=============================================================== Lyhyesti: "Intimacy" on sympaattinen lemmenpetosleffa, jossa intimiteetti kertoo paljon enemmän ihmisistä ja ajasta kuin aistien ajattomasta valtakunnasta. Kureishin novellikooste dramaturgian hajapohjana paistaa lävitse, mutta näyttelijätyöt ja Lontoo-kuva ovat rujon realistisia. Äijäpaatoksella rasitettu. =============================================================== Eikö elokuvakriitikoilla ole lainkaan seksielämää? "Intimacy"- filmin (2000) saama maine erityisen vaikuttavana seksikuvauksena on jälleen yksi esimerkki siitä, miten filmikritiikki on muuttunut skandaalinkäryiseksi ja tähti-imeläksi elokuvajournalismiksi, jolla ei ole enää tekemistä arkijärjen kanssa, elokuvan estetiikasta puhumattakaan. Se että "Intimacyssa" on 35 minuuttia "oikeaa" seksiä on tasan yhtä epäolennaista kuin se montako minuuttia elokuvassa "Piano" on oikeaa pianonsoittoa: molemmat filmit pyrkivät kertomaan tietyllä luovalla intimiteetin alueella jotain yleisempää. "Intimacya" voisi katsoa jopa oppikirjamaisen tarkkana johdantona Anthony Giddensin intimiteettiteoriaan, jossa karkeasti tiivistäen esitetään seksin korvanneen perheen. Tällaiseen ajankuvaan viittaavat etenkin ne muutamat leikkaukset, joissa miespäähenkilön muistelmat lastensa hellimisestä yhdistetään siihen, miten kiihkeästi hän tarrautuu kerran viikossa käyvään tuntemattomaan parittelukumppaniin. Täytyy olla yhtä elämästä vieraantunut kuin Mika Siltala ynnätäkseen tämän filmin uudistavan merkityksen sosiaalipornon ja Hanif Kureishin (omaelämäkerrallinen proosa pohjana käsikirjoitukselle) perusteella, etenkin kun "Intimacyssa" on varsin vähän Kureishin aiemmista teksteistä tuttuja muukalaisuuden aiheita; ketä siis kiinnostaa Kureishin osuus kahden keski-ikäisen keskiluokkaisen ruhon välissä? Samoin voi kyseenalaistaa filmin tuottajien kyvyn ymmärtää elokuvaansa. "Intimacysta" on esimerkiksi levitetty lehdistömateriaalia, jossa naispääosan, Kerry Foxin löpinöitä käytetään shokkiarvon kasvattajana ("Päädyin alueille, joita en tosiaan ollut koskaan aikaisemmin tutkinut. Patrice [ohjaaja] auttoi minua avartamaan rajojani näyttelijättärenä"). Erittäin vaikuttavan ja monipuolisen näyttelijäuransa [Enkelin kosketus (1990), Murhaleikki (1994), Hanging Garden (1997) Tervetuloa Sarajevoon (1997)] tähden Foxin jos kenenkä ei tarvitsisi tuollaista löpistä puolustaakseen roolia, jonka ensimmäisessä puolituntisessa hänen hahmonsa puhuttelee vimmaisasti parittelukumppaninsa ohitse hapuilevilla katseilla. Eikä siinä enempää tarvitakaan; ei tarvitse tietää "miten" esiintyä parittelussa kun tietää "miksi". "Intimacyn" vaikuttavuus jäisi kuitenkin vaikutelmien ja kamerakokeilujen asteelle, jollei sen henkilökaartista syntyisi laajempaa kaupunkikuvaa: citylad-hahmo (Timothy Spall) kilttinä aisankannattajana, ranskalainen apupoika, hulttiomainen veli, ja vielä harrastajakurssilta terapiatueksi nouseva näyttelijä (Marianne Faithfull). Henkilöitä ei kylläkään saada keskitetyksi yhdeksi yhteiseksi draamalliseksi rakenteeksi, eikä suju myöskään kolmen tarinan yhdistäminen toisiinsa, mutta kollaasina tämä kaikki sopii hahmotelmaksi nykypäivän kaupungista. Lontoon katukuvia harmaudesta aurinkoon ohjaaja Patrice Chéreau taltioi niin kauniisti ja yllättävissä valoissa kuin vain vierailija siihen pystyy. Miespääosan Mark Rylance on liki täydellinen filmin keskushahmona, uhitteleva milloin loukattu, avoin milloin rakastettu, ja ennen kaikkea uskottavan hätäinen ja aggressiivinen keski-ikäisenä miehenä, joka on toistamiseen menettämäisillään sen vähän mitä on maailmasta löytänyt. Jo tarinan lähtökohta perheensä jättäneestä äijästä ja yksinäisen kostosta yleiselle perhejärjestelmälle takaa sen, ettei katsojalta hery liiemmälti sympatioita Rylancenkaan äijäpateettiselle hahmolle. Kapeahkon mieskeskeinen näkökulma kuitenkin on, minkä ohjaaja lienee itsekin huomannut, kun vastapainoksi on yritetty rakentaa yhtä paljon naisen asemaa analysoivia kohtauksia, jälleen kokonaisdraaman kustannuksella. "Intimacy" ei ole mikään erityisen tärkeä teatterikokemus, siinäkin suhteessa siis intiimi ihmiskuvaus. Parittelua eräänä kommunikaation ja taiteellisen ilmaisun muotona en ole vielä nähnyt yhdenkään filmin tunnollisesti käsittelevän, mutta hyvä johdatus tämä "Intimacy" voisi sellaiseenkin olla. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 6.2.2002 Soikkelin elokuva-arkisto