================================================= Lyhyesti: "Juokse, Lola!" on visuaalisesti hauska: kolme vaihtoehtoista tarinaa on editoitu musavideon teholla, lisäksi vaihtoehtoisuus ja "keitä me olemme" -prologi on toimivasti perusteltu. Sisältö vain puuttuu: tarinaversiot ovat pelkkiä levottomia ja tylsiä rikoslefeffoja. K-12 -ryhmäviihdettä. ================================================= Kaupungin arkkitehtuuri näyttää aivan toisenlaiselta, jos juoksee sen lävitse, tai jos kaupunki toimii taustana elokuvan pitkälle juoksulle. Saksalainen "Juokse, Lola!" ("Lola rennt") on visuaalisesti pohdittu kokeilu, jossa nimiroolin Franka Potente painelee komeaa kyytiä vähemmän sporttisissa tamineissaan. Äkkiseltään en muista, että missään leffassa, edes "Maratoonarissa", olisi juoksu ollut näin keskeinen elämäntien mitta. Päähenkilö Lola juoksee läpi tarinan, jotta ehtisi pelastaa 100000 D-markkaa hukanneen poikaystävänsä, keinolla millä hyvänsä. Ympärillä aukenee kesäinen Berliini katuineen, huijareineen ja porvareineen; näemme viipaleen oikeastaan mistä tahansa suurkaupungista. Kaikki filosofinen aines tai "elämäntien" tutkailu vain jää hyvin heikoksi ideaksi tässä pakkojuoksussa. Ongelmana ohjaaja Tom Tykwerillä on ollut keksiä tarpeeksi painava syy, miksi joku juoksisi henkensä edestä nykypäivän tietoliikenteellä verkotetussa maailmassa. No, kaidalta tieltä eksyminen on hyvä peruste, etenkin kun vaihtoehtoisten juoksujen tarkoitus on osoittaa, miten pienet asiat ratkaisevat, päädymmekö onneen vai onnettomuuteen, hurskastelun vai rikoksen poluille. Kaikkien tönittyjen ihmisten joukossa Lola on se poikkeus, joka tahdollaan saa onnen kääntymään puolelleen - mutta riittääkö hänellä riittävästi tahtoa? Vaihtoehtoisten tarinoiden asettaminen peräkkäin on aina yhtä hankala ratkaisu, olipa kyseessä kirja tai elokuva. Lukija tai katsoja olisi saatava jollain keinoin kiinnostumaan uudelleen jo kerrotusta, joko henkilöistä tai tapahtumista. "Juokse, Lola!"-tarinassa tätä on perusteltu mukavasti rakastavaisten suhteella: jotain yhteisestä elämästä on vielä selvittämättä. Mutta miksi tyytyä kolmeen vaihtoehtoon? Sitä ei osaa ohjaajakaan selvittää, ja elokuvan kolmas tarinaversio jättää katsojan viileämmäksi kuin edelliset. Vaikea tätä leffaa on suositella kellekään, vaikka 15-vuotiaat energia-addiktit siitä nauttinevatkin. Se ei ole niin letkeä kuvavirraltaan tai niin tiheäksi editoitu kuin vaikkapa Oliver Stonen "Syntyneet tappajiksi", eikä myöskään paneudu yksittäisten kohtausten jännitykseen edes niin tiiviisti kuin mikä tahansa amerikkalainen toimintafilkka. Konemusiikki jytisee taustalla juoksun tunnelmiin sovitettuna, mutta elokuvateatterissa se ei nostata tunnelmaa riittävästi, videosta ja kotikatsomosta puhumattakaan. Näyttelijöistäkin löytyy vain saksalaisen kuivakkaita jokamiehiä, paitsi Lola joka juoksee kymppitonnin sadan tonnin edestä. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 3.10.1999 Soikkelin elokuva-arkisto