. Mutta selvästi taivaalla olisi tilaa ihan uusille tähdille ja saagoille... -- m g s o i k k e l i * csmaso@uta.fi * http://www.uta.fi/~csmaso -==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==-==- "Funny funny funny. It's sort of funny funny funny to think without a brain - it is really something like a trick but not a trick to think without a brain. Talking is even harder but it can be done." - Cordwainer Smith: Angerhelm Soikkelin elokuva-arkisto