================================================================
Lyhyesti: "Isältä pojalle" on nuoren miehen odysseia naisten ja 
rikosten vaarantamassa kesäisessä Helsingissä. Kehys on hyvin 
tavanomainen poliisitarina, jonka ytimessä on naiivi poliittinen 
tragedia ja kauhuna kummitttelee Kekkoslovakian haamu. Poliittisena 
kannanottona se on tärkeä, mutta tarinaksi venytettynä epäuskottava 
ja kömpelö. Porno ja sosiaaliporno törröttävät kokonaisuudesta.
================================================================

"Isältä pojalle" on kuolettavan rutinoitu suomalainen
poliisijännäri, jonka tv-versio voikin maanantai-iltana
kerätä puoli miljoona sohvaperunaa bongaamaan tuttuja
veteraaninäyttelijöitä. Mutta elokuvana sitä ei voi 
suositella millään hyvällä tahdolla, ei edes kotimaisen
leffan suosimiseksi tai lähimenneisyyden poliittisen
itsearvion todistamiseksi. Leffa on yksinkertaisesti
huono ja huonosti tehty, eikä siihen kannata sijoittaa
energiaa enempää kuin tekijät ovat uhranneet kokonaisuuden
hiomiseen. Loppua kohden leffa paranee ja rauhoittuu, kun
poliittisen salajuonen kiemurat on viimein tehty selväksi
ja voidaan keskittyä päähenkilön reaktioiden punnitsemiseen,
mutta mikään ei enää pelasta hataraa draamatyötä: päähenkilö
ei ole missään vaiheessa muuttunut kiinnostavaksi hahmoksi,
jonka puolesta jännäisi tai surisi. 
	"Isältä pojalle" tuhlailee materiaaliaan, ykkössarjan
näyttelijöitä sivurooleissa ja mahtipontisia poliisioperaatioita
toimintakohtauksissa, jotka sitten purkautuvat säntäilyksi
ja yleisen hätäännyksen kuvauksiksi. Samanlaista löysäilyä
on  nähty aiemminkin ties kuinka monesti. Ohjaaja Peter
Lindholm taitaa kameran kanssa tiiviit otokset ja
kohtausten lajityyppiin sopivan asetelmoinnin, mutta ei
osaa jakaa maksimaalista materiaaliaan kohtausten tarvitsemiin
osasiin. Idea kohtauksen painopisteestä tuntuu olevan hukassa
esimerkiksi kolmea henkeä isomman tilanteen hallinnassa. 
	"Isältä pojalle" ei toimi tarinaltaan, eikä
leffakerronaltaan. Lindholm tekee kyllä tyylikästä jälkeä
kuvien kanssa ja osaa ohjata nuoret ja vanhat näyttelijät
sujuvasti yhteen, mutta käsikirjoittajana ja kohtausten
yhdistäjänä hän lienee tuuminut sellaista poliittisen dekkarin
lajityyppiä, joka ei kotimaiseen ilmastoon ota kotiutuakseen.
Hardwickin "Musta tuntuu" kertoi samanlaisen tarinan jo monin
verroin paremmin.
	Elokuvan neljästä päähenkilöstä nuoret ja toimivat
ovat haaleita ja lopultakin tylsiä, passiivisia hahmoja.
Vanhat ja väsyneet hahmot tuntuvat liikkumattomuudessaankin
virkeiltä ja kiinnostavilta. Päähenkilö Keijo Nortia on
kolmannen polven poliisi, joka joutuu selvittämään 
edeltävien polvien sankaruudet ja synnit. Hän huomaa - 
ja hänelle jankutetaan - olevansa "pelkkä sivujuonne"
isommassa tarinassa, mutta elokuvan johdatus tähän
isompaan, valtakunnalliseen salajuoneen on yhtä 
kompurointia, päähenkilön etenemisen kampittamista;
kivaa paranoiaista tunnelmaa ei saada aikaiseksi pelkillä
kampituksilla, eikä edes puzzle-tyyppisen dekkarin
kihelmöintiä. Mukaan ympätty romanssi on leffan surkein
suoritus. Pressitiedotteen mukaan päähenkilöö rakastuu
"itsenäiseen naiseen, joka vaatii Keijolta rehellisyyttä
ja omistautumista." Ai jaa. Enpäs huomannut. "Itsenäisessä"
naishahmossa on kyse bimbosta, joka on erikoistunut
historian opiskelijoihin (sic) ja johon nähden päähenkilön
tunteet ovat yhtä selittämättömät kuin kiintymys autoon tai
yhtään mihinkään. Isähahmo, rikosetsivä Nortia, olisi paljon
haastavampi hahmo tarinan keskipisteeksi; samoin kasvottomana
pitkään pysyttelevä vanhan vallan pahis. 
	Pääosaa esittävä Q-teatterin Tommi Korpela on kyllä komein könsikäs,
mitä suomalaisessa leffassa on aikoihin nähty, aitoa tähtiainesta ja 
ihailtavan tyynesti näyttelevä. Mutta miten näytellä hahmoa, jonka on 
tarkoitus ilmentää lähinnä meidän sukupolvemme epävarmuutta edellisen 
sukupolven poliittisesta nöyristelystä ja yleisestä epäilottomuudesta?
Leffan sanoma nimittäin on, että edellisten sukupolvien opeista on 
tarkoitus päästä vain irti ja eroon, ja oppia pitämään hauskaa sen 
luokkataustan mukaan, johon on kasvanut tai uransa luonut. Hurriganes soi 
jämäkästi - vaikkakin kuvista irrallaan - ja naiset ovat halukkaita 
heittäytymään potentiaalisen pärjääjän syliin. Joo, Peter Lindholm ohjaa 
juppisukupolven evankeliumia, jossa hyvien ja pahojen, koulutettujen 
pärjääjien ja duunariluokan luuserien välille tehdään ratkaiseva 
kerronnallinen erottelu; politiikka out, hauskanpito in.
	Näyttelijävalinnan oivalluksia on laittaa maunokoivisto-klooni 
Ismo Kallio poliisipäällikön rooliin ja j.k.paasikivi-klooni Keijo Komppa
vielä isomman kihon postiin. Nämä ovat kuin vallan ikoneita, jotka ovat 
syntyneet Suomen kansan keskuudessa ja sieltä ne ovat aina nousevissa 
valtiaiksi. Myös Asko Sarkola sisäministeriön salaisena agenttina on 
mojova ilmestys, jolle olisi suonut vahvemman roolin koko leffaan. Mutta
 Lindholm pysyy tiukasti valitsemassaan tarinassa, ja siksi hän hukkaa 
niin hahmojen kuin tilanteiden näyttävyyden; hän on halunnut tehdä vakavasti
otettavan elokuvan ja lopputulos on tosiaan vakava ja hidas kuin kokoillan 
hautajaiset; mitä nyt alastomia vartaloita tarjotaan vartin välein 
silmäruoaksi - well, sentään molempia sukupuolia.
	Pressiläpyskä ankkuroi leffan arvailulta tuntuvat poliittiset 
kommentit todellisuuteen. Lindholmin kässäri perustuu rikostoimittaja 
Harri Nykäsen tutkimuksiin suomalaisesta "mafiasta". "Nykänen selvitti 
laajaa korruptiovyyhteä, johon sotkeutui Kekkosen lähipiirin poliitikoita,
poliisijohtoa, syyttäjiä ja maan johtavia talousrikollisia." Okei, onhan se
hyvä, että elokuva taltioi ja välittää tällaiset paljastukset myös kerron-
nallisessa, historian ja sosiaalisen todellisuuden kytkevässä muodossa. 
Tällaisena todistuskappaleena "Isältä pojalle" on vahvempi aikalaisleffa
kuin Törhösen "Kasvoton mies" oli Mikkelin draamasta. Mikään ei kuitenkaan
takaa, että Lindholmin leffalla olisi yhtään enempää katsojia kuin flopan-
neella Mikkeli-leffalla.

--
#####################   "Minä tanssin köydellä kuilun puolivälissä. Jos minä
    M.G. Soikkeli	 nyt alan pelätä, minä pysähdyn ja köysi alkaa vaappua.
    csmaso@uta.fi 	 Minulla on vain yksi mahdollisuus: mennä yli yhtä
#####################	 kyytiä, sillä siellä, mistä minä tulen, maailma palaa"


Soikkelin elokuva-arkisto