=========================================================== Lyhyesti: "Juhlat" on tarinaltaan tavanomainen porvari- satiiri, jollaisia muissa pohjoismaissa tehdään yleensä terävämmin ja komiikan perinteet tuntevammin kuin Suomessa. Tyyliltään "Juhlat" on kiva kokeilu tanskalaisen "luomuleffan" mahdollisuuksista, mutta ei mitään enempää. Jano jää katsellessa, ja oikean tarinan tarve. =========================================================== Tanskalaisten elokuvaohjaajien laatima ohjelmajulistus dogma95 on mielestäni parasta mitä leffateollisuudessa on tapahtunut, mutta ainakaan Thomas Vinterbergin "Juhlia" (1998, "Festen") en käyttäisi tanskalaisen luomuleffan markkinoimiseen. Tietysti kun uudet, elokuvan autenttisuutta korostavat tyylirajat on kerran määritelty, niitä soveltamalla ja venyttämällä tullaan tekemään kiinnostaviakin elokuvia, mutta nyt ohjaajat selvästikin vielä etsivät aiheita ja tilanteita, joihin soveltaa pelkistettyä kameran ja äänen käyttöä. Periaatteessa sukujuhliin sijoitettu ja yhden yön tapahtumiin keskittyvä draama on hyvä kokeilukenttä: pelkistetty, käsivarainen kuvaus rakentaa henkilö henkilöltä vahvistuvaa illuusiota rakeisesta kotivideosta. Taso tasolta katsojalle sitten paljastetaan, että "aito pinta" on huijausta sekä filmin omassa että porvarillisen elämäntavan estetiikassa. Sisällön ja muodon vastakkainasetelma on nokkela: kuvataan suurporvariston komeita kulisseja rosoisesti, kunnes paljastetaan, että näiden ihmisten sielut ovat yhtä rikkinäisiä ja heittelehtiviä kuin minkä tahansa käsivaralla eläväksi taltioidun elämän VHS-kuva. Kuinkahan monta myöhäiskypsää radikaalia saadaan kypsennettyä tällaisella "paljastusleffalla"? Tanskalaisen porvarisperheen jäsenet ovat niin helpoilla ja stereotyyppisillä tavoilla hengettömän luokan edustajia kuin "Juhlat" olisi parodia kaikista 1960-70 -luvulla tehdyistä vasemmistoradikaaleista skandaalileffoista. Mutta kun se ei ole parodia edes tästä päivästä. Se on tarinana ajaton kertomus siitä, miten talon jälkikasvu liittoutuu työväenluokan kanssa johtajaisää vastaan, mutta hyvin häveliäästi se käyttelee tätäkin analogiaa. Ainoastaan Ameriikan markkinoilla näin heppoisella luokkasatiirilla voi olla jotain yllätyspotkua. "Juhlien" asetelmassa on paljon samaa kuin Lars von Trierin "Valtakunnassa" (1997), paitsi että Trier käytti toden ja unen sekoittumista juuri niin rennosti kuin dokumentoivalta näyttävä uusiorealismi antaa mahdollisuuksia; lisäksi filmeissä on ainakin yksi sama teema (vapaamuurarius) ja yksi sama henkilö, huikentelevaa perijäpoikaa esittävä Thomas Bo Larsen. No, "Juhlissa" on monta loistavaa näyttelijää ja muutamia hyvin kauniisti oivallettuja kohtauksia, joissa kameran rentoutta ja kuvan rosoisuutta käytetään hyväksi aamuyön tunteita, niinä juhlien viimeisinä hetkinä kun tosi ja uni, oma ja muiden kehot, elävät ja kuolleet alkavat sekoittua toisiinsa. Mutta niiden muutamien hetien takia en kyllä maksaisi 40 markkaa filmistä, joka osoittautuu juuri niin ennalta-arvattavaksi kuin voi pelätä. "Juhlat" on enintään söpöstelevän anarkistinen, vähän kuin aikuisten oma "Fucking porvaristo". Oli kylläkin mielenkiintoista tarkkailla yleisön reaktioita leffan 9. esitysviikolla: leffan alulla se hörähteli naurusta pienillekin vitseille, selvästi odottaen että "Juhlat" olisi jonkinlainen pohjoismainen, real-tv-versio "Neljistä häistä ja yksistä hautajaisista", bonuksena vähän tanskalaisittain vapaata seksiä ja ronskia ryyppäämistä. Vähitellen naurut hyytyivät, tietysti osittain filmin kylmenevän tunnelman takia - ja teatterista poistuvat ihmiset näyttivät mielestäni jopa pettyneen vakavilta. Helsingin Diana-teatterin pohjoismaisten kylddyyrileffojen ohjelmistossa "Juhlat" on mukava väriläiskä, mutta entäpä jos nämä Dogma-leffat sopivatkin paremmin telkkaan kuten muukin kotivideokama? "Juhlien" jälkeen luotan sittenkin ennemmin indieleffan sisällökkääseen autenttisuuteen kuin vartavasten rakennettuun tyylitemppuun. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 14.5.1999 Soikkelin elokuva-arkisto