===================================================== Lyhyesti: "Jäämyrsky" on harvinaisen tarkka ja taitava aikalaisdraama 70-luvun jenkkiperheen tilasta. Juuri tragikoominen liioittelu ja helisevän hiljainen, uuden elämänpolitiikan syksyä vartova tunnelma ovat todellisuutta todempaa. Kevin Kline, Joan Allen ja jopa Sigourney Weaver parhaimmillaan. ===================================================== Aasialais-amerikkalaisen Ang Leen ohjaukset herättävät mielikuvan tyylipuhtaan kuivista ylemmän keskiluokan kuvauksista, maahanmuuttajien sopeutumisesta rahan sanelemaan ja mammonan mahdollistamaan arkeen. "Jäämyrsky" (1997) oli kuitenkin aivan toista: niin ajankuvaltaan tarkka ja kerronnaltaan leppoisa kuin voisi kuvitella _eurooppalaisen_ laatuohjaajan näkevän amerikkalaisten sukupolvien lävitse. "Jäämyrsky" kertoo nelihenkisen perheen kokoontumisesta kiitospäivän juhlintaan: isä on uskoton mutta muuten kiltti virkamies, äiti nuoruutensa hukannut nössö, tytär lemmellään laskelmoiva herkkä pervo, ja poika sarjakuviin juuttunut opiskelijaressukka. Jokainen perheen jäsenistä pärjää kuitenkin mukavasti muiden ihmisten kanssa, kukin selviytyy omalla tavallaan. "Ihmeneloset"-sarjakuvan pohjalta repäisty motto on, että nämä niin kuin jokainen perhe on tyhjiö, joka on sitä tyhjempi mitä tiiviimpi. Leffan kuvastossa on paljon tuttua woodyallen- tyyppisistä syksyisistä kuvauksista, esimerkiksi Alan Aldan ohjaamasta "Four Seasons"-leffasta (1981), mutta jälleen vertailukohdaksi tulevat eurooppalaisen elokuvan syksyisen kuolleet maisemat; tapahtumapaikka voisi hyvin olla Skandinaviassa, vaikka ihmiset ovatkin vaatteiltaan ja kodeiltaan hiuksia nostattavan tarkkoja kliseitä juuri amerikkalaisesta 1970- luvusta. Watergate-skandaali osaltaan vahvistaa mielikuvaa juuri sairaasta Amerikasta. Leffan omituiset ihmiset jättävät 1970-luvusta niin huolitellun perverssin mielikuvan, että kyseessä voi olla vain pitkälle huvittuneesti ymmärretty mentaalinen maisema: tässä perheessä tiivistyy paljon olennaista siitä millaisia amerikkalaisista ihmisistä tuli sittemmin 1980/90-luvuilla. Yksittäin käsiteltynä kunkin perheenjäsenen tarina olisi tylsän tavanomainen, mutta ihmeellisellä voimalla heidän tarinansa, etenkin rakkauden epätoivoinen tavoittelu, alkavat täydentää toisiaan. Kevin Kline, Joan Allen ja Sigourney Weaver eivät tee mitään sen suurempia roolitöitä kuin mitä heidän näyttelijätyyppiinsä sopii, mutta vähän alavireisinä, 70-lukulaisen maskin alle painettuina, ne täydentävät tarkasti muovitapetin makuisia interiöörejä. Joan Allen näkyy olevan se kalpea nainen joka pistetään takuuvarmoihin vaimorooleihin muutenkin, esim. "Nixonin" (1995) ja "Tuckerin" (1988); Kline ja Weaver ovat muuten vain yllättävsti edukseen näin arkisessa draamassa (tosin Klinen leffasopimuksiin kuuluu että hänen täytyy saada näyttää ainakin kahdesti per leffa karvainen rintakehänsä). Teininäyttelijät ovat puolestaan hypnoottisia, jopa Addams Family leffoissa huuhaillut Christina Ricci, joka löytää jälleen hengenheimolaisen tuhmille leikeille. Ainoan miinuksen leffasta voisi antaa turhan rajusti ja lyhyesti dramatisoidulle loppuratkaisulle. Kokonaisuutena "Jäämyrsky" on kuitenkin niitä harvinaisia, pienillä ideoilla naurattavia ja isoilla aiheilla vakavoittavia elokuvia, joiden toivoisi jatkuvan loputtomiin. -- M.G. Soikkeli Helsingissä videolta katsottuna, 12.7.1999 Soikkelin elokuva-arkisto