========================================================
Lyhyesti: "Irma Vep" kertoo yrityksestä filmata uusiksi 
mykkäklassikko "Vampires". Se on rento ja surullinenkin 
metaelokuva kamerantakaisista ihmisistä, itäisistä ja 
länsimaisista, taiteilijoista ja käsityöläisistä. 
Telkkariin se sopii yhtä hyvin kuin valkokankaalle, 
osaksi ja erilleen tarinoita tuhlailevasta kuvavirrasta.
========================================================


"Irma Vep" (1996) on pieni ja älykäs ranskalaisleffa josta 
puuttuu vain yhtenäinen teema ja tarkoitus. Rakenteeltaan 
se muistuttaa enemmän dokumenttia jossa ihmiset 
yllätetään ilmiön keskeltä kuin tarinaleffaa, joka 
pyrkisi virittämään ihmissuhteita syventäviä 
jännitteitä. Käsivarassa kurkisteleva kuvitelma etsii 
sieltä täältä vastausta, mihin elokuvista katosi 
persoonallisuus, elämänmakuisuus, uskallus ja intohimo. 
Vastauksia löytyy useita, ja mukavinta tällaisessa 
leffassa on se, että katsoja saa itse tehdä päätelmänsä 
elokuvataiteen erilaisista muodoista, etenkin siitä miten 
ne eivät ole pystyneet ruokkimaan toisiaan.

Vaikka "Irma Vepissä" on paljon onttoa ja kokeilun 
näköistä kuvamateriaalia, ovat sen henkilöhahmot toki 
aiheeseen nähden täsmällisiä: hongkong-toimintaleffoista
importattu sympaattinen näyttelijätär (Maggie Cheung 
esittämässä itseään), itsekriittisyydessään 
sietämätön ohjaaja, sekä leffan imussa kulkeva pukija 
joka rakastuu näyttelijättären latex-asuun.

"Irma Vep" (='vampire') viilentää laternan magiaa: latex-
asuinen mysteeri muuttuu seksikkääksi komediaksi, jonka 
nauru tikahtuu lääkkeisiin, huumeisiin ja 
perheväkivaltaan, eikä se seksikkyyskään ole kovin 
somaa, vaan käytävillä hiiviskely vie tilanteisiin, joissa 
mysteerin nurjalta puolelta paljastuu hyväksikäyttöä ja 
absoluuttista yksinäisyyttä. 

Yhtäältä tällainen leffa antaa enemmän ajateltavaa kuin 
lukisi esseen ranskalaisen elokuvan nykytilasta, toisaalta 
"Irma Vep" on kiusallisen selvästi kokeilu, joka hymyilee 
enemmän sisäpiirille kuin katsojakunnalleen. Maggie 
Cheungin kohtaaminen eurooppalaisen taideleffan kanssa on 
hauskaa seurattavaa, mutta kyllä tämä elokuva olisi 
onnettoman kylmä ilman Natalie Richardin esittämää 
pukijaa. Elokuvan ainoa jäljellä oleva magia piilee 
henkilökohtaisissa fantasioissa: Maggie ja latex-asu 
edustavat etenkin pukijalle (elo)kuvan eksotiikkaa, jota on 
importattavaa Eurooppaan ihan niin kuin muitakin 
huumeita. Mikään muu kuin henkilökohtainen fantasia ei 
enää nostata rutinoituneiden käsityöläisten intoa, paitsi 
sitten jääräpäinen luottamus ohjaajaneron näkemykseen; 
leffataiteen esteettiset poliittiset mahdollisuudet ovat 
ohjaajan kautta elävää esihistoriaa.

"Irma Vep" ei ole virkistävä elokuva lauantai-illaksi, mutta 
liikaa videoita nautitun viikonlopun jälkeen se voi olla 
terveellisintä mahdollista katsottavaa. Vain 
dokumentaarisuutta soveltamalla elokuva voi päästä 
perille oma taikuudestaan.

--
M.G. Soikkeli
30.8.1999 (videolta katsottuna)

Soikkelin elokuva-arkisto