====================================================================== Lyhyesti: "Jumanji" on ikäänkuin epävirallinen jatko-osa "Jurassic Parkiin", teemapuistoleffojen ydinainesta ja riiviögenren tyylittelyä, jossa kertomus on keino sitoa yhteen sarja näyttäviä efektejä. Saurusten ja turistiretken sijaan viidakko herää eloon kotona, Robin Williams heittää taas kerran kylähullun cityihmisen roolin ja fiksut lapset opettavat aikuisia ihmisiksi. ====================================================================== "Jumanji" ei lupaa hyvää fantasialeffojen tulevaisuudelle. Jo "Kongossa" näkyi se miten Hollywood on palaamassa jonnekin elokuvan alkuaikoihin leffaestetiikassa. Tärkeämpää on näyttävyys kuin näyttäminen, lajityypin yksinkertaistaminen juonen kustannuksella, ja kolonialistiset asenteet menevät siloisasti kaupaksi, kun viidakko mystifioidaan entistä hurjemmilla tarinoilla. "Jumanjin" käsikirjoituksen iso idis on tehdä kertomus pelin ympärille, jolloin kerronnan jännitys saakin olla yhtä katkelmallista kuin tunnelma lautapelin äärellä. Yhtenäinen ilme syntyy myös valaistuksen ja värien vakaasta, ympäristöjä yhdistävästä käytöstä, jolloin viidakko kotona -efektit sopivat kuvaan, hienostuneen myyttiseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Ohjaaja, efektijätkä Jim Johnson taikoi yhtenäisen näyttökulman ja designin jo elokuvaan "Rocketeer", "Jumanjissa" hän velhoilee hienostuneemmin ja lähempänä nykypäivää. Tarina vain on hajanaisempi ja efektit tärkeämpiä kuin tunnelma. Esimerkiksi ääniraitaan luotetaan enemmän kuin aiemmin, mikä paikan päällä teatterissa luo odottavaa tunnelmaa, mutta pidemmällä jännitevälillä silläkään ei voida vetää hidasta tarinaa kuvien jähmeiden rakenteiden lävitse. Videolla "Jumanji" voi olla jopa parempi, enemmän animaatioiloa ruokkiva kuin teatterissa. Kieltämättä Robin Williams sopii juuri tällaiseen mielikuvitusviidakossa kasvaneen rooliin, pikkuvanhana lapsena aikuisen ruumissa, mutta joku pelästyneempi tai ujompi näyttelijätyyppi olisi voinut muuntaa leffasta jonkinlaisen lasten oman "Cluedo"-filmin ja keskittyä enemmän pelin pelaamisen imevyyteen, pakonomaisuuteen. Korostamalla lautapeliä lasten omana rituaalina ja vahvistamalla kauhuefeketejä "Jumanji" olisi vaivatta muuttunut myös ilkikuriseksi kauhuelokuvaksi, vielä villimmäksi kuin riiviö- lajityypin aloittanut "Gremlins". Nyt lopputulos on herttainen "Kulti, lähetin lapset Afrikkaan", jossa sanomana on uuden siteen löytäminen lasten ja aikuisten, so. pojan ja isän keskinäisen arvonannon välille. Efektit ovat taas sietämättömän suureelliset, mutta paikoin muoviset ja omituisen niukalla mielikuvituksella käytetyt verrattuna "Jurassic Parkiin". Efektien osuutta tarinassa ei ole kuitenkaan ajateltu tarpeeksi pitkälle käsikirjoitusvaiheessa - siltä näyttäisi. Lapsille tällainen filkka on nannaa, selkeää ja näyttävää; aikuisemmalle fantasian harrastajalle kuivaa ja etäisesti kiehtovaa kuin digitaalisesti simuloitu leikkipuisto. -- <> "Penrosen mallissa oletettiin <> M.G. <> käytännön syistä <> csmaso Soikkeli <> että avaruus oli <> @uta.fi <> ääretön" <> Soikkelin elokuva-arkisto