======================================================== Lyhyesti: "Irma Vep" kertoo yrityksestä filmata uusiksi mykkäklassikko "Vampires". Se on rento ja surullinenkin metaelokuva kamerantakaisista ihmisistä, itäisistä ja länsimaisista, taiteilijoista ja käsityöläisistä. Telkkariin se sopii yhtä hyvin kuin valkokankaalle, osaksi ja erilleen tarinoita tuhlailevasta kuvavirrasta. ======================================================== "Irma Vep" (1996) on pieni ja älykäs ranskalaisleffa josta puuttuu vain yhtenäinen teema ja tarkoitus. Rakenteeltaan se muistuttaa enemmän dokumenttia jossa ihmiset yllätetään ilmiön keskeltä kuin tarinaleffaa, joka pyrkisi virittämään ihmissuhteita syventäviä jännitteitä. Käsivarassa kurkisteleva kuvitelma etsii sieltä täältä vastausta, mihin elokuvista katosi persoonallisuus, elämänmakuisuus, uskallus ja intohimo. Vastauksia löytyy useita, ja mukavinta tällaisessa leffassa on se, että katsoja saa itse tehdä päätelmänsä elokuvataiteen erilaisista muodoista, etenkin siitä miten ne eivät ole pystyneet ruokkimaan toisiaan. Vaikka "Irma Vepissä" on paljon onttoa ja kokeilun näköistä kuvamateriaalia, ovat sen henkilöhahmot toki aiheeseen nähden täsmällisiä: hongkong-toimintaleffoista importattu sympaattinen näyttelijätär (Maggie Cheung esittämässä itseään), itsekriittisyydessään sietämätön ohjaaja, sekä leffan imussa kulkeva pukija joka rakastuu näyttelijättären latex-asuun. "Irma Vep" (='vampire') viilentää laternan magiaa: latex- asuinen mysteeri muuttuu seksikkääksi komediaksi, jonka nauru tikahtuu lääkkeisiin, huumeisiin ja perheväkivaltaan, eikä se seksikkyyskään ole kovin somaa, vaan käytävillä hiiviskely vie tilanteisiin, joissa mysteerin nurjalta puolelta paljastuu hyväksikäyttöä ja absoluuttista yksinäisyyttä. Yhtäältä tällainen leffa antaa enemmän ajateltavaa kuin lukisi esseen ranskalaisen elokuvan nykytilasta, toisaalta "Irma Vep" on kiusallisen selvästi kokeilu, joka hymyilee enemmän sisäpiirille kuin katsojakunnalleen. Maggie Cheungin kohtaaminen eurooppalaisen taideleffan kanssa on hauskaa seurattavaa, mutta kyllä tämä elokuva olisi onnettoman kylmä ilman Natalie Richardin esittämää pukijaa. Elokuvan ainoa jäljellä oleva magia piilee henkilökohtaisissa fantasioissa: Maggie ja latex-asu edustavat etenkin pukijalle (elo)kuvan eksotiikkaa, jota on importattavaa Eurooppaan ihan niin kuin muitakin huumeita. Mikään muu kuin henkilökohtainen fantasia ei enää nostata rutinoituneiden käsityöläisten intoa, paitsi sitten jääräpäinen luottamus ohjaajaneron näkemykseen; leffataiteen esteettiset poliittiset mahdollisuudet ovat ohjaajan kautta elävää esihistoriaa. "Irma Vep" ei ole virkistävä elokuva lauantai-illaksi, mutta liikaa videoita nautitun viikonlopun jälkeen se voi olla terveellisintä mahdollista katsottavaa. Vain dokumentaarisuutta soveltamalla elokuva voi päästä perille oma taikuudestaan. -- M.G. Soikkeli 30.8.1999 (videolta katsottuna) Soikkelin elokuva-arkisto